30.3.2015

Aakkoset elämäni


Aurinkolasit, Assassin's Creed & Aurinko
Aurinkolasit →  mä tykkään käyttää niitä joko vaan asusteena tai sitten ihan käytössäkin. Tällä hetkellähän mulla on 3 aurinkolasit, joista yhet on käytössä tai oikeastaan kahdet, jos pilkun viilaajia halutaan olla, sillä skootterin kanssa tulee käytettyä toisia kuin muuten käytän.
Assassin's Creed → pelisarja, joka lukeutuu lempipeleihini. Yksinkertaisesti parasta pelattavaa.
Aurinko → auringossa kävely on oikeesti loppupeleissä todella rentouttavaa ja aurinkoisella säällä ajaa ja kuvaileekin paljon mielummin kun tollasessa räntäsateessa.
Bloggaaminen
→ kyllä, se on todella tärkeä osa elämääni ja veikkaan, että jokaisella blogistilla on tullut tähän kirjaimeen bloggaaminen/blogit yms. aiheeseen liittyvää. Mulla on todella paha tapa miettiä ihan liikaa ja kaiken lisäks vielä stressata jos blogiin ei ole tullut sisältöä kolmen päivän sisään, se on alkanut oleen mulle se raja, jonka suostun itelleni enää antamaan bloggailun suhteen.
Datskuli
→ tuleva ammattinimikkeeni, mikäli olen asioita oikein ymmärtänyt. Opiskelen siis datanomiksi, mutta datskuli on vakiintuneempi käsite, kiitti Riku.
Emily Kinney, Evan Peters
Emily Kinney → ah, rakastuin tähän näyttelijään TWD'ssä, jonka hahmo sitten tapettiin, mutta samalla mitä rakastan tän naisen näyttelijän taitoja, rakastan sen laulamista, rakastan sen ääntä.
Evan Peters → American Horror Storystä tuttu kasvo, yksi suosikkinäyttelijöistäni, eikä vain kasvoiltaan. Mä tykkään siitä tavasta, millä tää näyttelee. Ja hymyilee.
Fall Out Boy 
→ bändi, jolta löytyy hyviä ja huonoja biisejä. Immortals taitaa tällä hetkellä olla lempibiisi näiltä. Veikkaisin.

 photo julkimot_zpshwehsrgs.jpg

Huumori & Hymy
Huumori→ asia, jota en useimmiten omista tai ymmärrä. Se on kuitenkin piirre, mitä arvostan ihmisessä.
Hymy → mä rakastan ihmisten hymyjä, sitä, miten ne selittää jostain asiasta, mistä ne oikeesti pitää. Se, miten niiden silmät hymyilee mukana samalla ku ne selittää. Mä rakastan hymyjä.
Kirjoittaminen & kahvi
Kirjoittaminen → on juttu, joka tapahtuu. Mä koen olevani oikeesti jollain asteella lahjakas siinä, mut en suostu vaan näyttää sitä sillene fiksusti. On totta, että mä laitan tänne suhteellisen usein tarinanpätkiäni ja sitä rataa ja jakelen tekstejäni kaikille kommenttien toivossa, mutta harvemmin mitään rakentavia kommentteja saan. Toisaalta, omaksi ilokseni kirjoittelen, ei siinä mitään.
Kahvi → tähän ei ole mitään lisättävää.
Luovuus
→ mä en tiiä oonko hirveän luova, mutta koen itteni tietyissä asioissa luovaksi. Esimerkiksi piirtämisessä. Se on asia, jossa mä koen olevani jollain asteella luova, vaikka masennuskausina ne kuvat on 99% tyttöjä, joilla on ranteet täynnä viiltoja.
Musiikki
→ nykyään asia, jota ilman en vois elää. Ei, en mä nyt sano että mun elämä olis musiikki, mutta kyllä sitä tulee päivittäin kuunneltua ihan tahtomattaankin. Tai vähintäänkin puhuttua kaverin kanssa, ei siinä mitään.
Oppiminen
→ uusien asioiden oppiminen ja/tai tajuaminen on aina ihanaa. Mä rakastan jollain asteella oppimista, vaikka sitä onkin hankala uskoa, varsinkin kun mun numerot on jossain määrin pohjamudissa, enkä oo kaikkiin numeroihin todellakaan tyytyväinen.
Pelaaminen & Pukeutuminen
Pelaaminen → siinä on sitä jotain kun tyttö pelaa. Ei, en mainosta olevani jokin suurikin gamer, joka on btw mielestäni hyödytön nimitys, vaikka englannissa toimisikin. Gamer girl on sitäkin hyödyttömämpi nimitys, mutta ei takerruta siihen. Pelaaminen on ollut elämässäni vuodesta 2013 → ja edelleen jatkuu.
Pukeutuminen → pukeutumisesta on tullut mulle yks kriisipiste oikeasti. Se on niitä asioita, joita stressaan ennenku meen nukkumaan. Se on niitä asioita, joista stressaamista mä en voi lopettaa, en ainakaan ihan heti.
Quotet
→ mun puhelin on täynnä näitä, osa Rikulta saatuja, osa muilta ja osa iteltä etittyjä. Quotet on asia, joita ilman ei vaan voi elää.
 photo iuo_zpszpzz3hdh.jpg

