27.8.2015

Moti(lehmä) kadoksissa ja no, moti yleisestiki.

Oon ollu kipeänä viimeset kaks päivää jos tää päivä lasketaan mukaan. Ei siinä mitään, mutta mä en haluais olla yksin viikonloppua tai yleisestikään yhtään mitään päiviä. Oon ollu enemmän tai vähemmän konekiellossa viimeset kaks päivää, johtuen toki kipeydestä.

Vois kuvitella että mulla menis kerranki hyvin, mut en mä sitä sellaseks luettelis. Mun näyttö sammus just äske syystä x eikä lähteny space-näppäimen rämpytyksestä huolimatta päälle. Eikä siinä vielä mitään, mun nenä vuotaa enkä jaksa.

En mä nyt voi sanoa, että koulussa menis huonosti, ku ei siellä mene.  On kuitenkin asioita, joita koen osaavani ja sitte ku teen niitä ja kysyn et kumpi pitäis laittaa tai mitä pitäis deletoida ni tulee vaa vastaukseks et "sähän oot tehny tän kolmesti, kyllä sun pitäis tietää". Ja ei, ei tullut opettajalta vaan luokkakavereilta.

Mitä siis oon oppinut tässä parin viikon aikana - ehkä koodauksen alkeet, en oikeesti, sekä sen että oon ihan vitun tyhmä enkä ansaitse olla tuolla. No, sinnitellää tässä vielä vuos tai kaks oikeestaa, koska sit mä saatan olla lähempänä sitä, että pääsisin pelialalle. Toisaalta taas, en mä sitte tiiä onko se kuitenkaa mulle oikee ala, ku alan itkee jo siitä et mulle vittuillaan. En toki luokassa mutta yksin.

Tosin, se että on yksin on aika vahingollista. En mä sano, ettäkö se olis jotenkin huonoa tai väärin olla yksin, ei, yksinolo tekee hyvää sillontällön jos sitä oikeesti kaipaa, muttei todellakaan sillon jos on huono olla. Sillon pitäs saada puhuu jollekkin, ees kaverille vaikka päivän tapahtumista. Tai jostain. Vaikka tunteistaan. En mä tiiä, en tykkää leikkiä enää psykologia.

Ongelma taitaa olla enemmänkin mun asenteessa ja siinä et hypin niide jätkien nenille asioissa, joista oikeesti tiiän jotain. Ongelmat on lähtösin musta eikä ne oo kenenkään muun vika kun mun. Ihmiset kokee asiat eri tavalla ja jos ne ei koe "sähä oot tehny tän kolmesti, kyllä sun pitäis tietää"-lausetta vittuiluna vaan täytenä totuutena ni joo eiköhän se oo ihan oikeutettua. En mä tiiä, taisin valita itelleni väärän alan.

Pääsis varmaankin paljon, paljon helpommalla jos ei ottais kontaktii kehenkää luokassa ja olis vaan omissa oloissaan. Tai toisaalta, sitähän se nytkin on. Ihmiset suurinpiirtein moraa mua kylkee jos sanon jotai tai en tuu kouluu kipeyden takia. Ne syyttää mua siitä ku poikaystävä ei tuu pelaamaan jos oon heillä. Kaikki on mun vika. Ihan kaikki.

19.8.2015

Takaisin kouluun - tai no niin.

 photo bts_zpstff4raiu.jpg

 photo bts1_zpsatgppkiz.jpg

Yritin olla tosi artsy ekassa kuvassa mut sit epäonnistuin muokkauksissa. Rips. Koulua on nyt käyty se viikko, alle jopa ja oon jo ihan done sen istumisen kanssa siellä. Mä uskoisin et tosi moni muukin on siellä istumisen kanssa ihan done, tiiän etten oo tän asian kanssa ainoa.

