Jan 22, 2016

Minä & uskoni

Ei, tän kirjoituksen ei ole tarkoitus loukata ketään. Mikäli joku kuitenkin näistä sanoista/lauseista loukkaantuu, ottakoon hän yhteyttä  minuun kommenttien/muun sosiaalisen median kautta.

Suurin osa suomalaisista on tapakristittyjä. Kirkkoon kuulutaan mutta sen uskon eteen ei tehdä mitään - kuulutaan siis vain tavasta kirkkoon. Lapset kastetaan tavasta ja useimmiten se rippikoulukin käydään tavan - tai rahan takia. Häätkin pidetään ja hautajaiset.

Kaikkia lapsia ei kuitenkaan kasteta vanhempien vakaumuksen/uskon takia. Mut kastettiin koska mut haluttiin kirkkoon. Mun pikkuveljet on kastettu samasta syystä.  Nykyisin mä kuulun kirkkoon, pikkuveljet kuuluu kirkkoon ja jompikumpi vanhemmista taitaa kuulua kirkkoon.

Itelle iso merkkipaalu uskoni suhteen oli rippikoulu, jonka kävin vuonna 2013. Sillon kävin sen kokemuksen takia, mutta jos joku multa kysyy niin yleensä vastaan, että haluan kirkkohäät - sen takia kävin riparin.

Riparin jälkeen alon hengaamaan Akvaariolla, seurakunnan nuorisotilalla. Selvennykseksi kuitenkin sanon, että Akvaario ei oo paikka missä luetaan Raamattua 247 (kerran viikossa, tiistaisin Raamiksessa), eikä laulella virsiä 247 - en oo edes ihan varma että kuinka monta virsikirjaa siellä on. Tai onko siellä yhtään.

Sillon kun mä alotin siellä käymään vuonna 2013, niin siellä soi Spotify - nykysin ei enää, mutta oikeestaan sillon voi keskittyä jutteluun ja jutella mistä sattuu ja tapella siitä kenen vuoro on keittää kahvit. Vuonna 2013 alkoi isoskoulutus johon lähdin suurella motivaatiolla.

Mun usko vuonna 2013/2014 oli tosi vahvaa. Ei sillä, olin just käyny riparin ja olin ihan innoissani kaikesta mitä Akvaariollakin tapahtui ja kaikesta muusta. Ei mitään, kaikki jatkui hyvin ja edistyin isoskoulutuksessakin.

Vuonna 2015 alussa tilanne olikin eri. Mua ei enää huvittanut käydä Akvaariolla yhtä paljon, mua ei huvittanut nähdä sitä. Se jatkui pitkin vuotta, tokihan asiaan vaikutti myös se, että Rikun kanssa aloin seurustelemaan 13.3, joten viikonloput menivät 90% Paimiossa tai Salossa, ei aikaa Akvaarion nuortenilloille ollut - Rikukaan ei liiaksi niistä innostunut tuohon aikaan.

Kesällä 2015 mulla ei ollut aikaa miettiä mitään Akvaariota/keskittyä itseeni, koska aika meni noh, valokuvaukseen? Rehellisesti mulla ei ole mitään muistikuvaa kesän alusta.

Sitten tuli odotettu leiri. Rippileiri, jos ihan tarkkoja ollaan. Ensimmäinen leiri isosena. Se pelotti, mutta samalla kiehtoi. Täällä, postausta rippileiristä.

Rippileirillä mulla oli ihanat pikkuset. Ja koska olin jo alkanut kyseenalastamaan tapaani uskoa, niin kyseenalaistin sen vielä enemmän leirillä.

Mä toistelin varmaankin koko viikon lausetta: "Mä en sano uskovani Jumalaan, mutta mä en myöskään sano olevani ateisti."

Mun on kuitenkin pakko myöntää, etten mä ole lähelläkään ateistia. Mutta samalla mä kyseenalaistan kirkon opetukset - se, miten kirkko opettaa ihmisille on mun mielestä väärin, mutta silti mä kuulun kirkkoon, koska mä koen sen tärkeeksi. Mä en tiedä tulenko tulevaisuudessa eroamaan kirkosta, jos tulen niin teen sen rahallisista, en hengellisistä syistä.

Usko on siitä hankala aihe, että sitä voi harjoittaa millä tavalla vaan. Voit käydä kirkossa, voit rukoilla, käytännössä ja periaatteessa ihan millä tavalla vain. Tavalla, joka sopii just sulle kaikista parhaiten.

Mulle se tapa on se, että käyn Akvaariolla, nimenomaan niissä Raamiksissa. Mulle se on se juttu. Siitä on kanssa tullut vähän tapa - mikäli mulla ei oo mitään esteitä, oon Raamiksessa. Ja sieltä saa kanssa ruokaa, et se taitaa olla kans ihan motiivi mennä sinne.. Noh, kuitenkin.

Mun usko on hataraa tällä hetkellä. Enkä mä voi syyttä siit ketään muuta kuin itteäni - muiden mielipiteet vaikuttaa muhun ihan liikaa. Se, että joku sanoo ettei ymmärrä miks jotkut viel seuraa jotain kirkkoa tai sanoo veljeään/kaveriaan Jumalaks loukkaa mua. Ei sen kuuluis, se on vaan läppää mut ihan rehellisesti, mulle on tullu siit tosi monesti paska mieli.

Mut toisaalta tää kaikki on vaan kasvattanu mua. Mä osaan argumentoida paremmin, enkä vaan tyrkytä omaa kantaani. Tosin, joskus sitäkin tapahtuu jos vastapuoli on raivostuttava tai selittää ihan puuta heinää asiasta - tai sitten tiedän olevani aiheesta väärässä.

Mä oon saanu seurakunnan nuorisotoiminnan kautta ihan mahtavia ystäviä - ja myös niitä, jotka on mulle tärkeitä, vaikken heille enää puhukaan. Ja jos puhun ni se tuntuu olevan jotenkin vaivalloista. Kaikkea ei tietenkään voi saada. Mutta mä oon silti kiitollinen heistä, ihan kuten normaali ihminen olisi. Toivottavasti.

Mä en osaa tän paremmin selittää mun uskoa tai yleensäkään sitä, että uskonko ollenkaan. Mä taidan kuitenkin suurimmaks osaks kuulua siihen tapakristittyihin, en mä vapaaehtosesti kirkossa kuitenkaan käy. Mun aktiivinen toiminta on enemmänkin sitä että osallistun jos pyydetään mutten muuta.

Ehkä mä en vaan pysty myöntämään et se, että mä uskon on pelastanut mut monelta asialta - niiltä pahimmiltakin.




No comments:

Post a Comment

Kyllä, kommenttien valvonta on käytössä. Ja ei, älkää lähettäkö viestiänne montaa kertaa. Kyllä, luen kaikki kommentit, vaikken niihin vastaisikaan.

Kiitos.