Relient K
Relient K → jännä fakta; Riku ehdotti aikoinaan kysyessäni musiikkisuosituksia. Bändi, jonka musiikkia kuuntelen FOB'iakin enemmän, lempikappaleita tällä hetkellä taitavat olla Candlelight & Forget And Not Slow Down.

 photo FotorCreated_zps4ofnftth.jpg

Salmiakki & Selfiet
Salmiakki → on sitä ruokaa, okei makeisia, joita syön kun pelaan. Mulla on aina paniikki kun ne alkaa loppumaan, sen takia varjelenkin niitä henkeni uhalla. Pingut on parhaita ja ainoita oikeita salmiakkeja. Okei, niit saa vaan laivalta - ellei joku siis oikeesti tiiä saako niit jostain mantereelta jos tiiätte kertokaa mulle asap!! - joten näiden mun kahen purkin loppuessa täytyy varmaankin siirtyä panttereihin tai johonkin :|
Selfiet →  hassunhauskoja kuvia, joita mulle on kehittyny puhelimeen enemmän kuin tarpeeksi.
The Walking Dead, Taissa Farmiga & Tumblr
The Walking Dead → rakastettu tv-sarja, jota seuraan vain ja ainoastaan koska telkkarista ei tule muutakaan. Okei, oikeesti seuraan sitä Danai Guriran sekä Norman Reeduksen takia, mut se onki salaisuus, hys.
Taissa Farmiga → toinen suosikkinäyttelijöistäni, naisista jos siis lasketaan.
Tumblr → todennäköisesti käytetyin sosiaalinen mediani arkipäivisin, naamakirjan lisäksi siis.
Ulkoilma
→ ulkoilma ei oikeen oo ollu nyt mun juttu viime aikoina, mutta kyllä sekin jollain asteella mun elämääni kuuluu, ainakin vielä hetken, ei siinä mitään.
Valkosuklaa & valokuvaus
Valkosuklaa → tuplasti parempaa kuin maitosuklaa. Toisaalta, se on todella makeaa ja syön sen aina liian nopeasti hyh.
Valokuvaus → valitettavasti yksi satunnaisista luovista harrastuksistani. Mä tavallaan tykkään siitä, miten pääsee kävelemään esimerkiks metsässä sen hetken tai vaikka jokirantaa tai yleensäki kuvaamaan jonnekki hieman kauemmas.
Ötokät
→ se asia, mitä useimmat pelkää ja välttää, mutta mulle nää on alkanu oleen aika liki normaaleja sen jälkeen kun partiota on harrastanut sen 9 vuotta?

Ja tähän loppuun vielä sanon, että osa aakkosista oikeesti tippui pois, ihan vaan sen vuoksi, ettei niihin ollut mitään sopivaa sanaa. Sen sijaan osassa kohtia on useitakin, maksimissaan silti kolme. Toivottavasti tykkäsitte ja saitte tietää musta jotain uutta c:
osa kuvista tumblrista, osa rikulta osa omia :)

27.3.2015

Ruotsinlaivalla | 25.-27.3.2015


 photo laiva7JR_zpslyzuxjg5.jpg

 photo laiva9_zpsjhrc0aya.jpg

 photo laiva13_zpss00idfbd.jpg

 photo laiva11_zpsaevpjwad.jpg

 photo laiva10_zpssg1t8cbv.jpg

 photo laiva12_zpspm8cglvq.jpg

 photo laiva14_zpsltcxujdy.jpg

 photo laiva15_zpskrqjzfzx.jpg

 photo laiva1_zpsabdm1yxh.jpg

 photo laiva2_zpspe8fcbyk.jpg

 photo laiva16_zpscgsbvdi5.jpg


Mä muistan, kuinka pienenä ruotsinlaivalle meno oli aina vuoden kohokohta. Mä odotin niitä niiin paljon aina, koska tiesin et siellä on se kiva pallomeri jossa leikkiä ja sain niitä ihania snörejä. Ne oli parhautta, ja sen takia mä aina odotinkin laivalle pääsemistä.

Mut aika kuluu ja mä muutun. Mä huomasin tossa just kkolmen päivän aikana, et siellä ei oikeesti oo mitään tekemistä melkeen seittemäntoista vuotiaalle. Kaikki tekeminen on suunnattu joko max. kakstoista vuotiaille tai sitten ihan pienille lapsille. Ei siinä mitään, kyllä mä siellä kahvilassakin viihyin sen muutaman tunnin, mut seki alko kuitenkin käymään semitylsäks loppupeleissä -, vaikka mulla oli jopa seuraa, sekin tosin kännykän välityksellä.