Mulla on tbh postausideat lopussa - onko teillä siis jotain toiveita postauksien suhteen? Tyylisiä, ehotuksia? Mitä just te haluisitte nähä täällä? Videoihin ei mun kärsivällisyyteni tosin riitä, joten niitä ette saa, sori. Postausehdotuksia siis otetaan vsataan.

Ei mulla muuta? Meh.

13.8.2015

Hautojen tutkimista japanilaisittain | Peliarvostelu


Nimi: Tomb Raider
Kehittäjä: Crystal Dynamics
Julkaisija: Square Enix
Alustat: Xbox 360. PS3, Win
Testattu & läpipeluu: Win


Vuonna 2013 julkaistu Tomb Raider on lojunut Steam-pelikirjastossani joulusta asti. Vasta näin kesäloman loppuun ehdin, tai ylipäätänsä jaksoin keskittyä pelaamiseen ja pelasinkin Tomb Raiderin tällä hetkellä uusimman osan noin kymmeneen tuntiin - ilman siis muiden hautojen raidausta, pelkästään mainstoryn kanssa.

Juttu on niin, että henkilökohtaisesti en ole sen enempää Lara Croftiin - ehkä jopa tunnetuimpaan naispuoliseen videopelihahmoon tutustunut, saatikka aikaisempiin peleihin. En vaikka itselläni on PS3'lla Tomb Raider: Collection.

Laivan uppoaminen & sieltä pelastautuminen
Hassu juttu - alku on kuin Assassin's Creed Black Flagista. Paitsi että tämä on todenmukaisempia, eikä alussa jahdata minkään asteen salamurhaajaa, vaan yritetään selvitä metsän läpi. Lara ei valitettavasti usko itseensä tarpeeksi, joten hänen ohjaamisensa on suhteellisen hankalaa tähän asti - ainakin metsästäminen.

Asiat johtavat toiseen ja jokainen haaksirikkoutunut on joutunut tahoilleen. Pidemmälle peliä edetessä tuntuu, että Lara on kaiken pahan alku ja juuri - ja menettää kaiken läheltään. Ja tietenkin tämän neitosen on pakko opetella selviytymään ja tappamaan eläimiä - kuin ihmisiäkin.


Japanilainen mysteeri
Pikkuhiljaa vyyhti alkaa selvitä ja kaiken aiheuttajaksi paljastuu Himiko, kuollut Auringon kuningatar, joka on katkera syystä x, eikä päästä ketään saarelta pois. Ketään ei kuitenkaan Laraa usko, vaan haluavat saarelta mahdollisimman äkkiä pois - onhan se kaikin puolin ihan kamala.

Kuitenkin tuntuu, että Lara on se, johon kaikki menetykset - niin ihmisissä kuin luotossakin - on se, jonka syytä kaikki on. Tietenkin, syytetään sitä ihmistä joka on lähes aina pois ryhmän luota, sehän tässä on loogista.

Kaikki kuitenkin kääntyy lopulta oikein päin, miksei olisi kääntynyt?

Aseita, panoksia ja huono tähtäys
Vaikka tähän Tomb Raideriin oli Laran aseiden käyttöä oikeasti panostettu ja ilmeisemmin pelimekaniikkaakin muutettu, tuntui se silti vielä satunnaisen jäykältä. Tähtääminen oli ainakin itselleni henkilökohtaisesti hankalaa.
Lisäksi aseiden päivittäminen oli pelin loppupuolella tehty haastavaksi, Tarvittiin paljon salvagea, mikä ei itseäni oikeastaan niinkään innostanut - en oikein ole keräilijä luonteita jos ihan totta puhutaan.

Aseita oli kaiken kaikkiaan neljä - näin esimerkkeinä jousi + nuolet sekä käsipistooli. Laran tavaramerkki, tuplapistoolit oli tästä osasta jätetty pois, mikä itseäni jäi jossain määrin harmittamaan.  Noh, peli oli kuitenkin kaikin puolin muuten suhteellisen hyvä.

