Jan 21, 2015

Vallankumousta Roomassa? | Peliarvostelu


Nimi: Assassin’s Creed: Brotherhood
Julkaisija: Ubisoft
Julkaisualustat: Win, PS3 & Xbox 360
Testattu: Win
Pelaajia: 1, 2-8 (internetissä)

Vuoden 2010 tienoilla julkaistu Brotherhood jatkuu täsmälleen siitä, mihin niin sanotusti aikaisempi osa jäi. Kyseessähän on suora jatko-osa Ezion elämälle, joka aloitettiin jo Assassin’s Creed kakkosessa.
Siinä missä Assassin’s Creed kakkosta pidetään sukupolven yhtenä parhaimpana Assassin’s Creedinä, voisin sanoa, että ei Brotherhood paljoa taakse jää. Siinä missä Ezio totutteli olemaan mestarisalamurhaaja ja jahtaamaan Apple of Edeniä, on nyt kaikki helpompaa.

Paluu Monteriggioniin
Ezio Auditore da Firenzen tarina alkaa Vatikaanista. Hän on juuri päässyt pois salaperäisestä kammiosta tapettuaan paavin. Hänen setänsä, Mario, tulee häntä vastaan, jolle Apple of Eden annetaankin. Matka jatkuu kattojen halki kohti turvaa – ovathan he sentään luvatta alueella.
Tämön jälkeen pömähtää näytölle Ubisoftin logoa ja kehittäjää ja ties mitä. Hämmennyn hiukan, mutten anna sen enempää häiritä, toisaalta, yleensä Assassin’s Creedien introt, prologit, miksi noita nyt sitten ikinä haluaakaan kuvata, ovat olleet pidempiä.
Kuitenkin, pian ollaankin taas tutuissa maisemissa, nimittäin Monteriggionissa. Maisema on tosin muuttunut hiukan – kaupat eivät ole enää auki, mikä on toisaalta ymmärrettävää, ja ihmisiä tuntui olevan tuplasti enemmän. Tästäkin huolimatta emme pääse heti aloittamaan kunnon salamurhaajana.
Mutta kuten aina, mikään ei ole niin auvoista kuin antaisi ymmärtää. Keskellä yötä Ezio herää paukkeeseen, ja säntää ihmisten avuksi. Valitettavasti sekään ei ole kovin ruusuinen tarina, Ezio loukkaantuu vakavasti. Siltikin voimat riittävät Claudia siskon pelastamiseen ja pakenemiseen paikan päältä. Ennen piilopaikan oven sulkemista kuitenkin Ezio vaihtaa sanasen yksisilmäisen thiefin kanssa, joka ilmoittaa menevänsä auttamaan vielä muita. Ezio nyökkää ja sulkee oven thiefin mennessä ja juoksee portaat alas.
Varsinaisestihan aina tähän asti voisi lukea, että tämä olisi sitä prologia ennen pelin alkua. En varsinaisesti itse sanoisi kuitenkaan niin, mutta sekin vain sen takia, että jo tuossa pätkässä päästin tappelemaan oikein urakalla, opettelemaan kanuunoiden käyttöä ja kiipeilemään. Ja muuta mukavaa, mitä Assassin’s Creedeiltä saattaisi odottaa.

Kaikki tiet vievät Roomaan
Tällä kertaa seikkaillaan Roomassa, täysin yhdessä kaupungissa, joka on laaja. Itse Roomassa saattaa nähdä kuuluisia maamerkkejä, kuten Colosseumin. Colousseumin rintaa päästääkin kiipeämään muutamaan otteeseen, ainakin jos ei hae tähystyspaikkaa samalla kertaa kun kiipeää sinne tehtävän muodossa. Itse kuitenkin koin Rooman kaupungin turhan isona, varsinkin kun oli vielä mahdollisuus kunnostaa sitä Monteriggionin tapaan, tällä kertaa hoidettavana oli tosin koko suuri kaupunki.
Roomaa piti hallussa Rodrigo Borgia, jolla oli valtaa useammilla alueilla. Nämä vallatut alueet näkyivät punaisella, joten Ezio oli herkemmin huomattavissa niillä alueilla, jopa siinä vaiheessa vaikka vartijat eivät kiinnittäisikään häneen muuten huomiota. Borgiatowerit oli kuitenkin eliminoitavissa, jos tappoi alueella valtaa pitävän kenraalin. Tämän tapettuaan piti enää kiivetä torniin ja polttaa se. Kuulostaa helpolta eikö?
Kartoissaan kuitenkaan Rooma ei voita, omaan makuuni Rooma ainoana kaupunkina oli liian laaja. Vaikka Assassin’s Creed 2 kartat olivat laajoja, oli ne jaettu kätevästi pienempiin osiin, tarkalleenkin seikkailua käytiin useammassa eri kaupungissa, mikä teki pelistä huomattavasti mielenkiintoisemman. Toisaalta, vaihtelu virkistää, ainakin yleensä, muttei todellakaan tässä tapauksessa.

