Näytetään tekstit, joissa on tunniste 2k14. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste 2k14. Näytä kaikki tekstit

31.12.2014

2014

Olipa kerran aivan vuoden alku. Oli kylmä tammikuu. Ja helmikuu. Mun ainoat muistikuvat on helmikuusta, jolloin annoin matiakselle aivan ihanan kortin, joka oli koristeltu HPK'n väreillä, lahjaksi taisin antaa hammasharjan, joka oli siis lasten, ja siinä luki matias. Taisi siinä paketissa olla muutakin, en ooihan varma.

Maaliskuussa oli noh, hiukan epäonnisia tapahtumia, mutta myös Tynskän synttärit. Se jätkä täytti kaheksantoista ja on nyt mun henkilökohtainen ruuanhakija ja samalla uskollinen kuskini. Eikun.

Huhtikuussa kävin kämpällä, enkä ees niin hienoissa merkeissä, kuin useat voisivat kuvitella. Okei, voisi se paremminkin mennä, köhköh, oma mokani tavallaan.

Toukokuussa olikin sitten ihana sää ajella mopolla, käydä luokkaretkellä Tampereella särkänniemessä ja huomata joutuneeksi feidatuksi kaverinsa toimesta, joka keskittyi enemmän jätkiin kuin muhun, vaikka toisin oli sovittu. Nojaa, ehkei se haittaa.

Kesäkuun ensimmäisenä lauantaina olikin sitten ihana päästä yhdeksänneltä luokalta ♥ Olin oikeasti niiiin tyytyävinen että pääsin sieltä suoraan sanottuna helvettiin. Musta puhuttiin paskaa muutenkin, joten olin oikeasti tyytyväinen siihen, että pääsin pois.
Kesäkuu tais muutenkin olla merkittävin kuukaus. 26.6 sovittiin Tynskän kanssa, että ollaan parisuhteessa. En oo kyl katunu hetkeäkään, mutta pakko sanoa että ylä- ja alamäkiä on ollut sitäkin enemmän, oikeasti. Puol vuotta tuli just 26.12 täyteen,i couldn't be happier.

Heinäkuu oli jotain aikaa mitä en muista. Taisin hengata 247 Tynskän kanssa ja jossai tyylii akvaariolla ja olla Emman kanssa piuhalla - aina ties mihin asti kelloa. Onneks on skootteri. Töytyy ehottaa sitä Emmalle taas ens kesänä, tai heti ku sää sallii ni ainaki jonkin näköinen piuha.

Elokuussa alkoi amis. Ja kuolema. Ja toteisin että ei helvetti, elämä on pilalla. Täytyy opiskella. Amis on melkeen oikea paikka mulle, tokihan linjan olisin voinut valita piirunverran paremmin, loogisesti kun en osaa ajatella. Toisaalta, jos olisin mennyt lukioon, olisin kuollut sinne. Eikä amiksesta olisi löytynyt mua kiinnostavaa muuta alaa, enkä olis tavannu Joonasta.

Syyskuu. Teinkö mä sillon yhtään mitään. Tuskin. Ei, en muista.

Lokakuu.. Sillon oli Halloween, Okei, en oikeesti tehny syksyllä mitään, paitsi sen että olin iskoleirillä ja saatoin vaan ahistua siellä ihan kaameen pahasti.

Marraskuu ja sweet sixteen♥ Täytin vihdoin ja viimein kuustoista. En ole enää sakkolihaa eikä kukaan voisi estää mua panemasta kaikkea mikä liikkuu. Eikö niin? Sitähän kuustoista vuotta täyttäminen tarkottaa?! Eks nii. Sanokaa mulle et mua ei oo kusetettu.

Joulukuu. Oli joulu jee. Tuli puol vuotta täyteen jee. Sain läppärin, jee. Ok tuli lunta enkä tykänny. Tuli kylmyys, en tykänny. But i love my new laptop.

Ja nyt, toivotan kaikille aivan mahtavaa uutta vuotta, kuskaa se yhtä pahasti ku tämäkin vuosi ♥ Olisi myös kaiketi hyvä muistuttaa, että olkaa ihmisiksi, älkääkä. Okei?



Kuva on muuten tumblrista. 

19.12.2014

Synkkää









Mä oikeasti valehtelisin, jos sanoisin, että mulla on kaikki hyvin. Mä en usko että mun asiat paranee tässä ennen joulua mitenkään maagisesti. Eh.