Ohjaukset olivat siitäkin huolimatta helppoja, vaikka ihan rehellisesti jäin kaipaamaan parempia lähitaisteluominaisuuksia, kuin vain väistö ja oikeaan aikaan lyöminen.  Jokainen taistelu oli aika liki tulitaistelu, joka tarkoitti sitä, että kykitään suojassa ja ammutaan silloin kun on mahdollisuus.

Grafiikat alkoivat olemaan pelissä jo siinä mallilla, että ihan oikeasti jaksoi katsoa. Ja verrattuna edelliseen peliin. Peli oli oikeasti tumma, valoa oli suhteellisen vähän, mutta asetuksistahan tätäkin olisi voinut jaksaessaan ja halutessaan säätää.

  Kuitenkin, arvosanaksi antaisin 8½/10, ihan vain sen takia, että tarinaltaan peli oli lyhyt eikä hirveän kiinnostavakaan. Valitettavasti, sillä odotin peliltä suhteellisen paljon. Lisäksi olisin toivonut enemmän aseita, sekä ehkä hieman enemmän tilaa tehdä asioita ja tarkempia merkkejä esimerkiksi optional tombs tms. Pelin pariin taidan kuitenkin palata jossain vaiheessa, tuskin kuitenkaan mainstoryn pariin.

Peliä suosittelen niille, jotka oikeasti haluavat jotain pelattavaa ja tykkäävät satunnaisista aivopeleistä - ja avoimen maailman peleistä. Se, miten se on tässä pelissä toteutettu onkin ihan sitten toinen kysymys ja jokaisen oma mielipide asiasta. 


9.8.2015

Kaupunki

 photo kapunki2_zpskso1kxjy.jpg

 photo kauounki1jr_zpsitdnsefq.jpg

 photo kaupunki_zpsjxg0sr7h.jpg

 photo kaupunki3_zpsmqcwiqwe.jpg

 photo kaupunki4_zpsa1lnbxok.jpg

halusin vaa julkasta nää kuvat. naa on semit kivsui vaik vois olla parempiiki.

7.8.2015

We’re not critics, we just hate it all anyway

 photo rndm2_zpsb37wo6yy.jpg

 photo rndm1_zpslfazcnmj.jpg

 photo RNDM_zpsgdcthwoe.jpg


Juttu on niin, että mä loukkaannun tosi herkästi asioista joita musta sanotaan. Mä en oo onnistunu kasvattamaan mitenkään kovaa nahkaa tai paksua - mä oon aina kokenu et ei ihmisillä oo tarvetta puhuu musta mitään pahaa. Tai ainakaan haukkua.
Paitsi vähän aikaa sitte mua sanottii ebolaks. Ja joku vuos sitte vitun anorektikoks. Ei mun pitäs välittää - kumpaakaan ei sanottua päin naamaa - mut enemmän mua loukkaa se, et sitä ei sanottu päin naamaa, vaan nimenomaan selän takana, kaverin kaverille.

Ja vaikka mä tiedostan et ei toi oo iso juttu, mut se saa mut tuntemaan itteni tosi huonoks ihmiseks. Oikeesti, mä tiiän et oon laiha ja se on semihuonojuttu koska alipaino, mut anorektikko. Loukkaannun.

Vaikka mä oon aina ajatellu et ei musta voi puhua pahaa seläntakana, mä tiiän et musta on puhuttu. Mä en koskaan oo ollu mikää erityisen suosittu koulussa tai kuulunu niihi ihmisii joihi ihmiset haluu tutustuu. Esimerkiks yläasteella tiesin et musta puhutaan pahaa ja muista oppilaista - se oli se neljän tytyn porukka. Ei siinä mitään, en hengannu ees luokan kanssa pahemmin, ainakaan yläasteella, amiksessa vähän niin ja näin. Suurinpiirtein kaikki mun salolaiset kaverit meni lukioon. Amiksesta on hiuka paha lähtee mitää kavereita muovaamaan ku kaikki on jätkiä. Tai no, ei sekään hankalaa oo ja koen et tuun paremmin poikien kaa juttuun ja näin, äh en mä osaa selittää.

Lisäks ku näin tarkemmin miettii ni lukiossa on pahemmin sitä ns. kiusaamista. Miten mä tän selittäisin ettette luulis mun selittävän puuta heinää.. Hmm.
Lukiossa "kiusaaminen" on enemmänkin just syrjintää ja sitä et kokoonnutaa klikkeihin. Mä henkilökohtaisesti en olis varmaan kestäny lukiossa, toisaalta olis mulla sielläki ollu tuttuja joiden kanssa hengata -, esim. Emma.
Amiksessa en oo huomannu mitään kiusaamista tai sit en oo vaa keskittyny siihen. Eikä siis, yh, kiusaamista sillee mut syrjimistä, näin ikään enemmän.

Mut toisaalta mikäpä mä oon mistään kiusaamisesta tai syrjimisestä saarnaamaan tai luennoimaan ku iteki sitä teen. Teki mieli kirjottaa jostain olevinaan niin tärkeestä aiheesta ja purkaa ahistusta ja asd. En mä tiiä. Olis pitäny vaa lähtee johonki perseesee ajaa, mut jäin sittenkin kotiin, oli huono idea, panikoin, tai, no, ahistun, vaan pahemmin. Eh.
Mulla on muutenkin ollut nyt viime päivinä tosi ahistunu fiilis ja yleisesti tunne et oon tehny jotain väärin. En itteeni kohtaan vaan tyyliin Rikua kohtaan.

Ehkä oon vaan yleisest semihirvee tyttöystävä.

5.8.2015

Love is trembling happiness.

 photo julkaisemattomat5m_zps9s91jwm0.jpg

Yksi vaivainen kukkakuva parin viikon tapaa kun olin paimiossa. Yksi vaivainen kuva, joka on jossain määrin huonosti muokattu, mutta toisaalta taas mun taidoilla todella hyvin. En oo valokuvannu pariin päivään, ei oikee oo innostanu. Koulutki alkaa taas kohta ja sitä ennen pitäis oikeesti hommata taas uus vihko, koska amikseen ei anneta omia vihkoja joka aineelle. Amis ei kustanna. Mulla on muutenkin menny rahaa ihan liikaa viimesen kolmen päivän aikana, toisaalta löysin pari tosi söpöö paitaa ja toisen viel alennuksella -, ehkä  vaan jätän ne vaateshoppailut sitte seuraavii aleihin.

Ainaki se on luvannu oikeesti lämmintä viimisiks lomapäiviks vaikka vähän aikaa sitte sato -, jos viikonloppuna vaikka olis hyvä sää ni vois oikeesti lähteekki johonki ottaan kuvii. Noin vaikka koulujen alun kunniaks tai jotain.
Koulujen alku on toisaalta tosi masentava. Siis, se että mä tiiän et joudun - tai pääsen - istumaan 8h koneen edessä ni on todella riemastuttavaa. Ja vielä se, et oikeesti voisin panostaa koulunkäyntiin, olis kanssa juttu. Mut niiku, amisha on helppoo eikä tartte tehä mitää et saa kolmosii. Ja lukios taas on iha vitu vaikeeta. Mielipiteensä kullakin.

Toisaalta taas, ehkä saan paremmin kirjotusintoa tai jotain, ku on enemmän luppoaikaa iltasin, jota siis ei tietenkään nyt ole, ja ehkä etenen mun kirjotusprojekteissaki. Leikisti ainakin.

En sitte tiiä koska kuulette musta seuraavan kerran, mut kuulette kyllä. Jossain vaiheessa. Ehkä jo perjantaina. Tai sitte ku mulla oikeesti on asiaa. Tai kuvia.


otsikon quote - Khalil Gibran