31.12.2015

2015

Mun vuosi alkoi Yyterissä, jossa oltiin porukoiden kanssa viettämässä uutta vuotta. Meillä on perheen kanssa aina tarkotus olla jossain muualla ku kotona - tai niin on ainakin pari vuotta ollu tapana.
Toki muistan varmaan aina sen, miten naapuri tuli sanomaan mulle naamakirjan kautta, että "kohteliaisuuteen kuuluu se, että tullaan toivottamaan naapureille hyvät uudet vuodet". Mä en ees ollut tollon kotona, olin kaverilla. Tuli vähän hassu fiilis.

Tosi monessa blogissa näkee kirjotuksia vuodesta 2015. Jokasessa vinkataan hyviä postauksia ja kerrataan kulunutta vuotta. Vuosi 2015 ei ole ollut helppo - tuskin oli kenellekkään - eikä seuraavasta vuodesta todennäköisesti tule sen helpompi. Ehkä, riippuu toki millaisella asenteella seuraavaan vuoteen lähtee.

Vuoden alussa kokeilin vaihtoa kuvanjakopalvelussa ja vaihdoinkin  Photobuckettiin huonon Bloggerin sijaan. Kuvien laatu parani huomattavasti, ainakin omaan silmään. Aloitin tänä vuonna oikeasti panostamaan kuvien laatuun ja tekstin laatuun, postaustahti jäi silti vielä ontumaan.

Yksi kulmakivistä blogissa oli sen alati vaihtuva ulkoasu. Hetken aikaa saattoi olla täysin violettia, seuraavaksi sinistä, sitten taas violettia - ja lopulta punaista ja oranssia. Tällä hetkellä värimaailma on sininen ja siinä se saa nyt pysäkin - ainakin ensi vuoteen.

Olin kuitenkin ylpeä -, kirjoitin ensimmäisen peliarvosteluni äidinkielen portfolioon ja julkaisin sen täällä. Tammikussa ei oikein valokuvauksen saralla tullut tehtyä ihmeitä - kylmässä kuvaaminen ei ole koskaan ollut mun juttu. Sen sijaan taisin henkilökohtaisesti panostaa kirjoittamiseen enemmän kuin koskaan.

Mutta koska postaustahti ei ollut mitenkään säännöllinen, julkaisin tammikuussa vain kolme postausta. Helmikuussa en julkaissut yhtään sen aktiivisemmin tekstejä - maaliskuussa tilanne oli jo toinen. Maaliskuussa blogin tilastot näyttivät huippuluokkaa - tai ainakin suurempia numeroita kuin koskaan aikaisemmin. Sittemmin ne ovat jo laskeneet, en ole blogiani sen enempää missään mainostellut, vaikka monessa erilaisessa naamakirjan bloggaajaryhmässä olenkin.

Maaliskussa julkaisin monen montakin postausta joista olen ylpeä. Erityisesti tämä & tämä (jälkimmäinen löytyy myös suosittelen-kohdasta sivupalkissa), olivat omaan ja selkeästi lukijoiden - tai vaikka vain piipahtajien  mieleen. Ei sillä, ne ovat  omaankin mieleeni.

Huhtikuussa oli viimeinen leirimme partioryhmän kanssa - siellä tuli otettua enemmän kuvia kuin saattoi uskoa. Vaikka tämän postauksen otsikko onkin ehkä aavistuksen verran harhaanjohtava aiheensa puolesta - puhuu se myös tavalla tai toisella totta, kyllähän minä luonnossa olin, en vain ihan siinä tarkoituksessa mitä voisi uskoa. Postaustahti nousi maalis-huhtikuun aikana, mutta hidastui taas toukokuun aikana.

Kesäkuussa mulla oli kaksi viikkoa kaupungilta kesätöitä, eikä niiden työpäivien jälkeen oikein jaksanutkaan mitään tehdä - ulkoasukin vaihtui silloin. Tosin, minulla ei itselläni ole mitään hajua minkänäköinen se ulkoasu silloin oli.

Kehityin kesän aikana kuvauksessa huimasti, vaikkakin edelleen käytän sitä automaattia - omasta mielestäni toisaalta se, että saako hyviä kuvia ei ole siitä kiinni, että käyttääkö automaattia vai manuaalia; sen sijaan kameran asetukset tulisi tuntea hyvin. Itselläni on tosin siinäkin vielä oppimista.

Kesä-heinäkuun vaihteessa oli ensimmäinen rippileiri isosena - oi sitä aikaa, mulla oli ihan mahtavat pikkuset ja koko leirin tunnelma oli ihana. Kaikki mun pikkuset oli niin ihania, en kestä. Loin myös itselleni instagramin ja aloin entistäkin enemmän tarkkailemaan sitä, mitä blogiini julkaisin ja aloin samalla stressaamaan sitä, miten pitkiksi taukoni venyisivät.

Kesällä tuli Paimiossakin enemmän kuvailtua kuin missään muualla - olihan täällä nyt niin paljon enemmän kaikkea kuvattavaa ja mikä tärkeintä; uutta. Uutta kuvattavaa, paikkoja mitä ei oltu ennen nähty, paikkoja, joista löytyisi lisää kuvattavaa.

Elokuussa alkoivat koulut. Koulut, joiden alkua ehkä hiukan pelättiin, mutta samalla odotettiin innolla; itse olin jo tämän postauksen mukaan tylsistynyt siellä istumiseen -, olihan se kyllä aika pakkopullaa aluksi. Elokuussa ei tapahtunut mitään merkittävää, syyskuussa tulivat odotetut syksyn värit - joita suorastaan aina rakastan kuvata.

Syyskuussa julkaisin kanssa soittolistapostauksen - edelleen ne samat biisit sieltä soittolistalta löytyy, parilla uudella hitillä tuunattuna. Markkinat oli siin syys-lokakuun vaihteessa -, sama viikonloppu kun kuolasin enemmän tai vähemmän syysihanuuksia ja olisin tahtonut kotiuttaa ne kaikki; en kuitenkaan kotiuttanut oman muistini mukaan niistä mitään.

Lokakuussa oltiin Nuortenleirillä, joka oli mukava viikonloppu, mutta leirille en menisi enää uudestaan. Ehei, pysyttelen mielummin - todennäköisemmin viimeiseksi jäävässä - rippileirissä, sekä mahdollisssa nuortenilloissa. Sama kuukautena oli myös Digiexpot, joista pientä postausta täällä.

Marraskuussa jaeltiin kirjavinkkiä ja arvosteltiin Bluebiitin PowerCardia - sekä täytin vihdoinkin 17. Marraskuu oli todella tyhjä kuukausi.

Joulukuussa mietin, että mikä on onnea, ja julkaisin vuoden viimeisen peliarvostelun. Tuli jouluaatto, uuden vuoden aatto. Päästään tähän päivään. Vuoden viimeiseen päivään. 364/364. Seuraavaksi postataan vuoden 2016 puolelta.

Vuosi 2015 on ollut hyvä. Oon tutustunut uusiin ihmisiin, kirjoittanut paljon enemmän, valokuvannut sitäkin enemmän. Etsinyt sitä oikeaa suuntaa blogille ja itselleni, miettinyt mikä musta tulee isona. Mitä haluan elämältä. Itkenyt ja nauranut, kokenut niitä pahojakin hetkiä. Poistanut turhia postauksia vuodelta 2013, yrittänyt pitää mielen kasassa ja päättänyt, että tuleva työ tulee olemaan jotenkin peleihin liittyvää. Aloittanut uusia pelejä, tuhlannut rahat turhuuksiin. Kokenut kuuluvansa johonkin. Huutanut. Löytänyt uusia, ihania ihmisiä elämäänsä. Miettinyt liian vähän mitä sanoa, menettänyt ihmisiä. Niitä tärkeitäkin.

yeah, it was a pretty good year.





