25.5.2015

Storytime #5



Se ei ollut mun vika, että se talo sytty tulee.

Mut ne kaikki tapahtumat johtu kyllä musta, mut se, että se talo syttys.. C'mon, ei se musta johtunu.

On asioita, jotka kaikki tietää musta, mutta samalla kukaan ei tiedä niitä. Ne on asioita, joista ei vaan puhuta, asioita, joista tulis pysyy vaiettuna ikusesti. Mut sitte on niitä, jotka on vaan kaikkien tietoudessa ja ne puhuu siitä koko ajan. Niiku, literally 247.

Valitettavasti mä olin just niitä ihmisiä, joista puhuttiin kirjaimellisesti paskaa selän takana. Mä tiesin sen jo siinä vaiheessa, kun tulin kaapista - sehän nyt oli yksinkertaisesti synti. Mua ei oltu muutenkaan hyväksytty porukoihin sitten vuoden 2001. Tosin, en mä niihin kaivannukkaa jos ihan totta puhuttiin. Se oli aika liki yks ja sama missä mä istuin, joka tapauksessa mä olin yksin.

Mut palatakseni siihen taloon, joka sytty palamaan, se kaikki alko pari vuotta sitten ja edelleen oon nille idiooteille katkera, et ne ees kehtas syyttää mua. Totuus oli, että mun mutsi oli ollut itsetuhone siitä asti, masennuksen ja kaiken muun paskan lisäks siis, siitä asti, ku tulin ulos kaapista. Ei se sille helppoo ollu, eikä ollu mullekkaa, mut kaikki asiat kärjisty siihen, ku ne riiteli faijan kanssa. Se tapahtu pari vuot sitte ja mutsi vaan katos pariks päiväks. Se tuli kuitenki takas, et ei siinä mitään, se oli vaan plussaa. Ne ei kuitenkaan saanu sovittuu faijan kanssa, et se oli tosi huono juttu.

Kylhän mä sen tajuan, et se on tosi raskasta kuulla et oma poika onki homo. Varsinki jos on yhtä kristilline ku mun perhe. Mut kasvatettiin siihen, et Jumala on ainoo ja oikee, homous on synti ja sitä rataa. Eh, ehkä hieman hassua et just sen tyyppinen poika sanoo olevansa homo, ja ehkä hieman kliseeki, mut en mä seksuaalisuudelleni mitään voi. Tai niin mä ainakin uskon.

Täs on vaa se ongelma, et koko samperin pikkukylä on nii täynnä itteään ja Jumalan pelkoa, et ei ne mua uskois. Homoushan on synti, ainakin täällä. Emmä muusta maailmasta tiiä, koska multa on ihan oikeesti pimitetty paljon enemmän tietoa ku mä saatoin edes uskoa.

En mä koskaan ees varsinaisesti uskonu Jumalaan. En, vaikka mulle oli pienestä asti sitä tuputettu. Enemmänki se satutti, että mutsi alko eka kieltää sitä. Se kohteli mua ku aina ennenki, eikä se haitannu, mut se, miten se alko rajottaa mun elämää aina viikkojen kuluessa, se oli ahistavaa. Se oli sitä, mitä mä en hyväksyny, enkä tuu koskaan hyväksyyn. Tiiän, etten voi koskaan hommata omia lapsia, mut oon sen päättäny, et mä en koskaan, koskaan tuu antaa ittestäni huonoo kuvaa maailmalle.

Ainakaan teoriassa.

Mut palatakseni oikeesee aiheeseen, ni mä en todellakaan polttanu sitä taloa. Vaikka tästä kaupngista niin uskookin lähemmäs sen 50%. Emmä tiiä ees miten siinä kävi näin. Oikeestihan se ei ollu ees mun vikani. Olin ihan normaalisti sinä yönä ja PUM, se tapahtu.