Mulla oli kyl semikiva viikko. Jos ei siis oteta torstain sairastumista lukuun. Tai sitä, että jouduin lähtemään kesken koulupäivän kotiin. Tai jouduin ja jouduin. Näytin todellakin ihan kuolleelta tänään koulussa ja aamulla, ja musta oikeesti näki, ettei mulla ollu mikään maailman paras olo. Kaiken kuitenkin kruunasi se, että alan saamaan ääntäni takaisin siinä vaiheesa kun olen lähtemässä - ja mikä parempaa, syön kunnon ruokaa vasta neljältä.

Mulla ei oo ollu minkäänlaista inspiraatiota mennä kuvailemaan tonne pimeeseen ja synkkään. Nää kuvatkin on keskiviikolta (ton joen pinta oli ihan helvetin korkeella), jolloin mulla oli kamera mukana, wow. Okei, ei mulla sitä olis muuten ollu, ellen olis pitäny englanniksi tuote-esittelyä, jonka aikana meinasin saada paniikkikohtauksen, tärisin hervottomasti ja unohdin sanoja. Kaveri tosin totes, ettei miu tärinä kuulu äänestä, mikä on kaiketi plussaa?

Ehh, emmä tiiä. Mulla ei oo hajuakaan, mihin suuntaa mun elämä on menossa. Mä en tykkää siitä ajatuksesta, että mun pitäis oikeesti osata järjestelmistä ties mitä. En osaa, ehkä pitäisi opetella. Ömnöm, en tykkää. Valitsinkohan väärän alan? Epäilen, vaikka lukiossa ollessani mulla saattaisikin olla piirun verran enemmän kavereita, jos siis ihan totta puhutaan.

11.12.2014

It's such nice night at Brooklyn






Mä innostuin eilen kehittelemään eräänlaisen idean teokseen. Sen oli tarkotus koostua ainakin kolmesta sivusta, okei, mokasin sen, koska alunperin ton tekstin piti olla omalla sivullaan, mutta noh, mä vähän niinkun unohdin sen :D.. Ei ole ensimmäinen kerta.
Kuitenkin, mun viikoloppu suunitelmat meni uusiks. Ei ärsytä ei. Tää viikko on ollut muutenkin sellane, että puolet menoista on peruuntunut, eh.

Sain kanssa uuden näytön, joka heiluu aika ikävästi tässä kirjottaessa. Onhan tää tuplasti isompi ku vertaa tohon mun kuppasee seittämäntoista tuuman näyttöö - tässä tuumia on peräti 23,6, kaiketi. Jotai sellasta isi puhus.¨

Eniten oon kuitenkin raiskannu Emily Kinneyn biisejä, Assassin's Creed 2 lisäksi siis.  Rakastan yksinkertaisesti Emilyn ääntä ohmy.

Jos sitte ens viikolla pääsis Sebastiani kanssa kahville.. Sitä odotellessa. Kaiketi.


8.12.2014

Kerran kuulin lauseen

 Joka kertoi, että hautajaist ovat ilon juhla. Joku on mulle näin sanonut, ja näin mä olevinaan itselleni uskottelen.

Ei ole ensimmäinen kerta, kun uskottelen itselleni jotain. Joskus kauan sitten sanoin, että kaikki menee paremmaksi, mutta ei, sanan varsinaisessa merkityksessä kaikki ei ole hyvin. Oikeastaanhjan se on suurimmalle osaksi ihmisistä ihan sama, mitä mulle kuuluu, ei niitä kiinnosta. Useimmat miun kavereista kysyy sitä vaan kohteliaisuudesta. Ei sen takia, että sais tietää, mitä mulle oikeasti kuuluu. Tälläsille ihmisille onkin helppo valehdella päin naamaa.

Oikeastihan ketään ei koskaan kiinnosta, mitä toiselle kuuluu. Sitä voidaan kysyä monesti, tunnin välein, tai kuten minä, viiden minuutin välein. Se on loistava keskustelun aloitus, mutta oikeasti täytyy myös vastapuolen olla mukana keskustelussa, eihän silloin saa keskustelua aikaan.

Mä en oo nauranu pitkään aikaan. Harvemmin mä olen iloinen asioista, vaikka saatankin siltä näyttää. Välillä oikeasti tuntuu siltä, että ihmsiet haluaa lytätä mut maanrakoon vaan sen takia, ettei mua huvita hymyillä. Tai toimia heidän henkilökohtaisena terapeuttinaan.