24.12.2015

Assassiinikaksoset Lontoossa | Peliarvostelu

SAATTAA SISÄLTÄÄ SPOILEREITA! Sinua on varoitettu :)
//pahoittelut kolmesta eri versiosta - mulla oli hiukan teknisiä ongelmia sen kanssa, miten teksti menee..

Nimi: Assassin’s Creed: Syndicate
Kehittäjä: Ubisoft Quebec
Julkaisija: Ubisoft
Alustat:  Xbox One, PS4, Windows
Testattu: PS4

Tämän vuoden uutuuksiin kuuluva Assassin's Creed Syndicate ei jätä ketään kylmäksi; vaikka viime vuoden Unity olikin suhteellisen suuri floppi tavalla tai toisella, ei Syndicatesta voi samaa sanoa. Muistan elävästi korvissani pari viikkoa (tai jopa päivää) parin kaverini sanovan, kuinka Syndicate tulisi olemaan jollain asteella bugeja täynnä ja Ubisoft vain rahastaa myymällä keskeneräisiä pelejä.

Opetteleminen on nössöille.
Siinä missä melkein jokainen - lukuunottamatta ensimmäistä, sekä Liberationia - Assassin's Creed alkaa siitä, miten rakas päähenkilömme johdatetaan Creedin saloihin, tekee Syndicate tässä poikkeuksen. Assassiinikaksoset Jacob ja Evie Frye ovat täysverisiä assassineja jo valmiiksi, vaikka heissäkin on vielä erikseen kehitettävää.

Molemmissa hahmoissa on myös eroja; Jacob on se hahmo, jota on kehitetty hieman pintaa syvemmälle ja Evie taas se, jonka pintaa vain raapaistaan. Evie on kuitenkin hillitympi kuin Jacob, eiköhän sen verran voi kuitenkin itse pelistäkin paljastaa.
Vaikka kaksosten välillä onkin eroja he luovat silti saumattoman tiimin joka taistelee Lontoon vallanneita Templareita vastaan.

Eivätkä nämä tehtävät todellakaan ole yhtä ärsyttävän raivostuttavia kuin Borgiatowerit. Näissä ne ovat suhteellisen helppoja - toki riippuu millä tasolla on. Evien ja Jacobin välillä on helppo hyppiä, halusi sitten kumpaa tahansa pelata vapaassa maailmassa - määrättyjä tehtäviä ei nyt tietenkään voi pelata millä tahtoo.

Lontoon vapauttamista ja jengisotia
Syndicate kuitenkin keskittyy enemmän Lontoon vapauttamiseen kuin Shroud of Edeniin. Niimpä tehtävissä pelataan enemmän Jacobilla kuin Eviellä. Jacobilla oli muutenkin päämääräisempi tavoite Lontoon vapauttamisessa - hän oli se joka alunperin halusi Rooks-jengin perustaa, Evie ei aluksi oikein ideasta pitänyt, loppua kohden se ilmeisesti olikin ihan hyvä idea.

Kuten jo mainittu, oli myös Syndicatessa erinäisiä alueita, joita vapauttamalla pääsi liikkumaan vapaammin ilman häiriötekijöitä alueilla. Tässäkin oli hankaluutensa - joissain piti hiippailla ja joissain saattoi vain rymistää sisään. Ja tietenkin toisella nämä olivat helpompia kuin toisella - itse koin Eviellä hiipimisen helpommaksi kun taas Jacobin kanssa saattoi vain rymistellä sisään.

Missä nähdäänkin jo hahmojen erot; Evien taidot keskittyvät hiipimiseen kun Jacobin taidot keskittyvät voimaan.
Kuten Unityssakin, saattaa Syndicatessakin levelien avulla saatuja taitopisteitä käyttää miten tahtoi. Molemmat hahmot saivat omat taitopisteensä ja näin ollen pääsivät leveleitä ylemmäs samaan tahtiin. Ainoa vain että osa taidoista oli vain Evielle ja osa Jacobille, mikä on myös ihan ymmärrettävää ja samalla korosti hahmojen hienoisia erikoisuuksia.

Eniten Jacobin ja Evien sisarussuhteessa itseäni viehätti se, miten hahmoihin voi samaistua - mikäli siis omistaa pikkuveljiä, kuten minä. Se, miten molemmat naljailivat toisilleen oli jotenkin todellä hyvin kuvattu, vaikka Evietä ei sen enempää ollutkaan luonnekehitetty, kuten Jacobia. Jacob nyt muutenkin oli Syndicatessa pääosassa.

Eri kehittäjä, onnistumisprosentti 100?
Vaikka Unityn on kehittänyt Ubisoft Montreal, Syndicaten on kehittänyt Ubisoft Quebec, joka oli saanut keskittyä 100% vain ja ainoastaan yksinpelin kehittämiseen. Jonka takia myöskään itse en ainakaan PS4 versiolla mitään massiivisia bugeja nähnyt - eri asia PCllä, silläkin tulen aikanaan vielä pelaamaan pelin läpi.

Tokihan tälläisenä aikakautena tulee vain hyväksyä se fakta että bugeja löytyy lähes jokaisesta pelistä. Toisissa enemmän ja toisissa vähemmän. Se, miten niihin sitten suhtautuu on ihan ihmisestä kiinni.

Onnistumisprosentti ei siltikään omasta mielestäni yltänyt sataan, vaikka eri kehittäjä olikin. Itse pelinä Syndicate oli helpompi kuin Unity, mikä on silkka huojennus. Tarina meni paikoittain hieman ehkä ontuvasti eteenpäin - aluksi se meni nopeasti ja loppua kohden ehkä hieman hitaammanpuoleisesti.

Koko tarinan lopetus oli kyllä hieno, se täytyy myöntää. Pelin loputtua ilmestyi vielä hieman lisää tehtävää, mikä noh, saattoi aavistuksen verran puuduttaa - jotkut tehtävät toistivat hieman itseään.

Kuitenkin olin Syndicateen enemmän kuin tyytyväinen - arvosasanaksi siis antaisin 9.5/10, joka on korkeampi kuin aiemmin parhaimmaksi AC-sarjan rankkaamani peli. Tällä hetkellä ykkössija kuuluuu kiistatta Syndicatelle, joka miellyttää niin graafiselta ulkoasultaan kuin gameplayltäänkin.

Peliä suosittelen kuitenkin kaikille, joita vähänkään kiinnostaa teollinen Lontoo, Assassin's Creed sarjana ja kiinnostui hahmoista.

11.12.2015

Onnea on..



..kivat quotet jota on löydetty netistä.
..teen juominen myöhään illalla - uudesta kupista tietenkin.
..star warsit foxilta.

pst. mielipiteitä ulkoasusta?

3.12.2015

pikkuinen kuvaheitto takas syksyyn

 photo fc61322d-bbd1-498b-b477-f55a3976904d.jpg

 photo e5889d5a-2dea-40af-b80c-78c6bce1b6b2.jpg


look at all those colors, it was pretty back then.


21.11.2015

Go ask Alice - Kirjavinkki

 photo kirja.jpg


"Alice could be anyone - she could be someone you know, or someone you love - and Alice is in trouble.."
-Suora lainaus kirjan takakannesta

Go ask Alice-kirja kertoo 15-vuotiaasta tytöstä, joka elää tavallista elämää. Vahdittin naapurin lapsia, ehkä jopa joku päivä naimisiin ja omia lapsia.

Alicen elämä kuitenkin muuttuu kertaheitolla, kun hänet kutsutaan juhliin - spesiaaleihin, jossa juomat on piristetty LSD'llä. Eikä elämä enää koskaan ole samanlaista.

Kirja on tositarina ja kirjoittettu päiväkirja muotoon. Bongasin tän meiän kirjaston englanninkieliseltä osastolta, enkä tiiä onko tätä ees suomennettu - ite tosin koin tosi helpoksi luettavaksi, vaikka tän lukemiseen menikin tosi kauan. Toisaalta taas pidin välillä tosi pitkiäkin taukoja lukemisessa.

