Nov 2, 2013

Storytime 1#

Kullanruskeat hiukset laskeutuivat pikkuruisen tytön kämmenille. Kämmenet olivat pienet ja sirot, jokseenkin hennot ja.. Kädet näyttivät aivan nuken käsiltä. Pienen ja siron nuken käsiltä. Tytön silmät olivat suuret ja siniset, aivan kuin japanilaisten ihannoimat. Ne näyttivät tuijottavat pimeyteen tai tyhjyyteen, riippui siitä, miten asian halusi kuvata. Tokihan mielikuvia tähän oli monia, ja kaikki riippui ihan siitä, miten katsoja tätä tyttöä katsoisi.

Oli kuitenkin sanomattakin selvää, ettei täällä tytöllä ollut mieltä. Ei mieltä ajattelemaan, ei mieltä likuttamaan lihaksia. Ei mieltä ollenkaan. Vain tyhjä katse. Ei muuta.

"Tule tule", kuului kuitenkin hento ääni. Hiljainen, mutta samalla kantava. Jos oikein tarkkaan kuunteli, se  saattoi kantaa jopa kilometrien päähän. Tuuli kuunteli aina yhtä tarkkaavaisena, se ei hylännyt, vaikka olisi voinutkin.

"Ei. Ei ystäviä, ei mieltä", kuului toinen lause. Useasti toistettu lause, kukaan ei tiennyt keneltä, tai pikemminkin mistä se kuului. Säännöllisin väliajoin se vain.. Kuului. "Ei kyyneliä, ei iloa, ei surua."

Ketään ei tuntunut enää kiinostavan nuo lauseet. Ne olivat iskostuneet jokaisen mieleen, eikä ihme - päivä päivältä ääni muuttui kylmemmäksi, julmemmaksi.

Kullanruskeat hiukset omaava tyttö käänsi hitaasti päänsä, suu veressä. Ivallinen hymy nousi tytön naamalle.

"Ei surua, ei kipua."


---

sovitaan nyt niin, ettei kirjottamisesta tuu mitään. kello on sen.. apaut puol yks yöllä, eiköhän sen voi antaa anteeks. aina ei voi menestyä. kommenttia kuitenkin saa aina antaa.


No comments:

Post a Comment

Kyllä, kommenttien valvonta on käytössä. Ja ei, älkää lähettäkö viestiänne montaa kertaa. Kyllä, luen kaikki kommentit, vaikken niihin vastaisikaan.

Kiitos.