Jos ihan totta puhutaan, mä vihaan leikkiä terpeuttia. Se on leikki, joka johtaa syöksykierteeseen, eikä siitä pääse pois, vaikka kuinka yrittäisi. Ihmiset kerääntyy sun luokse kuin ampiaiset, jotka haluaa hunajaa siltä yheltä kukalta.
Ja sitten kun sä haluaisit puhua jollekkin, sä et voi. Sulla ei ole ketään.

Vaikka tosin toi itse kumoaa itsensä. Mulla on kavereita, muutama, okei valehtelematta yksi, kaksi sekä miljoona ja yksi kaveria akvaariolla, mutta ne taas on sellaisia, joille ei voi puhua - heihin ei voi luottaa, juurikin sen takia, koska heiltä lipsahtelee juttuja asiasta jos toisestakin. Välillä tulee oikeasti epäiltyä muutamaa muutakin ihmistä aina sillon tällön, ei sen takia, ettenkö luottais heihin, vaan sen takia, että he puhuu mulle niin paljon muiden asioita.

Mä kaiken lisäks oon viimeaikoina säikähtäny mun kättä aivan liikaa. Karu totuus on, että siinä tulee todennäköisesti ikuisesti näkymään satunnaiset valkoiset viirut, joiden alkuperä on vähän niin ja näin. Ei ole ensimmäine kerta, kun oikeasti säikähän niitä. Mä olen kuitenkin tottunut niihin, vaikka niitä säikähänkin, tällä hetkellä normalia enemmän.

Muutenkin miuu mietityttää ihan kaikki. Hautajaiset on ilon juhla, onko itsemurha oikeasti väärin, mikä on oikein, mikä on väärin?
Ei, musta ei ole ajattelemaan, ei, mä en yksinkertaisesti pysty tekemään omia päätöksiä. Kuulen vain satunnaisia lauseita, joista en kuitenkaan tiedä, ovatko ne totta vai pelkkää puhetta. Mulle ollaan valehdeltu päin naamaa, kiitos tästä, enkä sen vuoksi ole yhtä herkkäuskoinen kuin silloin. Harmi vain, ettei kukaan sitä varsinaisesti tiedä, eikä kukaan suostu mulle kertomaan mitään, musta ja toisista henkilöistä, mitä musta oikeasti ajatellaan, mitä mussa vihataan, huonoja puolia, arvosteluja teksteille, yhtään mitään eivät ihmiset mulle kerro.

Nyt, nauttikaa söpöistä koirista, okei?


26.11.2014

Märkää.




Yhh, toissapäivänä päätti sitte vähän niinkun sataa, ni en sitte oikeesti viittiny mennä kuvaamaan, okei otin muutaman kuvan ja that's pretty much it. Täällä sato tossa perjantaina lunta, joka sitten kuietnkin päätti sulaa pois.. Yhh, kuvista olis saanu paljo parempia, eikä tollasia masentavia, siis oikeasti. Mä en kestä tota säätä.
Olin kuitenkin päättäny käyttää fiksusti miun synttärilahjarahoja ja ostin tollaset vesivärit ittelleni ja sitte ihan spessuna öljyliidut itelleni, okei ne oli vaa kolme euroo ja tigeri laatu, ettei sen puoleen. En kyllä oleta, että noi vesiväritkää mitkään kaameen laadukkaat on, mut omistanpahan kuitenkin!!
Ja äh. Pitäs varmaan mennä nukkumaan, mutta mua ei oikee huvittais.. Yh.

8.11.2014

DigiExpo 2014














Olin tossa viikko sitten ekaa kertaa DIgiExpossa. Mä kuvittelin sen olevan jotenkin erilainen, jotenkin kiinnostavampi. Jotenki, äh emmä tiiä. Sillei hienosti.

Oikeestaan mä hiukan jopa petyin. Enitenhän miuu kiinnosti se peliosasto siellä, ja huomasin vaan että se kiinnosti suurintaosaa.  Kaikkihan tietää, ku useimmissa tollasissa tapahtumissa saa testata uutuuspelejä etc. ni ne oli täynnä -, ymmärrettävää. Ja jos mä olisin siihen menny jonottamaan niin auta armias olisin saanu jonottaa varmaankin puolikin tuntia, siis jos oikeesti totta puhutaan.

Ja useimmissa näissä peleissä, mistä mä tykkään oli  poikia -, tyttöjä olikin lähinnä pelaamsssa tanssipeliä, joka taas ei miuu kiinnosta ollenkaan. Noh, tulipahan messut koettua.