Suosittelen tätä kirjaa oikeesti ihan kaikille, tykkäsin tästä tosi kovin. Tää kirja tuskin koskettaa hirveen monia, mut ainakin se pistää ajattelemaan tiettyjä asioita - ainakin toivottavasti. Ja ehkä ymmärtämäänkin.

5.11.2015

Bluebiit PowerCard | Esittely

Postausta ei ole toteutettu yhteistyössä Bluebiitin kanssa, vaan olen itse maksanut Bluebiitin Powecardista.

 photo blubiit.jpg

Kuten edellisessä postauksessa jo mainitsinkin ostamastani Bluebiitin PowerCardista olisi nyt hieman esittelyä aiheesta. Muistuttaisin vielä, että kyseessä ei ole yhteistyöpostaus Bluebiitin kanssa, vaan olen itse maksanut tuotteesta eikä mahdollisten linkkien klikkailu auta minua mitenkään.

Jos ihan totta puhutaan olin jo aikaisemmin katsonut toisen bloggaajan esittelyä samaisesta PoweCardista. Omani on ostettu Digiexpoilta, joissa heillä oli messutarjouksena 19€, kun normaalihinta on heidän nettikaupassaan sen 24,50€. Akun koko on 2500mAh, joka on omalle puhelimelleni vähän huonohko, sillä puhelimeni akku on 3000+ mAh. Tällä Bluebiitin vara-akulla lataan kuitenkin sen 50% akkua ihan hyvinkin, joten sen suhteen ei ole minkään näköisiä ongelmia. Lisäksi vara-akussa on vielä vilkkuva ledikin, joka kertoo kuinka monta prosenttia akkua on jäljellä laitteessa.

Itse laitteen pakkausessa mukana tulee Powercard sekä Iphone 5/6 sovitin, muttei laturia itse laitteelle. Laite kuitenkin voidaan helposti ladata microUSBllä, jonka hankkiminen ei maksa paljoa - verkkokaupassa hinta oli kympin. Veikkaisin kuitenkin että jos omistatte Samsungin/Microsoft-puhelimen niin oman puhelimenne laturilla voitte helposti ladata tämänkin. Olettaen siis että omassa puhelimessanne on virtaa seuraavaksi kahdeksi tunniksi vähintään.
Laitetta löytyy sinisen lisäksi 3'ssa eri värissä: mustassa, pinkissä ja limenvihreässä.

Bluebiitin vara-akku on pieni ja kevyt eikä todellakaan paina paljoa laukussa. Arvioisin painoksi jonkun 100g, ehkä hieman enemmän. Kuitenkin pieni ja kevyt.

Itsesuosittelen tätä tuotetta tietenkin lämpimästi. Toisaalta, jos akkusi mAh on suurempi kuin 2500 kannattaa hankimmista vielä harkita; vaikka tällä lataakin Note 3:sta noin 50%, niin se ei ole kovinkaan kannattavaa ostaa liian pientä vara-akkua.

Toinen kysymys on, että millaisissa tilanteissa tälläistä sitten tulisi/voisi käyttää? Sellaisissa tilanteissa, joissa ei ole muuta mahdollisuutta ladata. Esimerkiksi jos olet ottamassa kuvia jossain metsässä ja puhelimen akku alkaa näyttää punaista valoa, on tämä hyvinkin kätevä. Lisäksi tämä akku sopii joihin kameroihin - niihin, missä on mahdollisuus microUSB'lle. Itselläni ei tätä mahdollisuutta ole, mikä jäikin hieman harmittamaan.. Se ei tosin ole itse laitteen vika, vaan vain ja ainoastaan kamerani vika.

Tuotetta suosittelen lämpimästi kaikille joilla on akku koetuksella päivittäin ja pienempi akun kesto kuin minulla - alle 3000 mAh'ta siis.

Bluebiitin verkkosivut
Bluebiit PowerCard verkkokaupassa (vie suoraan esittelyssä olleeseen tuotteeseen!)


1.11.2015

Digiexpo 2015

Mulla ei ollut tänä vuonna Digiexpoilla kameraa mukana, koska en kokenut tarvitsevani sitä, mutta toisaalta se olis ollut tosi jees, koska noh, olisin ehkä saattanut jopa muistaa ottaa kuvia. Nyt niitä kuvia ei ole, tekstiä sen enemmänkin.

Mulla oli seurassani Riku ja lähettiin junalla 10.32 kohti Helsinkiä ja jäätiin Pasilan asemalla jo pois, vaikka meiä liput olikin ihan Helsinkiin asti. Noh, jos oltais oltu fiksuja oltais menty syömään ennenko mentiin messualueelle, mutta ei me oltu, joten paineltiin siitä juna-asemalta Messukeskukselle.
Eksyttiin jo siinäkin matkalla kerran ko mentiin liian pitkälle; älä luota siis partiolaisen suunnistustaitoihin. Noh, päästiin sitten kuitenkin eteläiselle sisäänkäynnille.

Mä sitten halusin jättää mun takin sinne pirun narikkaan koska noh, oon laiska kantamaan ja Riku kantokin kaikkia mun tavaroita matkalla.. Nojaa. Meillähän ei missään vaiheessa ollut minkäänlaisia suunnitelmia päivälle, oli vaan muutama ohjelmanumero mitä haluttiin ehdottomasti nähdä. Ainoa, mikä hieman jäi harmittamaan oli se, etten saanut hommattua sieltä uutta piirtopöytää - makso satasen eikä napannu käyttää kaikkia rahoja siihen. Noh, Jimm'sin pisteellä tuli kuitenkin haettua enemmän tai vähemmän tarpeellinen muistikortti isille, kun puhelimessa on kuitenkin muistia niin vähän - no nyt on tarpeeksi.

Kuten tossa aikasemmin mainitsin, niin pelilavalla oli tosiaankin pari ohjelmanumeroa mitä haluttiin nähä, ja yks näistä oli Paneelikeskustelu - esports. No, ei sitäkään kuunneltu loppuun vaan kadottiin aika nopeaa syömään. Oli muuten kallista ruokaa vaikka vaan hesestä oli kysymys.
Noh, ruokailun jälkeen ei meillä ollu enää mitään kiinnostavaa ohjelmaa tai mitään sellasta mitä me oikeesti haluttais nähä. Kierrettiin messualue kuitenkin läpi ja onneks kierrettiin. Sain nimittäin vielä Pelaajalakuja - tai no Kouvolan lakritsia joka on kääritty Pelaaja kuoseihin - ja täydellisenä heräteostoksena Bluebiitin varavirtalähde. Myyjä osasi asiansa.

Olihan siellä paljon muutakin mitä kaikkea olisi oikeasti voinut ostaa, muttakun ei. Ei ole rahaa niin ei. Ihan rehellisestihän olisin varmasti pärjännyt viidelläkympilläkin, mutta mielummin aina jotain heräteostoksia varten olisi takataskussa. Toisaalta, eihän niitä muita ollut kuin tuo varavirtalähde.

No, lähdettiin sitten pois jo viiden aikoihin ja alettiin siinä sitten kovaa miettiä että miten päästään Helsinkiin. Ulkopaikkakuntalaiselle noi kaikki junat ja kaikki on ihan liian pelottavia ja "kauhu"tarinoita kun on lukenut niin johon siinäkin nyt pelottaa että saa jotkut sakot vain sen takia ettei tiedä miten lähijuna toimii :D
Päästiin kuitenkin onnistuneesti Helsingin rautatieasemalle missä sitten vietettiinkin aikaa ihan riittämiin - joku neljä kolme tuntia. Nyt se ei enää kuulostakaan ihan yhtä hyvältä idealta kuin se kuullosti silloin aikaisemmin. Noh, tulipahan sekin koettua. Ensi kerralla kyllä kun lähetään junalla johonkin ni en ihan ottais noin myöhästä lähtöä kun meillä oli.

Ja kaiken lisäksi se 21.02 juna oli myöhässä aikataulusta jonkun 20/30 min. Oli se kiva sitten hiukan olla päästämättä äitiä nukkumaan ajoissa aamuvuoroon.. Hups. Ehkä ens kerralla menee paremmin.