Mä jopa tiiän oikeen syyllisen. Mut ei kukaan mua usko. Mä oon aina ollut tosi avoin, mut homous sai mut sulkeutumaan. Jo pienenä mulla oli paljon kavereita, suurin osa tyttöjä, mut veikkaan et neki oli mun kanssa vaan sen takia, et ne sai multa pukeutumisvinkkejä. Ja ne sai raahata mua kaupungille niide kanssa. Ei sillä, ettenkö olis siitä nauttinu tai mitään, mut olisin kai kaivannu jonku jätkän seuraa. Mulla ei ollu sisaruksia, eikä paljoo muutakaa -, ehkä sen takia mutsi vetikin kaameet kilarit, ku sai kuulla oikeesti mun suusta et oon homo, sori, ei tuu isoja häitä, sori, et saa koskaan lapsenlasta tai sori, et tuu saamaan ihanaa miniää, jonka kanssa lähteä shoppailemaan?

Mä en oikeesti tiiä, mut olisin oikeesti voinu valita kertomisen ajankohdan paremmin. Se on tosiasia, et mutsi sairastu masennuksee ku kuuli mun olevan homo. Faija taas otti vähä perinteisemmä sairaude haltuunsa, alkoholisimin. Tokihan tää edestautti hiema mutsin masennukse etenemistä, mut olin kuitenkin pääsyy siihen. Tai niin ainaki sain kuulla päivittäin. Ulos ne ei kuitenkaan mua heittäny, mikä oli ihme.

Mä olin kuitenkin päättäny, et muutan mahollisimman äkkii pois täst pikkukylästä, mut sit tapahtu tää tulipalo. Mun porukat kuoli siinä, mut se ei todellakaan ollut pienin mun murheista -, se sattu oleen just se päivä, jollon mä olin poissa kotoota. Ja tietenki nää valopäät keksi syyttää mua tuhopoltosta. Hups.

Ei sillä kuitenkaan ollut niin paljoa merkitystä joutuisinko vankilaan vai en. Se, että mä tiesin olevani syytön, tuskin veis mua vankilaan. Huoh, en mä tiiä. Ehkä mun olis pitäny vaan aikanaan kadota mahdollisimman kauas täst paikasta, esimerkiks sillon ku mä olin poissa.

Mut se oli varmaa, et se talon syttyminen ei ollu mun vika.

Se oli kokonaan mutsin vika. Kerroin siit pari vuotta myöhemmin kun olin päässy ulos sielt vankilast. Ne oli vaan heittänyt mut sinne koska niil ei ollu parempaakaan tekemistä eikä niit kiinnostanu tarpeeks. Emmä tiiä, oon tavallaa katkera niille mut loppupeleissä ei sillä oo merkitystä. Kaikkeen tottuu. Sitä paitsi, tällä hetkellä mä asun Ranskassa mun ihanan poikaystäväni kanssa, eikä sillä oo paskaakaan merkitystä mitä mieltä mun sukulaiset on musta.

Eikä tää ees ollu mun elämän traagisin kokemus, loppupeleissä siis.




21.5.2015

5 + 1 kuvaa


 photo kukkia_zpshw59f2dm.jpg

 photo kukkia1JR_zps5ovuxhxe.jpg

 photo kukkia2_zps0cxvyvcm.jpg

 photo kukkia3_zpsp3a6olzf.jpg

 photo kukkia4jr_zpslfdqbdx4.png

 photo kukkia5_zpsplyajelw.jpg

Pitäis varmaankin hommaa joku photoshopi kaltane kuvanmuokkausohjelma ja oikeesti opetella muokkaamaan kunnolla kuvia. Koodaustakin vois opetella, samoin ku kirjottamista. Ja piirtämistä. Ja valokuvaamista. Pitäs oikeesti opetella vähän kaikkee, mut oikeesti  mulla ei oo tarpeeks kiinnostusta mihinkään, joten sen takii en jaksa opetella.

Emmä tiiä. Pitäkää hauskaa..?


17.5.2015

Yhden hinnalla - Maailma on sun, maailma on mun


 photo YHDENHINNALLAjr_zpskikrpwej.png

 photo yhdenhinnallacollage_zpswzgajr0z.png

 photo yhdenhinnalla2jr_zps0vlq3i5p.jpg

 photo YHDENHINNALLA7jjjr_zpsbuqvubos.png


Mä en sanois itteäni ateistiksi, mutten myöskään Jumalaan uskovaksi. Siitä huolimatta olin kristillisessä tapahtumassa - Yhden hinnalla.