Eniten kuitenkin petyin VPD'n toimintaan. Niillä oli siellä myyntipiste, msitä sitten bongasin viitisen euroa halvemmalla ku täältä Anttila Top Tenistä ni ton Sly Cooper; Thieves in time -pelin. No, isi olis sitte voinu ostaa sen mulle, mutta kassalla ne ilmotti hetken sitä etittyään ettei niillä ol sitä peliä - ei ees varastossa. Minä sitten pettyneenä pikkutyttönä lähin pois. Myöhemmin kun mentiin kattomaan josko sieltä sitte kuitenkin löytyis halvalla joku peli illaksi, ni kappas keppone, ne edelleen kauppas sitä samaa peliä siellä hemmeti hyllyissä - niillä oli ainakin viis pakettia niitä siellä. Mä en ymmärrä, miks niillä on niitä koteiloita siellä hyllyillä, jos niillä ei sitä peliä ole. Hnnnnnnngg.

Ei siis sillä, kyllä ne yritti tarjota SLy Cooper Triologya, harmi vaan että meiltä löytyy kaikki ne kolme osaa jo. Vaan nelonen puuttuu.

Ja eipä siellä peliosastollakaan paljoa miulle ollu. Kaiken huipuksi siellä oli niitä K-18 pisteitä, joihin minä en tietenkään vielä päässy, yh, niihin oli ympätty kaikkee kivaa. Harmitti hiukan.

Oikeestaan ainoota konkreettista mitä jäi käteen oli Pelaaja-lehden tilaus. Totesin et Pelit lehden voin yhtä hyvin käyä kerran kuukaudessa lukee kirjastossa, kun tota Pelaajaa harvemmin saan käsiini. Kaiken lisäksi, siinä sai oikein mukavan Assasisn's Creed liitteen, missä kerrottiin kaikkea oikein mukavaa AC'stä.

Joo'o, mutta jottei tää menis kaameeks voivotteluks ja valitukseks, ni kyllä mie ens vuonna taidan uudestaan mennä. Jos vaikka sillo olis jotain kiinnostavaa. JA ehkä menis aikasemminkin. Vois helpottaa sitä ruuhkaa.

Ah, ja juu olihan siellä samaan aikaan kanssa Hifi-, Säbä&Lätkä-, Ski- sekä BoardExpot. Neki tuli kierrettyy sillei nopeeasti, mut ne ei oikein kuitenkaan sitte innostanu. Hieno tapahtuma kyllä, täytyy myöntää.

Nyt kuitenkin päätän postauksen näihin sanoihin ja menen mankumaan että Tynskä keittäis mulle kahvia. Hei hei, ja nähdään taas ensikerralla. Kommentointi on muuten sallittua, okei ♥?


3.11.2014

Storytime #3

"Lumimyrsky"

Olipa kerran kaukana kaikesta kylä. Jo vuosikausia kylä oli ollut lumen vankina ja ajoittaiset lumimyrskytkin piinasivat tätä kylää. Kaikkein kauheimmat rikolliset hätistettiin sinne kärsimään rangaistustaan – sieltä kun ei ollut pakokeinoa. Suurin osa siis kuoli sinne, ei heitä noudettu rangaistuksen jälkeen pois.
 © emilia
Kylässä kuitenkin oli toimiva arvojärjestys, eikä kylääkään haitannut sinne tulevat rikolliset, kerrotaan, että koko kylän väki koostui entisistä rikollisista.
Muutama vuosi sitten kuitenkin tapahtui muutos. Lumi, joka oli tuolla Siperian lumisilla aavikoilla kylää vanginnut, alkoi sulaa. Kerrankin olisi mahdollisuus päästä pakoon! Kukaan ei kuitenkaan ollut innoissaan lähtemisestä, eivät ainakaan ne vanhimmat, nuorimmat sen sijaan halusivat yrittää.

Nuorista valittiinkin sitten pieni ryhmä, jonka johtohahmoksi nousi kaksikymmentä vuotias Jeremy. Jeremy oli aikoinaan vangittu lievästä pahoinpitelystä, joskin päässyt vapaaksi, mutta joutui uudelleen satimeen murhasta.
Mutta vaikka Jeremy oli nuori, uhkui hän silti intoa ja halusikin takaisin ulkomaailmaan. Tällä paikalla ei ollut enää mitään annettavaa hänelle, ei vaikka hän haluaisi.