Oli kuitenkin ihan supermukava päivä siitäkin huolimatta että aikataulut ei ihan napannu yksi yhteen!

Vaikka en täällä blogissa olisikaan kovinkaan aktiivinen, niin instagramissa ja snapchatissa - tosin snapchatissa vain aktiivinen lähettämällä ihmisille suoraan snäppejä, en koskaan muista lisätä niitä mystoryyn - olen! molemmista mut löytää @hopeaprinsessa


14.10.2015

Hammaslääkärit on ihan höpsöjä.

 photo linnut.jpg

 photo linnut1.jpg

 photo linnut2.jpg


Mä en tiiä yhtäkään henkilöä joka ei pelkäis hammaslääkäriä. Toki niitäkin on, mutta henkilökohtaisesti en tunne ketään.

Olin tänään suuhygienistillä, jos pilkkua ruvetaan oikein kunnolla nussimaan, ja mun kokemus siitä jäi aika huonoksi. Rehellisesti en oo varmaa itkeny koskaan aikasemmin yhtä paljon hammaslääkärissä. En koskaan.

Henkilökohtasesti oon aina pelänny hammaslääkäriä - periaatteessa ilman syytä, mutta käytännössä syyn takia. Ei niissä hammaslääkäreissä tai suuhygienisteissä tai missään oo mitään vikaa ja he tekee vaan työtään kun infoaa nuoria ja muita pitämään huolta suuhygieniastaan, mutta rehellisesti tänäänkin kun olin siellä ni koin sen pirun syyllistäväksi. Enkä haluu mennä noin kuukauden päästä sinne uudestaan. En todellakaan. Itkettää koko ajatus muutenkin.

Stressaan muutenkin kaikkea turhaa - kuten valinnaisliikuntaa ja tietokantojen tekemistä - ja kaiken lisäks en uskalla syödä hampaideni takia, joten, yeah oon kusessa. Pitäs kaike lisäks hoitaa juttuja, joita en halua hoitaa. Ja juttuja joita en pysty hoitamaan.  Yritä tässä sitten olla mukava ja positiivinen ihmisille.

Paimiossa kuitenkin oli tosi jees sää tossa maanantaina, jollon uskaltauduin ottamaan kameran mukaan kun Rikun kanssa käveltiin Astalle. Istuttiin siinä Vistalla hetki jollon ehin ottamaan linnuista paljon parvikuvia, mikä noh, osa onnistui ja osa ei. Pitäis opetella pikkuhiljaa tota kameraa käyttämään paremmin. Varsinkin sitä manuaalia.

Tahdon vain pelata. Jos nyt voisin hakea vesilasin - ja teekupin - ja pitää yksinäiset pelilanit. Ei ne ees ole lanit. Ei mul oikeesti oo kavereita, ne kaikki on vaa suurta kusetusta.   jk, on mul pari kamukaverii, ne ei vaa pelaa samoi pelei ko mä.

Hauskaa syyslomaa - tai loman odotusta - kaikille!

4.10.2015

GOODBYE SEPTEMBER

 photo MARKKINAT2_zpsn9mmbare.jpg

 photo MARKKINAT1_zps3nhtzgdc.jpg

 photo MARKKINAT_zps5xn1cb2e.jpg


Neljä päivää eletty lokakuun paremmalla puolella. Syyssiivous teoriassa tehty, koulukirjoja löydetty ja pari Pelaajalehteäkin - vahingossa nämä kaikki.
Vaatekaapin siivous taisi olla suurin merkkipaalu tämän päivän aikana, vaikkei sieltäkään kadonnut kovinkaan paljon vaatteita - haluun vaan paljon rahaa, että pääsen ostamaan noita syysihanuuksia tuolta.

Markkinatkin oli ja meni, suhteellisen suppealla varustuksella. Siellä oli taas niitä turkkilaisia myymässä kaikkia kivoja toppeja ja koruja sekä lakumyyjiä joka toinen. Joku oli laskenut, että ainakin 20 lakumyyjää. Vähintään. Tais niitä muutama enemmän kuitenkin olla.
Mulle on aina markkinat ollu sellane kohta, jota syksyssä oikeesti odotan. Tokihan siellä on kanssa toi Tivoli Sariola, mut meh, ei ne laitteet vaan se tunnelma. Joka on toisaalta latistunut lähivuosina tosi paljon. Ja niiden lakumyyjien suuri kasvu on supistanu muiden tuotteiden myyjiä minimiin.

En mä kuitenkaan niitä lakujakaan ostanu, vaikka aiempina vuosina olenkin. Vois ens vuonna mennä vaikka viikkoo aikasemmin markkinoille kattelee jos sieltä vaikka löytyis  parempia tuotteita. Salo kun on viimeinen syysmarkkina paikka, ehkä kaikki ei jaksa tulla tänne. Salolaiset on muutenkin huonoja ostamaan juttuja.

Hankintalistalla on kuitenkin tällä hetkellä parit farkut, pitkähihanen, lapaset, sukkiksia, legginsejä.. Äiti varmaan tykkää.

23.9.2015

oranssia.

 photo miumaujr_zpslgmyuyvo.jpg

 photo miumaujr2_zps38bfg1gq.jpg


Mulla on semihatara käsitys siitä mikä on läppää ja mikä ei. Mä tiiän tiettyjen ihmisten kohalla et ei ne pahaa sillä tarkota, jos ne sanoo jotai et "Taas se on puhelimellaan" tai et "Digimonit kouluttautuu työttömiks".
Mut sit on niitä asioita joita saan kuulla luokkakavereilta. Tänäänki eräs keskustelu meni näin;
"Ja taas se on puhelimella" t. kaveri
"Joo kato ei oo muuta sosiaalist elämää" t. minä
"Kannattais hankkia" t. meiän luokkalainen, joka ei tiiä mun tilanteest mitään.

Eikä tossakaan ollut silleen mitään minkä olis pitäny loukata mua, mut se loukkas mua kuitenkin. Mullakun ei oo niitä kavereita tai yleensäkää ihmisii joiden kans voisin hengata koulupäivän jälkeen. Näin jälkeenpäin ajateltuna toi oli vaan tyhmää ottaa toi itteensä.

Oon muutenkin ottanu itteeni asioita liikaa viimeaikoina. Esimerkiks jonku random ihmisen tessusta, joka sano et älä laula englanniks koska et osaa lausua asioita englanniks. Ei enää ikinä mikkiä vahingossa päälle. Tai jotain.

Ja kaiken lisäks haluun jollain asteella Digiexpoille, mut mun pitäs mennä sinne junalla ja se olis ensinnäkin iha pirun kallista ja mun pitäis mennä yksin, ellen revi jostain jotai seuraa. Pahoittelut suhteellisen negatiivispainoitteisesta postauksesta, mutta tällästä tällä kertaa, ehkä joskus toiste sitten paremmin. Joo eiköhän mee paremmin ens kerralla. Jos vaikka sillonki olis jotai kivoja kuvia.


18.9.2015

syksyistä

 photo paimiosyksy 1_zpsfodcaniw.jpg

 photo paimiosyksy 5_zpsib3q45ue.jpg

 photo paimiosyksy 3_zpsdy1af2kn.jpg

 photo paimiosyksy 4_zpswzl4hohe.jpg

Sade yllätti tänää semi-ikävästi kuvausretken. Sain tosin uue linssisuojuksen vihdoinkin. Niiiin kivoja värejä. Syksy tulee. Vihdoinkin. Ei mulla muuta.