Ja ei, mä en oikeesti tiiä mitä tuolla tapahtumassa tein. Oikeastaan en ees ollut Yhden hinnalla, vaan Kirkko 2020 seminaarissa. Useimmat jotenkin sekoittivat nämä, mutta hei, mä voin ihan rehellisesti sanoa, että ens vuonna uuestaan - tai vaikka ilman mua. 
Mulla meni siis viikonloppu Tampereella. Mun lauantaipäivä meni suurimmaksi osaksi siinä, että istuin ja juttelin seminaarissa siitä, miten kirkkoa saadaan näkyväksi mediassa, miten se näkyy mediassa ja miten politiikka ja uskonto usein sekoitetaan. Nojaa, sanotaan että oli avartava päivä. Ens vuonna joku muu sitten.

Lauantaina en oikeesti, ihan rehellisesti jaksanu ees osallistua mihinkään noihin Yhden hinnalla aktiviteetteihin, vaan sen sijaan kiersin ympäri Tamperetta - samalla kun seurani teki jotain Yhden hinnalla tapahtuman pistettä.

Join kupillisen kahvia ja teetä Wayne's Coffeessa, söin hesessä, viihdytin itteäni vauva.fissä. Mukavaa mulla oli. Ja piirsin. Kirjotinkin hieman. Kuvaamaan puolestaan innostuin siinä vaiheessa kun alko tuleen jo pimiä ja akku alkoi olemaan kuolemaisillaan. Rakastakaa puhelinkuvien laatua.

Sunnuntai menikin sitte Särkänniemellä. Kotiuduin jossain tossa - kuuen jälkeen? Mä muista. Huonomuistinen olen, pahoitteluni siitä. Mukava viikonloppu oli kyllä.

Miten teidän viikonloppu meni?
ja kaverit sitten tulee naamakirjan/wapin/soittaa mulle jos on jotain valittamista, okei

12.5.2015

It's just another bad day


 photo jiu4_zpsvtb39aba.jpg


Mä tykkään siteerata ihmisiä tai pelejä yleisestikin jotain, mikä jotenkin kolahtaa muhun. Lisäks rakastan sitä, ku ihmiset oikeesti puhuu jostain, mitä ne rakastaa tai mistä ne pitää. Se katse niide silmissä, se melkee hullun kiilto niissä. Oikeesti, se on parasta. Viel parempaa on tosin se, että oikeesti ymmärrät asiasta, mistä se henkilö sulle puhuu tai vaahtoaa.

On kuitenkin niitäkin hetkiä, kun ihmisillä ei oo hajuakaan mistä ne puhuu. Ne vaan inttää kaikesta vastaan, kuulostaa ihan multa btw, muttei oikeesti tiiä asiasta mitään. Se on loppupeleissä ärsyttävää, mutta toisaalta ihan ymmärrettävää, ihmisellä on hassu pätemisen tarve aina sillon tällön.

Toisissa tää pätemisen tarve oikeestaan näkyy enemmän ku toisissa. Se, miten ihmiset pätee sulle jostain asiasta, mistä ite oot sataprosenttisen varma, ni on hassua, koska niiden argumentit on jotain ihan hupsuja. Ja kyllä, ite syyllistyn tähän enemmän kuin usein.

 photo jiu1_zpsegoejguu.jpg


Mä voisinmelkeen puhuu kokemuksesta, mutta oikeestaan mä en tykkää siitä, jos joku mun hyvä kaveri, seurustelukumppani tai joku muu läheinen on oikeesti fiksumpi. Tää pätee ehkä enemmänkin kavereihin ja seurustelukumppanii ja luokkalaisiin etc, koska oikeestaan oon saanu kuulla ihan tapreeksi vanhemmilta saarnaa asiasta jos toisesta. Älyttömistä perusteluista puhumattakaan.

