Showing posts with label 2k19. Show all posts
Showing posts with label 2k19. Show all posts

Jan 3, 2019

year review (2018)

sCroLl dOwN fOr EngLish
Vuosi 2018 tuli päätökseen noin 48h tuntia sitten. Mitä opimme tuosta maagisesta, 20gayteenistä? Tai siis, mitä minä opin pikemminkin.

Musta vähän tuntuu, että puolet viime vuodesta, eli tammi-kesäkuu on vähän sellaista silmät kiinni ja sinne päin menoa.  Koulupaikkaa en saanut, ei sillä että millään 9,7/21 pisteellä pitkälle pötkittäisi.

Alkuvuodesta muistan toisaalta sen verran, että olin kuvaamassa Comboundeja.  Vähän harmittaa, että vuonna 2019 mä en sinne pääse, mutta otetaan se sitten haltuun 2020. Olettaen että olen silloin Suomessa. Ja että edelleen kelpaan heille kuvaajaksi.

Kesäkuussa olikin sitten taas valinnanpaikka - lähteäkkö au pairiksi vai ei, kun koulupaikkaa ei kuulunut. Päätin lähteä ja tällä hetkellä olenkin aurinkoisessa Kaliforniassa.  Ei yhtään huonompi päätös.

Kesä-joulukuun aikana tein sen 6 postausta. Joista suosituin oli se, missä ilmoitin paluustani blogimaailmaan. Miten meni noin omasta mielestä? Toisaalta taas, viimesen puolen vuoden aikana oon lähinnä vaan keskittynyt pitämään mielenterveyteni ok tasolla ja yrittänyt vaan hengittää.

Yleisesti ottaen, en sanoisi että vuosi 2018 olisi ollut mitenkään huono vuosi. Tapasin monia uusia ihmisiä, jotkut tärkeämpiä ja jotku vähän vähemmän tärkeämpiä, päätin, että keskityn 2019 enemmän valokuvaukseen, graafiseen suunnitteluun ja ihan vaan itseni kehittämiseen.  Paha sanoa vielä, että mitä vuosi tuo tullessaan, mutta ehkä se tuo yhtä hyviä meemuja tielleni kuten vuosi 2018 tarjosi.

Vähän ehkä helppolukuisempana nuo tavoitteet:

x valokuvauksen ja visuaalisen silmän parantaminen
x affinity designerin opettelu
x positiivisuuden ylläpitäminen kauemmin kuin 48 tuntia.

//Year 2018 ended around 48 hours ago. So, what did I personally learn from last year? Let's find out.  (spoiler alert, i learnt difference between spell and pronounce, thats literally all)

I can't really remember anything from early year. I mean I was photographing this Combound lanparty, but thats pretty much it. June was the month when I needed to decide if I wanted to go and see California as an aupair - wich we all know already that I took the opportunity. 

Between June-December I made six posts. Most popular one was when I announced how I would be back to blogging world. That went well, right? Tbh, I've been more curious about my mental health and like breathing is nice? So my priorities weren't necessarily in blogging, but maybe this year will be my year. 

Overall year 2018 was okay. It wasn't that bad, but it wasn't good. I met some amazing people through year so thats always nice, because I absolutely love meeting new people. Plus I decided that my goals for 2019 are something around this:

x improve your photographing skills and visual eye
x try to learn affinity designer
x please be positive more than 48hours



Idk, tää on vähän tämmöstä rämpimistä nyt.