Jeremyn seuraksi valittiin vielä neljä henkilöä. Yksi näistä oli kuvankaunis Javiera. Javiera oli aikoinaan halunnut politiikkaan mukaan, mutta hänen rikostaustansa, joka koostui lähinnä hyväksikäytöistä oli sen estänyt. Sittemmin Javierasta oli tullut poliisilaitoksen vakiovieras, vaikka viimeinen niitti tuomioon olikin alle kymmenen vuotiaan hyväksikäyttö.

Javieran ja Jeremyn lisäksi lähtivät matkaan myös kolmoset; Zo, Zi ja Ze. Vähäpuheisia jokainen, kukaan ei varsinaisesti tiennyt miksi he edes olivat täällä, olivatpahan kuitenkin.

Muutama päivä retkeä valmisteltiin, ennekuin vanhimmat edes uskalsivat päästää nuoret ulos kylästä. kuten jo sanottu, ei kylästä ollut kukaan poistunut kymmeniin vuosiin, ellei jopa satoihin. Lähdön ajan koittaessa, nuoret hyvästelivät muut – eiväthän he tänne olisi palaamassa. Ehei. Se ei kuulunut yhdenkään suunnitelmiin.
Jeremy asettui jonon kärkeen, Javiera toiseksi sekä kolmoset jonon hännille. Jokaisella heistä oli oma, itsetehty reppu, joka koostui lähinnä vaatteenkappalista, mutta myös joistain satunnaisista lehmännahkapaloista. Ruokaa repussa oli jokaiselle muutaman viikon tarpeiksi, vaihtovaatteita taas ei. Sivistyksessä niitä sitten saisi.

”No, onko sinulla karttaa?” totesi Javiera kevyesti, sipaisten mustaa hiuskiehkuraansa pois silmiensä edestä. Jeremy ei kuitenkaan kuunnellut tuota -, häntä ei kiinnostanut. Eihän hän edes olisi halunnut seksuaalirikoksista tuomittua tyttöä mukaansa, ehei, ketä tahansa muu tyttö olisi olut parempi vaihtoehto tähän matkaan. Vaikka se.. Murhasta tuomittu. Ketä tahansa muu, kuin Javiera.
”Ei sitten”, Javiera nurisi. ”Ei kukaan pakota sinua kertomaan meille suuntaa.”
”Riittää, että seuraatte minua”, Jeremy totesi -, se jos mikä saisi riittää, halusi neiti sitä tai ei.

Illalla, auringon laskeutuessa vuorien taakse, Jeremy pysähtyi. ”Leiriydymme tässä”, hän totesi, heitti reppunsa maahan ja alkoi kaivaa reppuaan. Kolmoset näyttivät hämmästyneiltä, Javiera vain pyöräytti kyllästyneenä silmiään.
”Teltta”, Jeremy totesi löytäessään etsimänsä. ”Pakkauksessa on kaksi..” hän aloitti.
”Joista kolmoset saavat toisen ja me nukumme toisessa”, Javiera jatkoi lauseen loppuun, vaikka tiesi varsin hyvin, ettei Jeremy sitä niin ollut tarkoitettu.
”Aivan”, Jeremy tyytyi toteamaan ja kaivoi toisen teltan kolmosille. Kolmoset ottivat työn vastaan ja lähtivät telttaa kokoamaan, samalla kun Jeremy kokosi toista. Silmäkulmastaan nuorukainen näki, ettei Javieralla ollut aikomustakaan auttaa, ehei.
Teltan kokoamiseen meni oma aikansa, jonka jälkeen Jeremy oli jo valmiiksi väsyksissä. Kolmoset olivat valmistaneet jo ruokaa ja Javiera istui tulen vieressä kuppi kädessään. Selvästikin tuo oli istunut siinä tyytyväisenä jo kauan, miettimättä, että voisi auttaakin. Jeremy pyöräytti silmiään turhautuneena, mutta nappasi kuitenkin Zon tarjoaman keittolautasen. Hyvillä mielin Jeremy söi, sen enempää ajattelematta aikaisempia tapahtumia. Syötyään Jeremy jätti lautasensa siihen, huikkasi vain nopeasti muille;
”Olen nukkumassa. Teidänkin kannattaisi, huomenna on aikainen herätys.”
 © emilia
Javiera pyöräytti nopeasti silmiään, hörppäsi nopeasti juomansa loppuun ja lähti Jeremyn perään. Kolmoset jäivät vielä siivoamaan tavarat kasaan, ennen kuin hekin käpertyivät telttaansa nukkumaan.