Kuitenkin, mä koen jollain asteella alemmuuskompleksia tätä ihmistä kohtaan, tiedän hupsua, mutta mä kanssa tiedostan siinä vaiheessa, et oon oikeesti sitä parempi aika monessa muussakin asiassa. Siitäkin huolimatta intän tästäkin vastaan, vaikka se onkin kaikkea mun ajattelutapaa vastaan.
Mut silti samalla oon ihan varma siitä, etten oikeesti osaa mitään ja oon hyödytön. Eh, eihän tässä oo enää yhtään mitään järkeä jos ihan totta puhutaan.

 photo jiu2_zpska48glot.jpg


Mulla on aina ollut hankaluuksia itseni hyväksymisen kanssa, enkä todellisuudessa oo niin rohkee ku saatan antaa ymmärtää. Oikeestihan se vaatii todella paljon, siis todella, todella paljon et ees uskallan mennä esimerkiksi luokan eteen pitämään esitelmää.
Yleisesti ottaen kuitenkin sanon mielipiteeni suoraan ja tykkään puhua asioista, joissa oikeesti vaaditaan niitä mielipiteitä - joko niiden esittelyä tai sitten puolustamista. Oikeestaan oon aika riidanhaastajakin luonteeltani, jos ihan totta puhutaan.

Ja mä osaan oikeesti kyseenalaistaa ihan kaiken. Ihan. Kaiken. Se on hassua, miten siinä onnistuu, mutta mä onnistun siinä jotenkin. Yleensä niillä huonoilla argumenteilla,  mut se tässä ei nyt oo ollenkaan tärkeetä, jos totta puhutaan -, tärkeempää on se, että oikeestikin kyseenalastan kaiken. Mä voin inttää vastaan niin kauan kun mua huvittaa, mutta jos se menee kyllä-ei-kyllä-ei väittelyks ni sitte asia on tietenkin eri. Mulla palaa pinna enkä tee hyviä asioita sillon. Oon huono ihminen ja mua masentaa aivan liian usein.

 photo jiu3_zpsxgvhhfrl.jpg

Long story short; mulla ei mee nyt hyvin. 

jos teitä kiinnostaa seurailla miuu instassa, ni mut löytää nimellä @hopeaprinsessa. valitettavasti käyttäjä on yksityinen, so, joudutte pakostakin seuraamaan jos haluutte nähä miu selfietiä. tuitui, pitäkää hauskaa.

7.5.2015

Sadasviidestoista


Kello on kymmentä yli yksitoista kun alotan tätä kirjottamaan. Mä tiiän, oon alottanu tolla samalla tavalla aikaisemminkin postauksia ja jokasella kerralla oon ollu jollain asteella ahistunu tai masentunu tai vittuuntunu, tätä listaa vois todennäköisesti jatkaa loputtomiin.

Mä voisin olla järkevä ja kertoo ensin niistä positiivisista asioista tässä päivässä, jonka jälkeen voitaisiin järjestelmällisesti lähteä aina vain huonompaan suuntaan; se olisi todennäköisesti paras suunnitelma, mutta mä tuskin pystyisin noudattamaan sitä.

Mä oon aikasemminkin paasannu täällä siitä, miten oikeasti ihmiset ei koskaan tai harvemmin tulee kyselemään multa et mitä mulle kuuluu ja kuuluuko mulle oikeesti hyvää - tosin, en mä niitä voi velvoittaa kun en mäkään sitä koskaan kysy. Ja jos kysyn, vastaukset on "hyvää".
Rakastan pitkiä keskusteluja, ja just sellasia missä mielipiteitä vaihtuu puolin ja toisin. Toisaalta taas on sen verran ämmä et rakastan ihmisten arvioimista ja arvostelemista, joka taas oikeesti sotii mun moraaleita vastaan ja sitä rataa. Ei siinä vielä mitään, mutta oikeesti loppupeleissä toisista pahan puhuminen seläntakana tai naaman edessä - tätäkin on harrastettu - on vaan puhasta kiusaamista. Eli jos mä joskus väitän etten oo koskaan kiusannu ketään, oon väärässä, okei?

Lisäks mä juttelin tänää kuuesta eteenpäi melkee tunnin nuorisotyöohjaajan kanssa. Hää kyseli kaikkia kivoja juttuja ja juteltiin näi yleisesti Kirkko 2020-tapahtumasta ja sit kanssa siitä miten miu eksä oli hieman ajattelematon. Ja miten mä olisin voinut tehä toisin aiaksemmin.
Toisaalta taas jos miettii, ni jos olisin tehnyt juttuja toisin aikasemmin, vois mun asiat olla huonommin - tai paremmin. Sitä ei tosin koskaan saada tietää, mutta ehkä parempi niin.