Toi risteily oli kuitenkin sellane päivä Tukholmassa risteily, ja mentiiki sitte käymää hiuka Ruottin puolella. Tavotteena oli löytää kengät ja porukat oli jotenkin maagisesti olettanu, et haluisin käyä jossain niissä kaupoissa, vaatekaupoissa siis, kiertelemässä. No, eipä se oikeen houkutellu loppupeleissä, koska siinä vieressä olis ollu totta kai melkeen rääkyvä pikkune. Eikä ne kaupat ollu loppupeleissä mitään ihmeellisiä, joten epäilen, etten menettäny yhtään mitään.
Kengät löysin kyllä, on ihanat :3

Nähtiin kanssa äidin serkkua. Olin vissii tavannu sen ihan ekan kerran sillo joskus kolmikuisena, mitä se sitten hiukan alussa päivittelikin, et voi että ku oon kasvanu. Ehkä siinä melkee seittemässätoissa vuodessa kasvaa hieman. Tai no, voisinhan olla lyhyempikin, unelmapituus olis apaut 165 cm.

Laivaltakaan ei oikeen tarttunu mitään konkreettista kukkaron lisäksi mukaan. Paitsi tietenkin 2+1 purkkia salmiakkia sekä variety packki oreoita sekä tuliaisiks mini oreo-pilari. Mut ne ei loppupeleissä ole kovinkaan konkreettisia, eihän?

Eh, ehkä jätän selittelyn tähän. Kertokaas kuitenkin mitä mieltä olette uudesta ulkoasusta, onko parempi vai oliko edellinen parempi?

23.3.2015

Elämä on ja opettaa, ainakin joissain tapauksissa


 photo mhnmnhjr_zpsdiyhrfof.jpg

Mun spotify ei tuota enää musiikin laatua samalla tasolla, ku ennen. Sen laatu on huonontunu tuplasti, tai sitten se johtuu vaan siitä, että mulle on kehittyny tarkempi sävelkorva? En mä tiiä, eikä oikeen innostakaan tietää.

Mulla ei oo mitään kuvia, ei yhtään mitään. Se on aina yhtä sääli, mutta oikeasti mua ei oo vaa enää innostanu kuvata. On mulla tossa se kamera, ja puhelimessa olis varmaan miljoona ja yks selfietä ja kaikkii ylipositiivisia söpöilykuvia, quoteista puhumattakaan.

Se on ongelma on enemmänkin aika ja se, että ongelmat alkaa taas nostaa päätään. Ei, en mä nyt puhu mistään ihmisuhdeongelmasta, niissä mulla menee aina valehtelematta huonosti, vaan lähinnä ongelma on tällä hetkellä mielessä.

Sitä on hankala selittää, mut kaikki, joilla on vähänkää ollu koskaan ikinä millonkaan masennuksen tyyppisiä ongelmia, ni tietää suurinpiirtei mistä mä puhun.
Mä oon suhteellisen varma, että jos mä kävelisin teitä vastaan kadulla, kukaan teistä ei näkis mitään muuta ku hymyilevän emilian, emilian, joka on iloinen, jolla on paljon kavereita, on sosiaalinen ja hyvä bloggaaja. Oikeesti, useimmat nauraa mulle, ku puhun et mulla on masennuksen kanssa hieman.. Ongelmia.

Eniten ehkä ihmiset nauraa mun vainoharhasuudelle. Se on asia, josta en vaan pääse eroon, vaikka haluaisinkin. Ne on niitä asioita, joista mä en oo varma ja mua pelottaa joka päivä mennä luokkaan ja kuulla jotain paskaa mun niskaan. Mä tiiän, ettei yks jakais mun asioita kenellekkää, ei ainakaan luokkalaisille, mut toiset.. Niistä en menis takuuseen. Ihan hyvin se voi kertoo ihmisille asioita, mikä olis hieman paskamainen juttu.

Mä tuun varmaan ikuisesti muistaan sen hetken, ku kerroin ekan kerran ihmsille, et mulla on paha olla. Mulle naurettiin päin naamaa, mut se ei silti vaikuttanut mun puhumiseen, tai siihen, ettenkö luottais ihmisiin. Uskottelin pitkään, et ei mulla mitään ongelmia ole, ei voi olla, oon puhdas kuin pulmunen, kielsin kaiken. Sit kuitenkin amiksen ekalla terveystarkastuksessa kerroin. Ja itkin.
Vähän niiku alon itkee poikaystävän vieressä lauantai yöllä. En muista ees mistä alon itkemään, mulla ei oo oikeasti hajuakaan, mut itkin. Mä vaan alon itkemään.

Mä saatan ehkä mahdollisesti toivoa, että asiat menis parempaan suuntaan pian. Se vaan, että koska?

21.3.2015

Komedia kultaa: The Walking Dead | Storytime 4


Oli muutama asia, jota ihmiset oikeasti katuivat. Ei, mä en puhu nyt siitä, miten ihmiset katuu kun ne ei hankkinu lapsia nuorina tai siitä, miten ne ei eläny elämäänsä täysillä ku oli nuoria. Mä puhun siitä, ku ihmiset ei uskonu Jumalaa sillon ku sille olis oikeesti ollu tarvetta. En mä mee sanomaan, että se olis itse totuus uskoo Jumalaan, en mä itekää enää usko, mut ne sanoo et se on se juttu, mitä ne katuu.
Mulla on aina ollut jotenkin paha kutina siitä, ettei Jumalaa olis oikeesti olemassa. JA mä sainkin siitä todisteen vajaa vuos sitte, ku kaikki meni ihan sekasin maailmanlopusta. Se oli sellane perinteinen zombiemaailmaloppu, et kuollessa ihmine muuttuu eläväks kuolleeks, mut onneks, siis onneks, mä olin valmistautunut asiaan. Useet ei kuitenkaan ollu, ja pian mun ympärillä oliki pieni porukka, jonka kanssa mä saatoin lähtee ettii pelastusta luvatusta turvapaikasta, josta radiossa puhuttiin. Jokane siit porukast usko siihe paikkaa, mut se oli vaan niin helvetin kaukana Atlantasta ja mä olin ihan varma, et puolet täst porukast tulis kuolemaan. Siis oikeesti.