1.9.2015

Instagram kollaasi x2 & kuva.

 photo insta_zpsa2jbg3oz.png

Pari viikkoa vanha quote / Venasin pikkuveljeä pihalla sen kaskyt min, ens kerralla valitsen kirjaston
 photo insta3_zps9rz9ulpv.png

Käytiin Katjan kanssa piuhalla Paraisilla asti, saatiin kanssa ilmaset kahvit!
 photo unsta1_zpsumukws8r.png

Näin aloitetaan eka päivä / Supersankarilakanat, kahvia & sairastelua

Kaikkia kuvia tosiaankin lainasin instastani. Toisaalta taas, tykkäättekö tälläsistä postauksista? 
Blogin ulkoasukin vaihtus väreiltään oransseiksi, tai ainakin siihen sävyyn. Kohta varmaan taas vaihtuu siniseksi, tiedä häntä. Kyllä tässä nyt pari viikkoa ainakin pysytään, toivottavasti. Koulussakin on nykyään iha sairaan raskasta, en kestä. Ehkä huomenna saan jotain aikaseks.

27.8.2015

Moti(lehmä) kadoksissa ja no, moti yleisestiki.

Oon ollu kipeänä viimeset kaks päivää jos tää päivä lasketaan mukaan. Ei siinä mitään, mutta mä en haluais olla yksin viikonloppua tai yleisestikään yhtään mitään päiviä. Oon ollu enemmän tai vähemmän konekiellossa viimeset kaks päivää, johtuen toki kipeydestä.

Vois kuvitella että mulla menis kerranki hyvin, mut en mä sitä sellaseks luettelis. Mun näyttö sammus just äske syystä x eikä lähteny space-näppäimen rämpytyksestä huolimatta päälle. Eikä siinä vielä mitään, mun nenä vuotaa enkä jaksa.

En mä nyt voi sanoa, että koulussa menis huonosti, ku ei siellä mene.  On kuitenkin asioita, joita koen osaavani ja sitte ku teen niitä ja kysyn et kumpi pitäis laittaa tai mitä pitäis deletoida ni tulee vaa vastaukseks et "sähän oot tehny tän kolmesti, kyllä sun pitäis tietää". Ja ei, ei tullut opettajalta vaan luokkakavereilta.

Mitä siis oon oppinut tässä parin viikon aikana - ehkä koodauksen alkeet, en oikeesti, sekä sen että oon ihan vitun tyhmä enkä ansaitse olla tuolla. No, sinnitellää tässä vielä vuos tai kaks oikeestaa, koska sit mä saatan olla lähempänä sitä, että pääsisin pelialalle. Toisaalta taas, en mä sitte tiiä onko se kuitenkaa mulle oikee ala, ku alan itkee jo siitä et mulle vittuillaan. En toki luokassa mutta yksin.

Tosin, se että on yksin on aika vahingollista. En mä sano, ettäkö se olis jotenkin huonoa tai väärin olla yksin, ei, yksinolo tekee hyvää sillontällön jos sitä oikeesti kaipaa, muttei todellakaan sillon jos on huono olla. Sillon pitäs saada puhuu jollekkin, ees kaverille vaikka päivän tapahtumista. Tai jostain. Vaikka tunteistaan. En mä tiiä, en tykkää leikkiä enää psykologia.

Ongelma taitaa olla enemmänkin mun asenteessa ja siinä et hypin niide jätkien nenille asioissa, joista oikeesti tiiän jotain. Ongelmat on lähtösin musta eikä ne oo kenenkään muun vika kun mun. Ihmiset kokee asiat eri tavalla ja jos ne ei koe "sähä oot tehny tän kolmesti, kyllä sun pitäis tietää"-lausetta vittuiluna vaan täytenä totuutena ni joo eiköhän se oo ihan oikeutettua. En mä tiiä, taisin valita itelleni väärän alan.

Pääsis varmaankin paljon, paljon helpommalla jos ei ottais kontaktii kehenkää luokassa ja olis vaan omissa oloissaan. Tai toisaalta, sitähän se nytkin on. Ihmiset suurinpiirtein moraa mua kylkee jos sanon jotai tai en tuu kouluu kipeyden takia. Ne syyttää mua siitä ku poikaystävä ei tuu pelaamaan jos oon heillä. Kaikki on mun vika. Ihan kaikki.

19.8.2015

Takaisin kouluun - tai no niin.

 photo bts_zpstff4raiu.jpg

 photo bts1_zpsatgppkiz.jpg

Yritin olla tosi artsy ekassa kuvassa mut sit epäonnistuin muokkauksissa. Rips. Koulua on nyt käyty se viikko, alle jopa ja oon jo ihan done sen istumisen kanssa siellä. Mä uskoisin et tosi moni muukin on siellä istumisen kanssa ihan done, tiiän etten oo tän asian kanssa ainoa.

Mulla on tbh postausideat lopussa - onko teillä siis jotain toiveita postauksien suhteen? Tyylisiä, ehotuksia? Mitä just te haluisitte nähä täällä? Videoihin ei mun kärsivällisyyteni tosin riitä, joten niitä ette saa, sori. Postausehdotuksia siis otetaan vsataan.

Ei mulla muuta? Meh.

13.8.2015

Hautojen tutkimista japanilaisittain | Peliarvostelu


Nimi: Tomb Raider
Kehittäjä: Crystal Dynamics
Julkaisija: Square Enix
Alustat: Xbox 360. PS3, Win
Testattu & läpipeluu: Win


Vuonna 2013 julkaistu Tomb Raider on lojunut Steam-pelikirjastossani joulusta asti. Vasta näin kesäloman loppuun ehdin, tai ylipäätänsä jaksoin keskittyä pelaamiseen ja pelasinkin Tomb Raiderin tällä hetkellä uusimman osan noin kymmeneen tuntiin - ilman siis muiden hautojen raidausta, pelkästään mainstoryn kanssa.

Juttu on niin, että henkilökohtaisesti en ole sen enempää Lara Croftiin - ehkä jopa tunnetuimpaan naispuoliseen videopelihahmoon tutustunut, saatikka aikaisempiin peleihin. En vaikka itselläni on PS3'lla Tomb Raider: Collection.

Laivan uppoaminen & sieltä pelastautuminen
Hassu juttu - alku on kuin Assassin's Creed Black Flagista. Paitsi että tämä on todenmukaisempia, eikä alussa jahdata minkään asteen salamurhaajaa, vaan yritetään selvitä metsän läpi. Lara ei valitettavasti usko itseensä tarpeeksi, joten hänen ohjaamisensa on suhteellisen hankalaa tähän asti - ainakin metsästäminen.

Asiat johtavat toiseen ja jokainen haaksirikkoutunut on joutunut tahoilleen. Pidemmälle peliä edetessä tuntuu, että Lara on kaiken pahan alku ja juuri - ja menettää kaiken läheltään. Ja tietenkin tämän neitosen on pakko opetella selviytymään ja tappamaan eläimiä - kuin ihmisiäkin.


Japanilainen mysteeri
Pikkuhiljaa vyyhti alkaa selvitä ja kaiken aiheuttajaksi paljastuu Himiko, kuollut Auringon kuningatar, joka on katkera syystä x, eikä päästä ketään saarelta pois. Ketään ei kuitenkaan Laraa usko, vaan haluavat saarelta mahdollisimman äkkiä pois - onhan se kaikin puolin ihan kamala.

Kuitenkin tuntuu, että Lara on se, johon kaikki menetykset - niin ihmisissä kuin luotossakin - on se, jonka syytä kaikki on. Tietenkin, syytetään sitä ihmistä joka on lähes aina pois ryhmän luota, sehän tässä on loogista.

Kaikki kuitenkin kääntyy lopulta oikein päin, miksei olisi kääntynyt?

Aseita, panoksia ja huono tähtäys
Vaikka tähän Tomb Raideriin oli Laran aseiden käyttöä oikeasti panostettu ja ilmeisemmin pelimekaniikkaakin muutettu, tuntui se silti vielä satunnaisen jäykältä. Tähtääminen oli ainakin itselleni henkilökohtaisesti hankalaa.
Lisäksi aseiden päivittäminen oli pelin loppupuolella tehty haastavaksi, Tarvittiin paljon salvagea, mikä ei itseäni oikeastaan niinkään innostanut - en oikein ole keräilijä luonteita jos ihan totta puhutaan.