Jatketaas sitten.
Se on aina yhtä ihana huomata kymmenen-yhdentoista alkaa ahistamaan ihan liikaa ja sit ei oo yhtään ketään jolle puhua. Mä en tiiä mikä siinä on, mutta jos mä jotain olen oppinut, ni sillon ku toinen pelaa ni sille ei kannata laittaa viestiä jos ahistaa. Sä et saa mitään kunnollista vastausta sillee reaaliaikaisesti. Sama juttu toimii mulla; jos mä pelaan, vastaan tosi lyhyesti.
Mut toisaalta, mulle ei koskaan ees puhuta pahasta olostaan tai mistään muustakaan.

Siitäkin huolimatta ihmiset aina sanoo, että heille voi kyllä puhua ja sitä rataa, mutta silti ne ei vastaa sulle. Mulla on tähän oletukseni ja oletan niiden oikeesti hykertelevän jossain nurkassa hieroen käsiään yhteen kun ne saa taas tietää että mulla on paha olla ja ahistaa ja sakset on kaveri ja nii edelleen. Mä nään sen sieluni silmin.

Voi myös olla että ongelma on puhtaasti mussa ja siinä, miten mä olen onnistunut hommaamaan itelleni jonkin asteisia mielenterveysongelmia ja sitä rataa. En mä ihan rehellisesti tiiä, en jaksa enää välittää. Tai välitän, mutten jaksa kiinnostua asioista samalla tarmolla ku joskus.
Mutta yhtä hyvin voidaan haukkua yhteiskunta huonoksi ku se ei hoida mielenterveyspotilaitaan kunnolla ja sitä rataa. Toisaalta onko sillä oikeesti väliä.

Ei, enkä mä nyt yritä sanoa, että mielenterveyspotilaita ei tulis hoitaa päinvastoin; kaikki maholliset tapaukset kannattaa tutkia. Eikä tehä niin että sanoo "kuuluu murrosikään" ja nauraa paskasta naurua päälle.
Se jos mikä on surullista.

Mä en enää edes tiiä mitä mä tällä tekstillä haen. Onko elämällä tai kirjottamisella edes niin paljon merkitystä ku mä luulen? Teksteillä joo voi vaikuttaa ihmiseen jos haluaa ja uskoo tarpeeks kovaa, mutta ei niilläkään ihmeitä tehä.

Onko ihmeitä edes olemassa?

4.5.2015

Paimuli


 photo pai7jr_zpshdu4ao5k.jpg

 photo pai6_zpsi2pj1jja.jpg

 photo pai5_zpspu6a7aai.jpg

 photo pai_zpspsijyx83.jpg

 photo pai4_zpsliqnx2ng.jpg

 photo pai3_zpsrazccf44.jpg

 photo pai2_zpsbl6e0shz.jpg

 photo pai1_zpsobwvrlzv.jpg

 photo pai8_zpsek1fc313.jpg

Nipetinapetinupetinap. Eks niin, että näin se kirjottaminen toimii? Ja että kaikki ymmärtää 100% mitä mä just äsken kirjotin, ettei mun oikeesti tartte mitään kenellekkään koskaan kertoa ikinä millonkaan. Olis kyl kivs, ainakin tavallaan, mut yksin ei voi elää, oikeesti.

Kuitenkin, olin Paimulissa vapun, kokonaiset viis päivää ja makasin sängyssä melkeen sen koko ajan. Oikeestihan perjantainakin käytiin moikkaamassa luokkalaisia ja sain ahdistelua osakseni, koska seittemän ja kuusvuotias pikkuset, jotka osas ajaa yhella kädellä - sillä vasemmalla kädellä vieläpä - ei vitsi, olisko vaan pitäny jättää Riku ja lähtee niide messii. Alko oleen aika taidokkaita kyllä.

Käytiin kanssa kävelemässä yhellä sillalla ja yhes hylätyn ladolla ja kamera oli mukana!!! Se oli jotenkin saavutus että mulla ees oli se kamera mukana. Kun päästiin takas Rikulle ni oli kylmä ja käperryin peittoihin suojaan. Oli kivs. 
Sain kaakaoo enemmän ku tarpeeks nuudeleitakin nyt parin viikon edestä. 

Nyt kuitenkin voisin höyryliinin avata ja sieltä Assassin's Creed Chroniclesin.. Pelattavaa. Vihdoinkin.

Miten teidän vappu meni?