Mut kaikki tosiaanki alko silleen hassusti, et mä heräsin koomasta sairaalassa. En mä tietenkään tajunnu puoliikaan mitä tapahtu, näin vaan et koko paska olikin hylätty. Ja et mun oven edessä oli barrikadi. Mikä vitun järki. Mä kuitenkin lähin siin sitte tutkiin paikkoja ja löysin hassun viestin. Siin luki jotain et ’Älä kuole, avaa sisältä’. Se kuulosti helveti tyhmältä, mut kai niil ihmisil ketä mut oli hylänny oli joku syy jättää nii tyhmä viesti. Sit alko kuuluu sellasta murinaa ja örinää, vähän niiku zombeja. Niit äänii alko kuuluu aina vaa enemmä ja enemmä, mut hei, ei se mitää. Olin edelleen nii vitun pöllyssä heräämisestä, et ei sillä ollu mitään merkitystä. Mut sen mä muistin, et mul oli poika ja vaimo. Ja sit se kusipää työkaveri. Lähin kuitenkin aika nopeeta helvettii sielt sairaalasta ku ne elävät kuolleet alko jahtaa mua.
Mä olin kyl ihan hukassa, mut ihan ekana hakeuduin omaan talooni. Mä jotenkin oletin, et mun vaimo ja poika olis ollu siel, mut ei sitte vittu. Ne oli varmaa lähteny pakoo noit elävii kuolleit, tai niin mä ainakin toivoin. Mä kuitenkin vaihoin täsä vaiheessa sen vammasen sairaalakaavun pois päältäni mun työvaatteisiin, niihi seriffin asuun. Se oli ollu mun ammatti ja jotenki sain täst lisää pontta lähtee ettiii ihmsii ja kattoo, et oonko ihan yksin tääl kaupungissa. EN mä kuitenkaa pitkälle päässy, koska well, ne vitun kuolleet. Ne ei oikee tykänny ku ääntelin ku mikäki idiootti, rapistelin kaikkee mahollista. Sit mun piti pöllii jonku zombin pyörä et pääsin liikkuu ees vähän nopeempaan.

Se ongelma kuitenkin oli se, että mulla ei ollu paikkaa minne mennä. Okei joo, siin vaiheessa ku jouduin saarroksiin niide zombien kanssa, ni sielt  tuli joku ystävällinen mustamies auttaan mua sen poikansa kanssa. Me sit ystävystyttiin ja miettittiin et mikä olis täsä tilantees paras vaihtoehto. Päädyttiin sit siihen et he jää sinne ja mä jatkan matkaani Atlantaan.

Mä kuitenkin tajusin, et ei hei helvetti, mullahan on tääl mun takataskussa poliisiaseman avaimet ja niide asekaapin avain. Ja et hei helvetti, enhän mä tuu selviin tuol sekuntiakaan ellei mulla ole mitään aseita tai mitään. Me sit lähettiin yhteistuumin tän mustanmiehen kans – ja sen pojan, vaik se poikakin oli yhtä hyödytön ku mun poika sillo pienenä – hakeen niitä, mä sentään lupasin niille puolet niist aseista.
Sit ku me päästiin sinne poliisiasemalle ni me peseydyttiin. Tähä ei niiku teoriassa liittyny mitää homoeroottista, mut mieti nyt, kaks miest ja yks poika samas suihkus..? Mä taisin just tulla.
Kuitenkin, sen suihkun jälkeen vedin ne samat homeiset bokserini jalkaan, ei siin mitää nii veti nää kaks muutaki. Me sit siirryttii siit sinne asevarastolle ja huomattii et siel oliki vähemmä aseita ku mä olin antanu ymmärtää. No, niistä tuliki sitte tappelu. Kauaa me ei tosin ehitty tapella, koska me oltiin saatanan ääneikkäitä ja jouduttiinki sitte niide kuolleiden takaa-ajamiks. Ei helvetti, oltiin kyl fiksuja et napattii kaikki aseet mukaa mitä saatii, ammuksista puhumattakaa ja juostii takas näide kämppää. Harmi vaa et se saalis jäi tosi pieneks. Huomasin kans et mun kunto oli lopahtanu, kauankohan mä olin siel sairaalas mädäntyny.

Siit huolimat, mä päätin, et lähen sinne Atlantaan aamulla. Eihän se helppoo ollu, mut olin opettanu näille kahelle opetuslapselleni enemmän ku olisin voinu kuvitella, siis jos vertaa sitä miten kauan vietin näiden kanssa. Mä jätin niille avaimet siihe poliisiasemalle et he voi sit halutessaan mennä sinne. En mä niillä enää mitään tehny. Me kans sovittiin, et pidetään radiopuhelimilla yhteyttä ja mä sit kerron heille, et onks siel Atlantassa turvallista, et voiko he kanssa tulla. He ei oikee ollu innostuneita jättää heidän kuollutta vaimoaan – ja sen pojan äitiä – tänne, koska se noh, olis ollu vaan niin vitun tekopyhää.

Aamul mä sit eka lähin kävelee sitä tietä pitkin ja pöllin joltai toiselta pyörän, jonka edellisen tavoin lupasin palauttaa joskus, ja sit hylkäsin sen pyörän ku löysin yhelt hevostilalt hevosen. Mä sit ratsastin sillä sitä todi tyhjää moottoritietä pitkin, samalla ku siin toisella puolella oli ne kaikki autot jonossa, jotka ei ollu päässy pois kaupungista ajoissa. En mä tiiä mikä niide ongelma oikeesti oli, tää toinen tie oli iha totally fine ratsastaa. Ja veikkaan et sama oli ajamisen kannalta.
No anygays, ku mä pääsin sinne helveti Atlantaan ni mä yrtin saada yhteyden nii mun kavereihin siel toises paikas. Ei ne tietenkää ollu linjoilla tai mitään, mut ei se mua kiinnostanu nii paljo, et olisin välittäny. Sen sijaa ratsastin keskelle kaupunkia ja totesin et holyshitfuck tääl on näit elävii kuolleit tai jotain ni hylkäsin sit heppani ja ammuskelin hetken niit. Ei siin mitää, mut mult alko panoksest loppuu ja käsi väsyy ku ammun iha vitu vammasest asennosta. Ni sain sit mahtavan idean et hei, mä meen tonne tankkiin piiloo. Totta kai tää sit houkutteli ne kuolleet mun perää, mut ei hätää, mä hoidan, mä hoidan. Piilouduin sit sinne ja sit joku alko randomisti puhuu mulle sen radiopuhelime välityksellä.

Se keskustelu meni jotenkin näin:
”Hei sä, kuka sä oot?”
”Joo siis uhm”
”Ei hei nyt jätkä sano se helvetin nimes tai me ei auteta sua”
”Rick Grimes”
”Joo moro, mä oon Glenn, entine pitsapoika. Jos apu kelpaa ni me hommataan sut helvettii sieltä”
”Joo ok, mitä haluutte mun tekevän?”
”No siis ihan ekaks sä niiku hilaat ittes sinne tankin alle ja sit sä niiku ryömit sieltä pois ja me raivataan sulle tilaa ja teorias niiku kulkuväylä et pääset tänne kauppakeskukseen”
”Joo ok, entä käytäntö?”
”No me testataan sitä nyt. Oo valmiina puskeen ittees läpi sielt helvetistä ok. Me ammutaan sitte ku voit tulla.”

Ja sit se saatanan radiopuhelin sammu. Ne ei puhunu mitää sen jälke mä vaan ite alon toteuttaa tätä näide suunnitelmaa ja möyrin sinne tankin alle, se oli vitun epämukavaa, mut oli ihan whortti. Ei siin mitää, hankaluuksii toi mun hattu, josta en suostunu luopuu ja sit tietenki noi aseet, jotka oli iha elintärkeitä mulle. Ne sit alko ampuun ja mä aattelin, et täs on mun mahikset, olin väärässä. Ne oli ampunu vaa sen takii et joutuisin niide kuolleide syötäväks mut hähhää, olin fiksumpi ja raivasin tieni. Sit tää Glenn viel haki mun hattuni, se oli cool.
Mä olin jotenki arvannu, et ei toi nössökkä, ollu voinu suunnitella tota masterplanii, et ne jättäis mut sinne tankin alle syötäväks. Enkä mä ees ymmärtäny niide järjejuoksuu oikeesti – mä olin se, jolla oli kaikki tarpeelliset aseet ja muut vastaavat.

Tai niin mä ainakin luulin.

Pääsin kuitenki sinne kauppakeskukseen ja sitä rataa, mut oikeestihan sillä ei ollu  mitää vitu merkitystä olinko mä siellä vai en. Ei niit kiinnostanu muutku ne aseet, mut Glennillä oli ihan selkeesti jotain mun varalle. En kyl tienny mitä, mut jotain. Selitin mun tilanteen ja ne kerto, et niillä oli pieni leiri muide selviytyneiden kanssa Atlantan ulkopuolella.  Me sit chillattii siin hetki ja ne kaikki siel kerto nimensä, en mä niit ees kaikkii muista, eikä kyl oikeestaan kiinnostakaan, jos ihan totta puhutaan. Mut se Glenn.. Ei saatana mikä jätkä. Mä nappasin siltä mun hattuni ja sit päädyin jutteleen sen kanssa kaikesta. Mä kerroin mun kaverista, Shanesta, joka oli ollu niiku mun bff sillo aikoinaa ja sit tää jätkä vaa sano, et se on elossa. Se mullisti mun maailma ja olin vaa et ei helvetti jätkät. Mun on pakko nähä se nyt heti. Niiku asap.

Me ei kuitenkaan lähetty heti sielt kauppakeskuksest sinne leirii, vaa jäätii juttelee jostai turhasta. Emmä tiiä, olisin halunnu nähä mun bff’n jo, mut ilmesesti Glenn halus olla kusipää ja viivyttää tätä mun reissuu tai jotain. Yh, en tykänny siit jätkästä enää se oli tyhmä.

Siit huolimatta me jouduttiin niide elävie kuolleide jahtaamaks, tai kävelijöiden, kute Glenn niit nimitti. Se kyl kuulosti vammaselta, mutta mennää sitte sillä. Ne kävelijät sit kuitenki tuli meiä perää ja me jouduttii lähtee helvettii sielt, jätettii meiä kaikki kamat ja kaikki sinne. Ei siin mitää, me päätettiin et tullaan hakeen ne sit myöhemmi ja juostiin helvettii sielt. Ja lähettii sitä niide leirii kohti.

ei, tän ei oo tarkotus loukata ketään, ja kyllä, parodiaa walking deadista, joka seuraa aika liki sitä telkkarissa esitettävää. älkää tappako jooko.

19.3.2015

psst. i love you


 photo ootd5_zps5p59tg8n.jpg

 photo ootd2_zps6nbnrjw0.jpg

 photo ootd4_zps1jdcqbbz.jpg


Mä oon oppinu kantapään kautta sen, et mun pitäs kertoa ihmisille et pidän niistä. Edelleenkin mua kaduttaa etten kertonu sitä yhelle jätkälle sillo aikoinaan, eikä asiaa helpottanut yhtään se, että sain viime kesänä kuulla, että tääki oli ollu kusessa muhun.

Mä oon kokenu myös sen, miltä tuntuu ku jätkä ei usko sua, että pidät siitä. Sen jälkeen se tappelee tunteidensa kanssa sen 2 kk, jonka jälkeen päädyt sen kanssa melkeen 8 kk suhteeseen -, sitten se vaan päättyy. Jutteleminen loppuu, yhteiset tekemiset vähenee, ei kiinnosta enää olla toisen seurassa.

Mut mä en silti vihaa kumpaakaan näistä jätkistä. Ehei, oon enemmänkin kiitolline että ne molemmat opetti mulle, ainakin tavalla tai toisella, miten rakastaa.

Mä tuun aina rakastaan molempia, en yhtä paljon kuitenkaan ku ennen. Mun elämässä - niin rakkaudessa ku kaikessa muussakin - on nii paljo meneillää tällä hetkellä, et ei tälläsii asioita voi ees jäädä murehtimaan. Eikä kannata.

Tällä hetkellä mulla on elämässäni oikeesti ihana jätkä. En kadu hetkeekää et tapasin sen, tai sitä et jatkoin sille jutteluu. Sen hymy pelastaa mun päivän, se saa mutki hymyilemään.

Onko teillä joku, joka saa teiät hymyilemään?

17.3.2015

Sadas.


 photo partio3jr_zpscjokvjb3.jpg

 photo partio2_zpsag6sbvnr.jpg

 photo partio4_zpsl16ra3j7.jpg

 photo partio_zpsnsss2da2.jpg

 photo partio1_zpst5ip4kgz.jpg

Ei. Mä en pystynyt yksinkertaisesti kehittämään mitään fiksua. Kyllä, tämä on sadas postaus, enemmän tai vähemmän laadukasta tekstiä. Kyllä, blogin laatu-hintasuhde on parantunut viime kuukausina, oikeasti.

Mä tykkään ajatuksesta, että ihmisen iho on paljas kangas. Siihen tulee elämän aikana juonteita, arpia, tatuointeja, lävistyksiä.. Ja niin eteenpäin. Se on jotenkin hienoo ajatella, et ihmiset teoriassa [ja käytännössä], maalaa kehoonsa omaa elämäänsä.

Jotkut niistä arvista on.. Itse aiheutettuja, tai sitten tulleet kaatumisista, tai luomenpoistoista. Multa yks tosi tärkee [tai ainakin sillon oli] kaveri kysy, et eikö mua huoleta mun käsissä ikuisesti olevat jäljet. Ei, ei tais olla mun vastaus. Ei ne mua haittaa. Ne vaan kertoo, että mä oon selvinnyt jostain, enkä oo luovuttanu matkan varrella.

Luovuttaminen taas.. Mä puhun siitä aika paljon. Se on niitä asioita, joista en vaan voi olla puhumatta. Itsetuhosuudella en enää uhkaa, tällä ehkä enemmänkin? En mä tiiä. Enemmän se taitaa kuitenkin olla läppää, ainakin useimmissa tilanteissa, toivottavasti.  En mä kuitenkaan niitä syytä, jotka on luovuttanut. En mä oo koskaan kokenu, että se olis niiden vika. Enemmänkin ehkä yhteiskunnan. Mut päätös oli heidän, sitä en kiellä.

Mut mä en oo vielä luovuttamassa.





14.3.2015

Siinä on sitä jotain kun tyttö pelaa.


 photo mehmoumlh3jr_zpsvzipmwpr.jpg

 photo mehmoumlh4_zpseytm9aoe.jpg

 photo mehmoumlh_zpsarfvipiz.jpg


Mä näin yöllä hupsua unta. Mä kuvittelin olleeni jalkapallopelissä, mikä on sinällään hupsua, koska jalkapallo, tai mikään muukaan urheilulaji ei mun suosikkeihini kuulu. Paitsi pelaaminen.

Mä oon kuullu muutamaan otteeseen, että mussa on sitä jotain koska mä pelaan. Se on hupsua kuulla, sillä en ees pelaa aktiivisesti. Ehei, musta ei saa aktiivista pelaajaa millään -, en ees pelaa hyviä pelejä. Tai oikeastaan se riippuu keneltä kysyy.

Oon muutenkin viettäny viimeset päivät Brotherhoodin moninpelissä. Mä en oo ees ihan varma miten päätysin sinne, mutta päätysimpä kuitenkin. Ja samalla muistin, miten vituttavia onlinepelit on. Vaikka varsinaisestihan niissä ei kuitenkaan mitään vikaa ole, mutta se, miten kauan se etsii yhtä peliä.. Ei saatana.

Mutta jottei koko postaus menisi peleistä puhumiseen, mainittakoon, että perjantaina olin Emman kanssa ensimmäistä kertaa piuhalla. Ihana sää ajaa, ihana sää yleisestikin ulkona chillaamiseen - ja kuvailuun. Jos siis kantaa kameraa mukanaan ja sitä rataa, mä en kuitenkaan niihin valioyksilöihin kuulu, miten surullista.

Mulla on ollut myös hieman teknisiä ongelmia ulkonäköni ja vartaloni kanssa. Mä en saa valittaa kehostani, koska olen laiha. Mikä on hupsua. Eh. Enemmän paineita tosin tuo mun hiukset, jotka ovat hieman ehähyh joka aamu. Vaikka mulla onkin söpö bedhair, hihihi.

Seuraavakin postaus näyttäisi olevan sadas. Mihin tää kaks - reilu vuosi, jos siis ei valehdella - vuotta on mennyt? Eh, ilmeisesti enemmän tai vähemmän laadukkaiden kuvien ja tekstien esittelyyn. Sadanteen postaukseen kuitenkin voisin jotain spessua keksiä.. Hmm.

psst. onko teillä jotain toiveita postauksien suhteen?

10.3.2015

Kevättä (ja rakkautta) ilmassa?


 photo vuohensaari4jr_zpsmknlwm7o.jpg

 photo vuohensaari_zpsjtpjpn0h.jpg

 photo vuohensaari8_zpsl8fhbjpi.jpg

 photo vuohensaari7_zpss4bsqfni.jpg

 photo vuohensaari6_zpsz1pmkn8x.jpg

 photo vuohensaari5jr_zps1zdzgwlt.jpg

 photo vuohensaari3_zpsmammib6o.jpg

 photo vuohensaari2_zpsk1uppsxt.jpg


Mä en tunnetusti ole kovinkaan ulkoilma ihmisiä, pysyttelen paljon mielummin sisällä ku menen vapaaehtoisesti ulos. Tosin, eilen siihen tapahtu hetkellinen notkahdus, koska tajusin maagisesti että siellä paistaa nätisti aurinko ja siellä on superhyvä keli ajaa skootterilla. Nappasin siis skootterin alleni ja hurautin pikaisesti, oikeesti ihan liian tarkkaan auringonlaskuun, vuohensaaree nappasee muutamat kuvat.

Toi sää mikä tuolla eilen oli, oli kyllä ihana. Oikeesti. Vaikka samassa säässä syksyllä ei voikkaa oikee enää mennä pelkällä hupparilla, on kevät aina eri juttu. Se on jotenkin vapauttavaa jättää se takki sinne luokkaan - ja katua sitä viis sekuntia ulos astumisen jälkeen. On myös hienoo huomata, miten eri ihmiset reagoi aurinkoon eri tavalla. Ja miten ne reagoi kaikkeen muuhunki nii sulosel taval.

Elämä tosin ei mee just nyt niin ihanasti ku saattais ymmärtää. Mua stressaa ihan kaikki, ihan kaikki, ahistaa kouluun meno.. Ja sen seurauksena päänsärky. Asiaa ei suinkaan helpota et ihmiset vie sun puhelimes ku piirrät siihe ja samalla kynän. Seurauksena taas se, että piirrokses menee pilalle ja sitä arvostellaan ja sanotaan huonoks/hirveeks piirtäjäks. Tai se, että ihmisillä on ihan hupsuja vertauksia mun viikonlopusta ja sen vietosta. Eilisestä lähtien oon oikeesti miettinyt, kuka piru oikeesti juo aina kahvia kermalla?