Aseita oli kaiken kaikkiaan neljä - näin esimerkkeinä jousi + nuolet sekä käsipistooli. Laran tavaramerkki, tuplapistoolit oli tästä osasta jätetty pois, mikä itseäni jäi jossain määrin harmittamaan.  Noh, peli oli kuitenkin kaikin puolin muuten suhteellisen hyvä.

Ohjaukset olivat siitäkin huolimatta helppoja, vaikka ihan rehellisesti jäin kaipaamaan parempia lähitaisteluominaisuuksia, kuin vain väistö ja oikeaan aikaan lyöminen.  Jokainen taistelu oli aika liki tulitaistelu, joka tarkoitti sitä, että kykitään suojassa ja ammutaan silloin kun on mahdollisuus.

Grafiikat alkoivat olemaan pelissä jo siinä mallilla, että ihan oikeasti jaksoi katsoa. Ja verrattuna edelliseen peliin. Peli oli oikeasti tumma, valoa oli suhteellisen vähän, mutta asetuksistahan tätäkin olisi voinut jaksaessaan ja halutessaan säätää.

  Kuitenkin, arvosanaksi antaisin 8½/10, ihan vain sen takia, että tarinaltaan peli oli lyhyt eikä hirveän kiinnostavakaan. Valitettavasti, sillä odotin peliltä suhteellisen paljon. Lisäksi olisin toivonut enemmän aseita, sekä ehkä hieman enemmän tilaa tehdä asioita ja tarkempia merkkejä esimerkiksi optional tombs tms. Pelin pariin taidan kuitenkin palata jossain vaiheessa, tuskin kuitenkaan mainstoryn pariin.

Peliä suosittelen niille, jotka oikeasti haluavat jotain pelattavaa ja tykkäävät satunnaisista aivopeleistä - ja avoimen maailman peleistä. Se, miten se on tässä pelissä toteutettu onkin ihan sitten toinen kysymys ja jokaisen oma mielipide asiasta. 


9.8.2015

Kaupunki

 photo kapunki2_zpskso1kxjy.jpg

 photo kauounki1jr_zpsitdnsefq.jpg

 photo kaupunki_zpsjxg0sr7h.jpg

 photo kaupunki3_zpsmqcwiqwe.jpg

 photo kaupunki4_zpsa1lnbxok.jpg

halusin vaa julkasta nää kuvat. naa on semit kivsui vaik vois olla parempiiki.

7.8.2015

We’re not critics, we just hate it all anyway

 photo rndm2_zpsb37wo6yy.jpg

 photo rndm1_zpslfazcnmj.jpg

 photo RNDM_zpsgdcthwoe.jpg


Juttu on niin, että mä loukkaannun tosi herkästi asioista joita musta sanotaan. Mä en oo onnistunu kasvattamaan mitenkään kovaa nahkaa tai paksua - mä oon aina kokenu et ei ihmisillä oo tarvetta puhuu musta mitään pahaa. Tai ainakaan haukkua.
Paitsi vähän aikaa sitte mua sanottii ebolaks. Ja joku vuos sitte vitun anorektikoks. Ei mun pitäs välittää - kumpaakaan ei sanottua päin naamaa - mut enemmän mua loukkaa se, et sitä ei sanottu päin naamaa, vaan nimenomaan selän takana, kaverin kaverille.

Ja vaikka mä tiedostan et ei toi oo iso juttu, mut se saa mut tuntemaan itteni tosi huonoks ihmiseks. Oikeesti, mä tiiän et oon laiha ja se on semihuonojuttu koska alipaino, mut anorektikko. Loukkaannun.

Vaikka mä oon aina ajatellu et ei musta voi puhua pahaa seläntakana, mä tiiän et musta on puhuttu. Mä en koskaan oo ollu mikää erityisen suosittu koulussa tai kuulunu niihi ihmisii joihi ihmiset haluu tutustuu. Esimerkiks yläasteella tiesin et musta puhutaan pahaa ja muista oppilaista - se oli se neljän tytyn porukka. Ei siinä mitään, en hengannu ees luokan kanssa pahemmin, ainakaan yläasteella, amiksessa vähän niin ja näin. Suurinpiirtein kaikki mun salolaiset kaverit meni lukioon. Amiksesta on hiuka paha lähtee mitää kavereita muovaamaan ku kaikki on jätkiä. Tai no, ei sekään hankalaa oo ja koen et tuun paremmin poikien kaa juttuun ja näin, äh en mä osaa selittää.

Lisäks ku näin tarkemmin miettii ni lukiossa on pahemmin sitä ns. kiusaamista. Miten mä tän selittäisin ettette luulis mun selittävän puuta heinää.. Hmm.
Lukiossa "kiusaaminen" on enemmänkin just syrjintää ja sitä et kokoonnutaa klikkeihin. Mä henkilökohtaisesti en olis varmaan kestäny lukiossa, toisaalta olis mulla sielläki ollu tuttuja joiden kanssa hengata -, esim. Emma.
Amiksessa en oo huomannu mitään kiusaamista tai sit en oo vaa keskittyny siihen. Eikä siis, yh, kiusaamista sillee mut syrjimistä, näin ikään enemmän.

Mut toisaalta mikäpä mä oon mistään kiusaamisesta tai syrjimisestä saarnaamaan tai luennoimaan ku iteki sitä teen. Teki mieli kirjottaa jostain olevinaan niin tärkeestä aiheesta ja purkaa ahistusta ja asd. En mä tiiä. Olis pitäny vaa lähtee johonki perseesee ajaa, mut jäin sittenkin kotiin, oli huono idea, panikoin, tai, no, ahistun, vaan pahemmin. Eh.
Mulla on muutenkin ollut nyt viime päivinä tosi ahistunu fiilis ja yleisesti tunne et oon tehny jotain väärin. En itteeni kohtaan vaan tyyliin Rikua kohtaan.

Ehkä oon vaan yleisest semihirvee tyttöystävä.

5.8.2015

Love is trembling happiness.

 photo julkaisemattomat5m_zps9s91jwm0.jpg

Yksi vaivainen kukkakuva parin viikon tapaa kun olin paimiossa. Yksi vaivainen kuva, joka on jossain määrin huonosti muokattu, mutta toisaalta taas mun taidoilla todella hyvin. En oo valokuvannu pariin päivään, ei oikee oo innostanu. Koulutki alkaa taas kohta ja sitä ennen pitäis oikeesti hommata taas uus vihko, koska amikseen ei anneta omia vihkoja joka aineelle. Amis ei kustanna. Mulla on muutenkin menny rahaa ihan liikaa viimesen kolmen päivän aikana, toisaalta löysin pari tosi söpöö paitaa ja toisen viel alennuksella -, ehkä  vaan jätän ne vaateshoppailut sitte seuraavii aleihin.

Ainaki se on luvannu oikeesti lämmintä viimisiks lomapäiviks vaikka vähän aikaa sitte sato -, jos viikonloppuna vaikka olis hyvä sää ni vois oikeesti lähteekki johonki ottaan kuvii. Noin vaikka koulujen alun kunniaks tai jotain.
Koulujen alku on toisaalta tosi masentava. Siis, se että mä tiiän et joudun - tai pääsen - istumaan 8h koneen edessä ni on todella riemastuttavaa. Ja vielä se, et oikeesti voisin panostaa koulunkäyntiin, olis kanssa juttu. Mut niiku, amisha on helppoo eikä tartte tehä mitää et saa kolmosii. Ja lukios taas on iha vitu vaikeeta. Mielipiteensä kullakin.

Toisaalta taas, ehkä saan paremmin kirjotusintoa tai jotain, ku on enemmän luppoaikaa iltasin, jota siis ei tietenkään nyt ole, ja ehkä etenen mun kirjotusprojekteissaki. Leikisti ainakin.