Pienten näperrysten paratiisi
Ongelmahan ei vielä ole se, että Brotherhoodissa on kaikkea pientä vaan lähinnäkin se, että sitä on liikaa. Pientä näperrystä löytyy ties mistä, aina kauppojen avaamisesta salamurhatehtäviin ja Romuluksen aarteen hakemiseen. Tekemistä on ihan liikaa, ja aivan liian vähän aikaa.
Minulla on ollut aina paha tapa pelata koko ajan tarinan mukaan, meni henki tai ei. En itse siis varsinaisesti suorittanut muita tehtäviä, vaikka mahdollisuus olisi ollut. kuitenkin pienten näperrysten paratiisi on vain karttaa täyttävä, joka on jo huolestuttavaa. Kun mietitään että minullakin on se 24” näyttö ja kun kartta avataan koko näytölle on se edelleen täynnä. Pikkukartassa tätä ongelmaa ei ole, se oli tarpeeksi lähelle suunnattu, näytti kuitenkin hienosti vartijoiden paikat.
Pientä näperrystä oli liikaa, vähempikin olisi oikeasti riittänyt. Voi myös olla että Ubisoft ei ollut miettinyt asiaa tarpeeksi pitkälle ja vaan luonut Assassin’s Creed 2 pohjalta Roomalle samanlaisen idean kuin Monteriggionissa oli. Tässä kohtaa se ei kuitenkaan ole yhtä toimiva, totta puhuakseni. Enemmänkin ärsyttävä -, ja tuplasti kalliimpi.
Huom. Koulun peliarvosteluksi tarkoitettu, kirjoitettu 21.1.2015 © emilia
 Ikuinen sota Tempeliherrojen ja Salamurhaajien välillä
Itse aiheena en kuitenkaan koe, että Assassin’s Creedien aihe olisi millään tavalla kulutettu. Vaikka kaikki pelaamani osat tuntuvat jossain määrin käyttävän samaa kaavaa kaikki, juoneltaan ne eroavat suurestikin. Vaikkei Brotherhood olekaan jatko-osa Assassin’s Creed 2, ainakaan tavanomainen sellainen, on siinä samoja piirteitä kuin Assassin’s Creed 2. Ikuinen sota jatkuu, ajoittain ehkä selkeämmin kuin toisessa hetkessä. Merkittävimpänä muutoksena kuitenkin itse pidän suhteessa Assassin’s Creed 2 sitä, että ikuinen sota on jotenkin merkittävämmässä roolissa Brotherhoodissa kuin aikaisemmassa osassa. Todennäköisesti tämä johtuu siitä, että nyt mukana oli vallattuja alueita Borgiatowerit.
Muissa peleissä (esim. Assassin’s Creed: Liberation) en ole sen pahemmin huomannut  Temppeliherrojen ja Salamurhaajien sotaa, vaikka puolen vaihtoja ja juonta sekaannuttavia on tapahtunut sitäkin enemmän.
Veljeskunnan kokoaminen oli kuitenkin helpottava tekijä. Tämä ei ollut ongelma, vaan pidemminkin mukavampi homma kuin niiden Borgiatowereiden tuhoaminen. Lisäksi veljeskuntaan liittyneistä sai apua tehtäviin, mikäli siis apua kaipasi. Nämä kuitenkin tuntuivat helpottavan tehtävää liiaksi, toisaalta se oli hyvä juttu siinä vaiheessa kun Eziolta loppuivat lääkkeet paranemista varten.

Viva la Roma!
Rooma on vapautettu ja Ezio pääsee jatkamaan elämäänsä, ilman veljeksuntaa. Leonardo da Vincille hän sanoikin, että hän teki veljeskunnan kestämään hänen kanssaan tai ilman häntä. Siinä Ezio oli oikeassa, Rooman veljeskunta tulisi kukoistamaan.
Omaksi onnekseni peli oli juurikin sitä mitä saatoin odottaa. ostin itse pelin Steamin joulualeista, enkä kadu päätöstäni. Muulla saralla kuin sillä, että olisi pitänyt ottaa ”Special edition” –paketti, kuten tein Revelations osalla.
Arvosanaksi kuitenkin antaisin 9/10, pienien näpertelyjensä vuoksi. Ne lähinnä haittasivat pelikokemusta, vaikkei ihan niinkään uskoisi. Itsellä kuitenkin on aina ollut se linja, että enemmän tarinaa kuin sivutehtäviä, joka päti Brotherhoodissakin, vaikkei se oikein ollut mikään paras vaihtoehto – kartasta kun ei meinannut saada mitään selvää. Tyylilllisesti ja grafiikoiltaan olen kuitenkin tyytyväinen, pelattavuudesta puhumattakaan. Toisaalta, eihän vuoden 2010 peliltä voi odottaa samaa kuin vuoden 2015 peliltä?

Huom. Koulun peliarvosteluksi tarkoitettu, kirjoitettu 21.1.2015 © emilia


No comments:

Post a Comment

Kyllä, kommenttien valvonta on käytössä. Ja ei, älkää lähettäkö viestiänne montaa kertaa. Kyllä, luen kaikki kommentit, vaikken niihin vastaisikaan.

Kiitos.