Dec 8, 2014

Kerran kuulin lauseen

 Joka kertoi, että hautajaist ovat ilon juhla. Joku on mulle näin sanonut, ja näin mä olevinaan itselleni uskottelen.

Ei ole ensimmäinen kerta, kun uskottelen itselleni jotain. Joskus kauan sitten sanoin, että kaikki menee paremmaksi, mutta ei, sanan varsinaisessa merkityksessä kaikki ei ole hyvin. Oikeastaanhjan se on suurimmalle osaksi ihmisistä ihan sama, mitä mulle kuuluu, ei niitä kiinnosta. Useimmat miun kavereista kysyy sitä vaan kohteliaisuudesta. Ei sen takia, että sais tietää, mitä mulle oikeasti kuuluu. Tälläsille ihmisille onkin helppo valehdella päin naamaa.

Oikeastihan ketään ei koskaan kiinnosta, mitä toiselle kuuluu. Sitä voidaan kysyä monesti, tunnin välein, tai kuten minä, viiden minuutin välein. Se on loistava keskustelun aloitus, mutta oikeasti täytyy myös vastapuolen olla mukana keskustelussa, eihän silloin saa keskustelua aikaan.

Mä en oo nauranu pitkään aikaan. Harvemmin mä olen iloinen asioista, vaikka saatankin siltä näyttää. Välillä oikeasti tuntuu siltä, että ihmsiet haluaa lytätä mut maanrakoon vaan sen takia, ettei mua huvita hymyillä. Tai toimia heidän henkilökohtaisena terapeuttinaan.

Jos ihan totta puhutaan, mä vihaan leikkiä terpeuttia. Se on leikki, joka johtaa syöksykierteeseen, eikä siitä pääse pois, vaikka kuinka yrittäisi. Ihmiset kerääntyy sun luokse kuin ampiaiset, jotka haluaa hunajaa siltä yheltä kukalta.
Ja sitten kun sä haluaisit puhua jollekkin, sä et voi. Sulla ei ole ketään.

Vaikka tosin toi itse kumoaa itsensä. Mulla on kavereita, muutama, okei valehtelematta yksi, kaksi sekä miljoona ja yksi kaveria akvaariolla, mutta ne taas on sellaisia, joille ei voi puhua - heihin ei voi luottaa, juurikin sen takia, koska heiltä lipsahtelee juttuja asiasta jos toisestakin. Välillä tulee oikeasti epäiltyä muutamaa muutakin ihmistä aina sillon tällön, ei sen takia, ettenkö luottais heihin, vaan sen takia, että he puhuu mulle niin paljon muiden asioita.

Mä kaiken lisäks oon viimeaikoina säikähtäny mun kättä aivan liikaa. Karu totuus on, että siinä tulee todennäköisesti ikuisesti näkymään satunnaiset valkoiset viirut, joiden alkuperä on vähän niin ja näin. Ei ole ensimmäine kerta, kun oikeasti säikähän niitä. Mä olen kuitenkin tottunut niihin, vaikka niitä säikähänkin, tällä hetkellä normalia enemmän.

Muutenkin miuu mietityttää ihan kaikki. Hautajaiset on ilon juhla, onko itsemurha oikeasti väärin, mikä on oikein, mikä on väärin?
Ei, musta ei ole ajattelemaan, ei, mä en yksinkertaisesti pysty tekemään omia päätöksiä. Kuulen vain satunnaisia lauseita, joista en kuitenkaan tiedä, ovatko ne totta vai pelkkää puhetta. Mulle ollaan valehdeltu päin naamaa, kiitos tästä, enkä sen vuoksi ole yhtä herkkäuskoinen kuin silloin. Harmi vain, ettei kukaan sitä varsinaisesti tiedä, eikä kukaan suostu mulle kertomaan mitään, musta ja toisista henkilöistä, mitä musta oikeasti ajatellaan, mitä mussa vihataan, huonoja puolia, arvosteluja teksteille, yhtään mitään eivät ihmiset mulle kerro.

Nyt, nauttikaa söpöistä koirista, okei?


No comments:

Post a Comment

Kyllä, kommenttien valvonta on käytössä. Ja ei, älkää lähettäkö viestiänne montaa kertaa. Kyllä, luen kaikki kommentit, vaikken niihin vastaisikaan.

Kiitos.