Yöllä kuitenkin Jeremy heräsi lämpöön kehollaan. Tuo huomasi, kuinka Javiera oli painautunut kiinni häneen. Jeremy työnsi tytön kauemmas hänestä ja jatkoi uniaan. Hän ei todellakaan aikoisi sietää Javieraa yhtään sen enempää kuin olisi pakko -, pakkokin oli jo liikaa.

”Jeremy!” kiljaisi kirkas ja heleä ääni. ”Herää idiootti!” kuului vielä uudestaan.
”Mitä nyt?” Jeremy kysyi unisena. Hän kuitenkin painoi päänsä takaisin tyynyynsä, kun huomasi huutajan olevan Javiera.
”Idiootti!” Javiera kirkui täyttä kurkkua Jeremyn vieressä. ”Kolmoset.. Heidän telttansa on kadonnut”, Javiera totesi vielä hiljaisena.
”Mitä?” Jeremy sanoi ja pomppasi salamana ylös. Hän veti kamat päällensä ja rymisti ulos teltasta. ”Ei”, hän sanoi, kun huomasi saman kuin Javiera hetki sitten. ”Ei ole todellista.”
”Käännymmekö takaisin?” tyttö kysyi hänen takanaan hennosti.
”Emme”, nuorukainen totesi. ”Kamat kasaan, lähtö vartin päästä”, hän totesi vielä, samalla kun kampesi omia kamojaan teltan suulla kasaan.

Vartin kuluttua oli teltta pakattu ja molemmat osapuolet valmiin lähtöön. Nopeana tahtiin he lähtivät tarpomaan lumen keskellä, kolmosten kohtalo tietään varjostaen.
”No, onko sinulla jo kartta?” Javiera yritti uudestaan.
”Ei”, Jeremy vastasi.
Javiera pysähtyi tyrmistyneenä. ”Tarkoitatko, että olen saattanut mahdollisesti tarpoa ympyrää?!”
”Kyllä”, Jeremy totesi.
Tyttö pyöräytti silmiään suureleisesti, eikä todellakaan ollut tyytyväinen. ”Äh, ihan sama sitten. Kuollaan molemmat tänne!”
Jeremy pyöräytti silmiään nopeasti. Ei hän tyhmä ollut -, totta kai hänellä oli kartta. Hän ei vain halunnut kertoa siitä Javieralle, eikä tytön sitä tarvinnutkaan tietää.

Vaikka koko päivän oli tuullut, eivät kumpikaan osanneet odottaa kunnon myräkkää. Vaikka lunta olikin vähän, sai siitä Siperian lumisilla aavikoilla kunnon lumimyrskyn. Kaksikko oli kävellyt koko ajan myrskyn silmässä -, eivät siis olleet tunteneet heiveröistä tuulenvirettä enempää.

Hyytävä tuuli kuitenkin voimistui koko ajan. Se sai Jeremyn aika ajoin ottamaan aavistuksen verran takapakkia, vaikkei olisikaan halunnut. Nuorukaiselle tämä oli aivan hirveää pakottamista, vaikka hän olikin nuori; vanhimmat vain olivat valinneet hänelle huonoimman ihmisen ikinä hänen seurakseen.
”Etsitään suojapaikka”, Javiera kinusi. ”Joku luola vaikka”, hän mumisi vielä ja osoitti kohti vuorta.
”Selvä”, Jeremy totesi ja muutti kurssia. Nyt hän suuntasi lumimyrskyä pakoon kohti vuorta.