En sitte tiiä koska kuulette musta seuraavan kerran, mut kuulette kyllä. Jossain vaiheessa. Ehkä jo perjantaina. Tai sitte ku mulla oikeesti on asiaa. Tai kuvia.


otsikon quote - Khalil Gibran

30.7.2015

Kymmenen kysymystä-haaste

Nappasin Mikolta erään kymmenen kysymystä-haasteen, jossa tarkoituksena on tietenkin vastata henkilön x tekemiin kysymyksiin ja lopuksi pistää vielä haaste kiertämään. Itse tosin olen niiin tylsä enkä ihan rehellisesti ala pistämään haastetta kiertoon, saatikka keksi kysymyksiä siis. Nauttikaa vastauksistani siis.

1. Miten mieluiten viettäisit kesälomaasi? Jos et ole nyt työelämässä tai opiskele, niin miten viettäisit kesäpäivän, jos haluaisit tehdä jotain normaalista poikkeavaa?
→ Jos mennän opiskelijan budjetilla, niin todennäköisesti lähtisin Turkuun päiväksi. Ihan vaan kävelemään ympäriinsä ja valokuvaamaan. Ja kiertämään kaupoissa. 
MUTTA jos olisi rahaa, lähtisin hieman kauemmaksi - Tampereelle, sama ohjelma, eri kaupunki. Junaliput ovat vain ikävän kalliita, vaikka opiskelija-alennuksenkin saisi.

2. Mikä on viimeisin elokuva, jonka olet käynyt katsomassa elokuvateatterissa ja mitä pidit siitä (ilman paljastuksia)?
→ Big Hero 6 taisi olla viimeksi leffateatterissa katsomani leffa. Todella kiva, ehkä hieman eri tyyliä kuin Disneyn leffat yleensä - tai siis verrattuna niihin prinsessaleffoihin joita oon viime aikoina kattonu - mutta silti mielenkiintoinen kaikin puolin.

3. Pelaatko tietokone-/konsolipelit loppuun saakka vai jäävätkö ne puolitiehen uusien pelien ilmaannuttua?
→ Tää riippuu ihan puhtaasti pelistä. Koska oon melkeen vannoutunut PC-pelaaja (PC master race!!!!),  niin ihan rehellisesti pyrin pelaamaan jokaisen ostamani pelin loppuun ennenkuin hankin uutta osaa pelistä. Kuitenkin, koneeni alkaa jäämään jälkeen suhteessa pelien kehitykseen - huomaa siitä että Unity menee huimilla 12 framella, korkeintaan 14. Sääli.

4. Mikä on lempigenresi elokuvissa ja sano mielestäsi paras tämän tyylin elokuva, johon kaikkien pitäisi tutustua?
→ Mä loppupeleissä katon todella vähän leffoja. Henkilökohtaisesti supersankarileffat kiinnostaa, mutta genrenä ehkä scifi/fantasia. Ja Star Wars on se juttu, se pitäisi kaikkien olla nähnyt. Tai vähintäänkin tietää sarja?

5. Mitä vielä julkaisematonta peliä/elokuvaa odotat?
→ Leffoista kaikki Marvelin julkaisemattomat supersankarileffat sekä Suicide Squad. Peleistä varmaankin Cyberpunk 2077 - joka siis mitä todennäköisemmin tulee olemaan sellainen peli, mitä en koskaan tule saamaan -, sekä Assassin's Creed Syndicate, jonka hankinta siirtyy todella kauaksi, ellen jotenkin maagisesti saa uutta konetta jouluna. 

6. Ostatko käytettyjä pelejä tai elokuvia esimerkiksi oikeilta tai nettikirppareilta?
→ Salossa on se hieno puoli, että kesäisin on aina Iltatori, jossa on lastentori - sieltä oon käyny aina kattomassa jos joku myisi jotain mielenkiintoisia pelejä. Elokuvia nyt harvemmin tulee ostettua, katsottua kyllä, yhtään peliä ei toisaalta ole lähtenyt vielä mukaan.

7. Mikä on itsellesi mieluisin tapa ohjata pelejä (näppäimistö, hiiri, jokin tietty gamepad)?
→ Riippuu pelistä. Yleisesti Microsoft Windowsin Xbox 360-ohjain, mutta joskus myös näppäimistö menee. Jos joskus harvoin pelaan fps-pelejä niin silloin ehdottomasti näppäimistö, AC-peleissä ohjain. OSU!-ssa taas piirtopöytä, vaikka hiirelläkin menee.

8. Oletko käynyt suuremmissa pelialan tapahtumissa?
→ Ainoastaan DigiExpossa, eikä sekään varsinaisesti ole suurempi pelialan tapahtuma. Tarkoitus olisi sitten kuitenkin tulevaisuudessa päästä käymään jossain suuremmassakin pelialan tapahtumassa - sinne kun yritän työllistyäkin, jotenkin.

9. Onko joitakin pelejä/TV-sarjoja/elokuvia jotka ovat aluksi vaikuttaneet bestest thing 4ever mutta loppu onkin ryssitty niin pahasti, että pahaa tehnyt?
→ Tätä täytyi hieman lunttia Rikulta - ainoa mitä olen ilmeisesti peleistä "haukkunut" on Assassin's Creed - Relevations, Ezion saagan viimeinen osa.  Joten sen taidan vastata.
Miksi, saattaa joidenkin päässä naksuttaa, niin sen takia, että Bortherhoodin jälkeen Relevations oli vain paikanvaihto Roomasta Istanbuliin. Tarinallisesti ne tietenkin erosivat, mutta sekin, miten Ezio oli aika lypsetty hahmo loppupeleissä.

10. Minkä 8-bittisen videopelin hahmon haluaisit tehtäväksi hama-helmistä? :-D
→ Oon niin nuori et mun piti googlettaa tää, hmnhmhn. Se sieni. Ei Toad, vaan se söpö pikkusieni. En ees oo ihan varma, et lasketaanko tätä hahmoksi - okei se ei oo hahmo, mut se on söpö :c Mariokin olis tho ihan söpö.
+ Rikulta, joka tunnetusti tietää mua enemmän peleistä, ni Link. Link olis se juttu.

26.7.2015

---




Mulla olis jos oikeen kovaa yrittäisin niin kuviakin. Siis ihan oikeita kuvia eikä tumblusta pöllittyjä kuvia. Karu totuus on, että motilehmä katos johonkin hevonvittuun, eikä rehellisesti jaksa innostaakaan. 
Rehellisestihän mua väsyttää, mutta oikeesti mulla ei oo ees nukkumapaikkaa - sänky meni rikki ja joudutaan nukkumaan rikun kanssa patjalla - jota ei siis nyt voi laittaa koska riku ja mirko päättivät pelata. 
Toisaalta, mua iha rehellisesti oikeesti väsyttää. Oon monena iltana itkeny miten huono tyttöystävä olen. Nojaa, toisaalta olen, toisaalta en. Oon vaan liian väsynyt. Eks se käy selitykseks?

18.7.2015

Paimio part 2??? Tai miljoona idk.

 photo paimio4_zpsn6jyxol3.jpg

 photo paimio_zpspsfwlag3.jpg

 photo paimio1_zps3qqywcfi.jpg

 photo paimio3_zpsopazswfk.jpg

 photo paimio5_zpswe82bdhc.jpg

 photo paimio6_zpsvq0durv3.jpg

 photo paimio8_zpsgb6g4vyv.jpg

 photo paimio12_zpsm70ezvnc.jpg

 photo paimio13_zpsbfm4bmq3.jpg


Tahtoo laittaa pystykuvia, muttei osaa kuitenkaan mitoittaa niitä näytölle oikein. Rip emilian visuaalinen silmä.  

13.7.2015

Merirosvoilua Karibianmerellä | Peliarvostelu

Nimi: Assassin’s Creed IV: Black Flag
Kehittäjä: Ubisoft Montreal
Julkaisija: Ubisoft
Alustat: Xbox 360 (Xbox One), PS3 (PS4), Win, Wii U
Testattu: Win & Xbox 360 (läpipeluu)


Vuonna 2013 julkaistu, luettelossa neljäs Assassin’s Creed saa päähenkilökseen Edward Kenwayn, enemmän tai vähemmän pahamaineisen merirosvon. Edwardin tarina alkaa siitä, miten hän haaksirikkoutuu saarelle assassinin kanssa ja päättyy Englantiin.

Aikaisempi osa pelisarjasta keskittyi nimenomaan Amerikan vallankumoukseen ja sitä seurattiinkin Edwardin pojan pojan näkökulmasta.  Ei nyt kuitenkaan sekoiteta ehkä jopa pelisarjan huonoimmaksi rankattua peliä tähän peliin, joka hipoo rimaa jo todella korkealla.
 © emilia

Kulta on se juttu josta merirosvot tykkää.

Tarina alkaa eräältä Karibianmeren saarelta, johon Edward haaksrikkoutuu yhdessä Duncan Walpolen kanssa. Duncan on assasiini, joka tarjoaa Edwardille rahaa siitä hyvästä, että tuo vie hänet Havannaan – koska siitähän ne merirosvot tykkää.
Asiat ei kuitenkaan mene ihan niin suunnitellusti vaan Duncan lähtee pakoon Edwardia – jota rakas päähenkilömme sitten lähtee tietenkin jahtaamaan. Jahtaamisen kohdalla opetellaan samalla kontrolleja, mitkä ovat oikeasti elintärkeitä.
Hieman myöhemmin päästään siihen pisteeseen, että herra assasiini saadaan kiinni ja Edward vie hänen vaatteensa ja lähtee Duncanina tekeytyneenä Havannaan.
Kuitenkin, ennen kuin saarelta pääsee pois, täytyy auttaa erästä sokerikauppiasta, Stede Bonnettia, jos ihan tarkkoja halutaan olla. Steven avulla Edward pääsee Havannaan.

Assasiini vai merirosvo?

Edwardilla tuntui olevan enemmän tai vähemmän identiteettikriisiä – ollakko assassini vai merirosvo. Vai kenties molempia. Ihan rehellisestihän se ei oikein toiminut – Edward ei ihan rehellisesti ollut hyvä merirosvo saatikka assasiini.
Assassin’s Creed peleissä näin yleisestikin on ollut huono ohjattavuus – varsinkin kiipeilyssä, tosin tätä on ihan oikeasti parannettu Unityssä – mutta se onkin ollut kaikkien menneidenkin pelien ongelmana. Siitäkään huolimatta tarinallisesti ei nelonen voittanut kakkosta saatikka Brotherhoodia.
Merirosvoista saisi todellakin ammennettua enemmän tai vähemmän tarinaa, varsinkin jos mukaan sekoittaa salamurhaajat. Aihe sinällään on mielenkiintoinen, vaikkakin loppupeleissä tarinallisesti Assassin’s Creed IV on loppuunkulutettu; toisaalta taas ei.
Siinä missä kaikki muut assasiinit on koulutettu alun alkaenkin – jotkut varhemmin jotkut myöhemmin – assasiinien lahkon jäseneksi, Edward ei koskaan heihin kuulunut vaikka saikin hidden bladen ja omisti haukan näön.
 © emilia

Abstergopaloja, kirstuja ja merta.

Jos tykkää hankalista ohjauksista tää on juuri oikea peli sulle. Ja jos tykkäät keräillä juttuja, tää on oikea peli sulle. Jos tykkäät veneistä tää on oikea peli sulle.
Mutta, jos sä et tykkää vaikeista ohjauksista, veneistä tai keräillä juttuja, tää ei oo oikee peli sulle. Siinä missä ne on jonkin verran vähentänyt kolmosessa, niin sitä on lisätty nelosessa. Abstergopaljoja on randomeilla saarilla, joita on hankala löytää, kirstujakin löytyy randomeilta saarilta, lisäksi voidaan pelastaa randomeja merimiehiä ja ryöstää rahteja ja varastoja ja ties mitä.
SE, miten asiat hoitaa ei suinkaan ole tärkeää, kunhan ne tulevat hoidetuksi. Lisäksi omaa laivaa tulee päivittää koko ajan kestävämmäksi, jotta tarinassa ihan oikeasti pärjäisi suuremmille laivoille. Pienimmille laivoille pärjäsi ensimmäisilläkin kerroilla, niistä ei ollut mitään ongelmaa.
Enemmän ongelmaksi muodostui se, että Edwardin laivan tasoa ei koskaan kerrottu. Muiden laivojen kyllä, mutta ei Edwardin – taso piti itse arvioida. Huono veto Ubisoft. Kuitenkin, laivojen ohjaus oli hankala, ainakin näppäimistöllä. Ohjaimella astetta helpompi, mutta silti suhteellisen hankala. Paitsi tietenkin jos osasi, asia erikseen.
Kuten Brotherhoodissakin, tämäkin oli pienten näpertelyjen paratiisi, jossa sai kerätä jos jonkinmoista joka puolelta. Itselleni tämä ei henkilökohtaiseti ole mikään fanituksen kohde, joten se jää minulta aina enemmän tai vähemmän taka-alalle.
 © emilia
Arvosanaksi tälle kuitenkin antaisin 8/10, koska tarina ei oikein iskenyt, eikä Edward hahmona – toki huonompiakin tarinoita on nähty, hahmoista nyt puhumattakaan. Ohjaus oli Edwardina oli helppoa, mutta laivalla olisi sitä voinut tehdä helpommaksi. Se, miten itse peliä on muiden puolesta kehuttu, ei tämä peli oikein itselleni soveltunut, vaikka tämä olikin ensimmäinen Assassin’s Creed minkä omistin. Siitäkin huolimatta, peliä suosittelen kaikille, jotka pitävät vähäänkään merirosvoista tai laivailusta.

© emilia




8.7.2015

Muista sanoo jos mahaan sattuu liikaa.

 photo ripari_zpsj32fjrvf.jpg

 photo ripari5_zpsrajd8pqo.jpg

 photo ripari4_zps3udfsleo.jpg

 photo ripari3_zpsq9g9j71u.jpg

 photo ripari1_zps2ydnjaoq.jpg

 photo ripari2_zpsqlr6vfaj.jpg

 photo ripari6_zpsk5oiyxyv.jpg

 photo ripari7_zps1oeacjg0.jpg

 photo ripari8jr_zpsrk3ugmpu.jpg


Semisti masentaa mut semisti kuitenkaan ei. Oon tyytyväinen et ripari on ohi mut samalla se on tosi masentavaa, koska näin yleisesti siel oli tosi mukavaa, vaikka oma rauha olikin ihan minimi määrä joak taas ei sinällää ollut enää yhtä mukava kuin olis voinu olettaa, ihan rehellisiä jos siis ollaan.

Mun ryhmä oli kuitenkin oikeesti ihana. Sillee harmitti et Santeria ei oo siinä meiän ryhmäkuvassa, mutta asialle ei voi oikeasti mitään. Sillee iha sulosta et siin oli kuitenkin 5/6 jäsenestä + minä.

Ihana leiri kuitenkin oli ja kuviakin löytyy vielä. Todennäköisesti julkasen ne parittelevat vesikirputkin vielä täällä, kuhan mulla on aikaa. Huomenna pitää mennä kattomaan iltatorilta taas ihmisten tuotteita ja ettimään mulle konffismekkoa - tai yleisestikin jotain muutakuin mustaa juhlamekkoa. Riku saa tulla makutuomariksi, tai ainakin vaikka räpläämään puhelintaan. En mä tiiä.


psssttt. mua voi seurailla kanssa instassa @hopeaprinsessa 


30.6.2015

Pakkaaminen, rippileiri & yhhels.

Pakkaaminen on perseestä, gifikin kuvaa aika hyvin tuntemuksia tällä hetkellä. Jos vaan jatkan pakkaamista nyt ja palataan asiaan sitte ens viikon keskiviikkona. Tai torstaina. Tai perjantaina. Tai huonolla tuurilla ei koskaan.