5.3.2015

She is a lady, I'm the tramp

 photo te1_zpsc0zscfuk.jpg

 photo TE2_zpsxxcfb5lj.jpg

 photo te3jr_zpsuxbzbson.jpg


Mä oon alkanu rakastaa pimeyttä. Pimeys on niin rauhoittavaa. Vähä sama ku tee rauhoittaa ihan järjettömästi mua, silti en juo sitä tarpeeksi. Todellakaan. lähelläkään. Mulla ei varsinaisesti ole kuvia, ehei. Ei mulla tosin koskaan ole, silti tuun aina kolmella kuvalla, plus miinus, kertomaan jotain turhaa elämästäni.

Hupsua, Viikonlopuksi olis jotain suunnitelmissa. Toivottavasti tulis oleen jatkossakin, koska yksinkertaisesti en halua olla kotona, mutta oon samalla sosiaalinen erakko, joka ei viihdy ihmisten kanssa - tai ainakaan kovinkaan monen kanssa.

Mun ajatukset harhailee, eikä se oo kivaa. Mä en saa suollettua mitään järkevää tekstiä tähän just nyt, vaikka haluaisinkin. Mä en löydä oikeita sanoja oikeisiin kohtiin, mikään ei tunnu oikeelta.
Mut silti saan jotain aikaseks, mutten kuitenkaan yhtään mitään. Hupsua.

3.3.2015

Tyylini mun


Mulla on aina ollut jotenkin oma tyylini hakusessa. Mä en koe edustavani mitään tiettyä tyyliä, vaan oon pikeminkin sekotus kaikkea mahdollista maan ja taivaan väliltä. SE, miten mä omaan pukeutumiseeni suhtaudun on pirun kriittistä, enkä pysty aina lähtemään kouluun, ellen oo asuun 100% tyytyväinen. Ei siis sillä, on niitäkin päiviä kun vedän vaan verkkarit jalkaan ja jonkun supermukavan paidan päälleni ja sitten hiukset kiinni ja menoksi - ne on niitä päiviä kun en vaan jaksa välittää tarpeeksi.

dressie


Kengät x2

Mä tuun aina ja ikuisesti tulemaan niitä korkkkarityttöjä - tarviin tollaset perusmustat korkkarit punasten lisäks - mutta mä käytän myös matalapohjasia. Niillä on joo helpompi kävellä ja ajaa, mutta silti tykkään korkkareista enemmään. Niiden käyttö tosin rajautuu lähinnä vain ja ainoastaan juhlakäytöön, mutta on mulla muutamat muutkin korkkarit kuin vain ja ainoastaan juhlakengissä :D..

Anygays, yllä olevasta kuvasta sais vähän selkoa siitä, miten mä pukeutuisin juhliin, mutta myös arkeen. Korkkarit tässä olis enemmänki sitä juhlallisuutta ton mekon kanssa, pipon ja lasit voikin sitten jättää kokonaan arkeen. Koen, että toi mekko on just sopiva juhliin, mutta myös normaaliin käyttöön. Mun ikunen ihastus on lasit, oli ne sitte feikit tai ei, ne on mun heikko kohta. Tommonen viininpunane pipo, on ollut mun hankintalistalla jo pitkään, mutten oo koskaan vaan saanut aikaiseksi ostaa sitä - mä oon loppupeleissä todella huono käyttämään pipoja, vaikka mulla onkin mun  yks luottopipo, jota käytän jos se vaan sopii asuun.


daily



Girly

Tää on enemmänki sitä, miten pukeudun päivittäin. Tai ainakin ihanteellinen sellainen. Tosiasiassahan en ikinä vois olla ihan näin huoliteltu, tai ainakaan ihan noin söpösti pukeutunut. Kuitenkin, vaatekaapistani löytyy siitä huolimatta 2x polvisukat, jotka on valehtelematta aina mun päälläni ku mulla on mahdollisuus siihen. Hametta oon kanssa opetellu käyttämään, varsinkin ku löysin tollasen ihanan harmaan, jonka saan korkeevyötäröiseks.

Tää on muutenkin tyttömäisempi tyyli. Ei siis sillä, etteikö ensimmäinenkin kuva olisi, mutta tää on jotenkin enemmän, Tokihan tässä värejä voisi hieman vaihdella - esimerkiksi ballerinat voisi laittaa vaikkapa valkoisina tai mustina sekä topin väri voisi olla kirkkaampi/värikkäämpi. Yleisimmin mun asut on oikeasti tosi muunneltavissa.

simple



2x housut & 2x paita

Mä oon henkilökohtaisesti todella huono käyttää asusteita. Mä ennemminkin käytän kuviollisia vaatteita/muuten värikkäitä vaatteita, jotta ne eräänlaisesti korvais ne asusteet. Kuitenkin, kuviolliset/tekstilliset paidat - nimenomaan pitkähihaset - on se juttu. Niissä oon sitä jotain, jonka takia mä niitä pidän ja aina hankin. Kaiken lisäks tykkään käyttää reppuja todella paljon, vaikka laukkuja mulla näkyykin enemmän - se vaan johtuu siitä et toi mun reppu ei miellytä mua tarpeeksi. Sen sijaan toi kuvassa oleva Stich reppu olis ihan unelma!



psst. tykkäisittekö tälläsistä postauksista jatkossa?