Vuoren juurelle päästessään hän etsi lumihiutaleiden seasta edes jonkin asteista suojaa itselleen. Ja Javieralle, vasten tahtoaan tosin, mutta etsipä kuitenkin.
”Tuolla”, hän sanoi ja lähti kiipeämään. Javiera kiipesi Jeremyn perässä, vaikkei ihan samaa tahtia päässytkään.
”Anna reppusi”, Jeremy sanoi Javieralle. Tyttö katsoi hetken nuorukaista kummastuneena, mutta antoi sitten reppunsa. Jeremy nopeutti vauhtiaan ja huomasi, kuinka Javiera jäi jälkeen, muttei tarpeeksi. Lumimyrsky teki näkyvyyden erittäin heikoksi ja Jeremynkin näkyvyys oli lähinnä nollissa. Kädet ja jalat alkoivat pikkuhiljaa kohmettumaan kylmästä, mutta Jeremy päätti olla luovuttamatta.
Sitä hetki, hän löysi etsimänsä luolan. Juuri sopiva, hän mietti ja heitti kaksi reppuaan sinne ja kömpi itse perään. Sen jälkeen hän alkoi kasaamaan lunta oviaukon eteen, jotta lämpö ei katoaisi. Hän ei kuitenkaan ollut tarpeeksi nopea -, Javieran melkein kuoliossa oleva käsi hapuili luolan reunaa.
”Sori”, Jeremy aloitti vahingoniloisesti. ”Ei tilaa”, hän sanoi vielä, samalla kun potkaisi Javieran kylmästä kovettuneita käsiä. ¨
”Miten niin ei?!” Javiera kiljaisi. ”Siellä on riittämiin tilaa!”
”Ei sinulle”, nuorukainen totesi kylmän viileästi. ”Ja nyt sinun on aika kuolla, aivan kuten kolmostenkin.”
”Mitä?!” Javiera kiljaisi. ”Tapoitko sinä heidät?”
Jeremy hymähti. ”Totta kai tyttökulta”, hän sanoi. ”Ja nyt on sinun vuorosi.” Jeremy vetäisi puukon taskustaan ja laittoi sen Javieran rintakehää vasten.
”Viimeisiä sanoja kulta?” Jeremy sanoi ja siveli tytön mustia hiuksia, jotka olivat jo melkein jäätyneet kiinni toisiinsa. Lumen tuleminen alkoi olemaan jo tiheää, niin, ettei Jeremy nähnyt enää Javieran kasvoja.
”Mielipuoli”, Javiera totesi ja yritti lyödä Jeremyä, siinä onnistumatta. Samassa terä vavahti Javieran rinnan läpi, aloittaen massiivisen verivuodon suoraan lumimyrskyyn. Jeremy sen sijaan alkoi vain hohottaa nauruaan, jättäen Javieran pikkuhiljaa kylmettyvän ruumiin valumaan alas vuorenrinnettä, suoraan myrskyn silmään.

Jeremy sen sijaan vietti muutaman päivän luolassaan, ennen kuin uskaltautui ulos. Ulkona häntä odotti puhtaanvalkoisena hohtava lumi ja auringonpaiste. Hän jatkoi kiipeämistä aina vuoren huipulle, huomatakseen, että vuoren alla oli kaupunki.
Jeremy oli tehnyt sen.

 © emilia
EPILOGI/ Kymmenen vuotta tapahtumien jälkeen 
Jeremy istui tapansa mukaan eräässä kahvilan kulmapöydässä pukupäällään. Täällä kukaan ei tiennyt hänen taustoistaan, hän oli päässyt aloittamaan täysin uuden elämän. Hörppiessään kahviaan ja selatessaan lehteä, oli Jeremy kuulevinaan etäisesti tutun äänen edessään.
”Herra?” toisti ääni uudestaan. Jeremy katsahti vain järkyttyäkseen pahemmin. ”Onko tämä tuoli vapaa?” kysyi nainen hennolla, tuulikellomaisella äänellään.
”Toki”, Jeremy vastasi hiljaa.
”Kiitos”, nainen totesi nopeasti. ”Ja.. Olit aivan oikeassa”, hän sanoi vielä. 






19.10.2014

Deadline kurkistaa jo nurkan takaa



"Jo aikojen alusta oli puhuttu kuvankauniista tyttösistä, jotka toivat iloa jokaisen heidät tavanneen miehen – tai naisen – elämään. Olisi kuitenkin väärin sanoa, etteivätkö nämä kuvankauniit tyttöset, joita myös piruiksi tai jumalattariksi sanottiin, olisi huhupuhetta. Jotkut satunnaiset kalastajat olivat nähneet jopa näitä -, todisteita ei kuitenkaan löytynyt mistään suunnalta. Pikkuhiljaa nämä kaunottaret muuttuivat taikauskoisien höpinöiksi, joita kukaan ei ottanut tosissaan.
Tuli kuitenkin aika, jolloin sadut heräävät eloon.


Voitaisiin kaiketi sanoa, että niin tapahtuu juurikin ensirakkauden aikaan. Jumalattaret heräävät henkiin ja varjelevat tuota pientä kipinää, sytyttäen sen suureksi roihuksi. Toisia ovatkin sitten piruttaret. Nuo jumalattariakin kauniimmat piruttaret yrittivät kaikin puolin vahingoittaa tuota kaunista ja herkkää ensirakkautta -, lähettämällä ties minkälaisia viettelijöitä. Ei olisi ensimmäinen kerta, kun mies valitsee piruttaren viettelijän jumalattaren sijaan – harvinaisempaa oli, että ensirakkaus saisi elää rauhassa ja kasvaa rauhassa suuremmaksi roihuksi. Ikuinen sota käytiin jumalattarien ja piruttarien välillä."


Siihen on ihan syynsä, miksei musta tule koskaan kirjailijaa. For real -, en ikinä kestäis sitä painetta, että deadline koputtaa nurkan takana ja tarvittava sanamäärä ei oo vieläkään tarpeeksi. Aihekaan ei ole mikään mielusin, jos ihan totta puhutaan. 

Ensirakkaudesta on todella hankala kirjoittaa, jos yleensä kirjoittaa salamurhaajista ja varkaista -, verta roiskuisi tämän tästäkin. Ei siis sillä, että osaisin tappeluitakaan kirjoittaa, mutta ne vaan sattuu olemaan jollain asteella helpompia. Ainakin niin mä koen. Totuus taitaakin sitten olla jotain täysin muuta, koska well, en oo pitkään aikaan kehittyny kirjoittajana, vaikka olisinkin halunnut. 
Se jos mikä on surullista, ainakin siinä vaiheessa kun tajuat että viissataaviiskytviis tarinaa odottaa jatkoa. Ja sua saattais ehkä mahdollisesti inspata yhtä kirjoittaa lisää. 

Emmä nyt oikeen koe että osaisin kirjoittaa. Ehkä jätän sen homman vaan suosiolla kokeneemmille.

16.10.2014

Jokirantaa yöllä..? Ugh, never again.








En enää ikinä mee yöllä kuvailee, tai yleensäkään pimeess; se on perseestä. Ainakin vääränlaisilla objektiiveilla. Hyrdyr ja kylmäki siellä oli. Ehkä sitten joskus tsiljoonan vuuen päästä uudestaan. Öitä, mä luulen niin.


15.10.2014

Julkaisemattomia?










 Sebastian on ihan liian kuvauksellinen.






12.10.2014

It's cold outside








Ja silti olen tyhmä ja hypin Tynskän ylisuuressa hupparissa ympäri kaupunkia ihan innoissaan.  Jotenkin häröä istua koneella pitkästä aikaa, kun en oo oikeen ehtiny istua täällä -, oikeesti. Olisitte vaan nähny, miten mä luin kirkossa, iha puhasta rakkautt, ainakin siihen asti, kun tunnet ittesi todellakin ulkopuoliseksi, kun pastori kiittää kaikkia muita kuin sua.. Se jos mikä on surullista.

 Ei kuitenkaan takerruta pikkuseikkoihin -, voitaisiin pikemminkin puhua siitä, kuinka mulla menee. Mulla menee tällä hetkellä hyvin; ainakin mä kuvittelen niin. Kuitenkin elämä kusettaa mua ja sanoo seuraavassa hetkessä, että "hah, ei", jolloin mä taas masennun ja ahistun, eikä se todellakaan ole kiva.

Mut elämänilo palailee kaiketi pikkuhiljaa. Ehkä. Jos ihmiset vaan lopettais mun ingnooramisen tai musta nauramisen. Kanssa nauraminen on ihan eri.

Äh, Liberations kutsuu mua taas ikävästi, tai oikeastaan voisin suosiolla venailla että Assasin's Creed 2 latailis ni alottaisin sitten sen pelaamisen.. Hmm, pelaamaan käy kuitenkin nyt tieni.


9.10.2014

My new love?

















Perhaps..

Anygays, tollane raivostuttava täällä-melkeen-sataa-ähähhh-eipäs-sadakaan -ilma jatkuu täällä suunnalla. Kuvailemaan ei oikeen tunnu pääsevän, okei, oikeesti mulla ei oo koskaan kameraa mukana sillon kun pitäis joten eh.
Emmä voi laiskuudestanikaan syyttää ketään. Mä oon vaan synnynnäisesti laiska, I guess. Emmä tiiä. Itkettää ja naurattaa. Hassua.

Syyslomakin kolkuttaa oven takana. Mulla on ainakin tekemistä sinne -, koska vade on paras ja "osti" mulle stemista alennuksessa olevia Assasin's Creedejä, joista sitte tarttu mukaan Liberation ja AC 2. Vaikka kolmosta vade suosittelikin, en kuitenkaan kokenu et se olis just mulle.

Tuotatuota.. Steamissa mut saa liittää kaverikseen [kalastelen kavereita :3] ja Uplayssä [hastak -nimimerkillä löydyn sieltä], jos haluaa miun AC tavoitteita käydä stalkkailemassa.

Nyt kuitenkin Liberation kutsuu taas ikävästi, heissan c: