Vompatteja ja silmiä?

Mulla ei oikeesti ollut ees aikeita tulla tänään tänne kirjottelemaan, mut silti koin jotenkin hienona ajatuksena tulla tänne kirjottaa jotain turhaa paskaa, eikä aina noita valmistekstejä, joita kirjottelen ties koska huvikseni ja lykkään ne tänne.
 Mä lisäksi tajusin, että musta löytyy hävettävän vähän kuvia ittestäni täällä. Ok, en ees tiiä mistä se johtuu, mutta kuitenkin.

Tänä aamuna heräsin ihan liian aikaisin. Mä en oo koskaan ollut aamuihmisiä, ja oikeesti, on ihan hirveetä herätä liian aikaisin mun makuun. Yh, kaiken lisäksi oon periaatteessa riidoissa muutamien ihmisten kanssa. Tää ei oo ollenkaan kivaa.

Mua on yleisesti ottaen ahistanu viimeset viikot. Todellisuudessahan mulla menee oikeesti todella hyvin, se vaan et mun mieli ei jätä mua rauhaan. Siis. Ei. Mä oon oikeesti alkanu karttaa liikuntaa sen perusteella et olisin anorektikko - vaikka siis oon lähellä normaalipainoa - vaan koska ihmiset sanoo musta niin. Eikä ees sano päin naamaa.  Mun syömiset taas on vähän niin ja näin, se oikeastaan riippuu ihan puhtaasti mitä ruokaa on. Esimerkiksi en suostu mistään hinnasta syömään vihreetä perunamuusia. Niiku, ei, wtf.

Mulla on muutenki ongelmia vartaloni kanssa. En oo  tyytyväinen mihinkää mut en kuitenkaa pysty asioihin vaikuttamaan. Ulkonäöllisesti paineet on viel kovemmat. Hiukset ja meikki on yks mun kulmakivistä - hiuksien kanssa saan tapella aina ku ei näitä voi ees kihartaa ku luonnonkiharat heittää vastaan. Tai sitten mä en vaan osaa.

Ehkä nyt raahaudun kuitenkin pöytäkoneen  ääreen ja alotan pelaamaan - Revelations huutaa läpipelaamista.

Vallankumousta Roomassa? | Peliarvostelu

Nimi: Assassin’s Creed: Brotherhood

Julkaisija: Ubisoft

Julkaisualustat: Win, PS3 & Xbox 360

Testattu: Win

Pelaajia: 1, 2-8 (internetissä)

Vuoden 2010 tienoilla julkaistu Brotherhood jatkuu täsmälleen siitä, mihin niin sanotusti aikaisempi osa jäi. Kyseessähän on suora jatko-osa Ezion elämälle, joka aloitettiin jo Assassin’s Creed kakkosessa.

Siinä missä Assassin’s Creed kakkosta pidetään sukupolven yhtenä parhaimpana Assassin’s Creedinä, voisin sanoa, että ei Brotherhood paljoa taakse jää. Siinä missä Ezio totutteli olemaan mestarisalamurhaaja ja jahtaamaan Apple of Edeniä, on nyt kaikki helpompaa.

Paluu Monteriggioniin

Ezio Auditore da Firenzen tarina alkaa Vatikaanista. Hän on juuri päässyt pois salaperäisestä kammiosta tapettuaan paavin. Hänen setänsä, Mario, tulee häntä vastaan, jolle Apple of Eden annetaankin. Matka jatkuu kattojen halki kohti turvaa – ovathan he sentään luvatta alueella.

Tämön jälkeen pömähtää näytölle Ubisoftin logoa ja kehittäjää ja ties mitä. Hämmennyn hiukan, mutten anna sen enempää häiritä, toisaalta, yleensä Assassin’s Creedien introt, prologit, miksi noita nyt sitten ikinä haluaakaan kuvata, ovat olleet pidempiä.

Kuitenkin, pian ollaankin taas tutuissa maisemissa, nimittäin Monteriggionissa. Maisema on tosin muuttunut hiukan – kaupat eivät ole enää auki, mikä on toisaalta ymmärrettävää, ja ihmisiä tuntui olevan tuplasti enemmän. Tästäkin huolimatta emme pääse heti aloittamaan kunnon salamurhaajana.

Mutta kuten aina, mikään ei ole niin auvoista kuin antaisi ymmärtää. Keskellä yötä Ezio herää paukkeeseen, ja säntää ihmisten avuksi. Valitettavasti sekään ei ole kovin ruusuinen tarina, Ezio loukkaantuu vakavasti. Siltikin voimat riittävät Claudia siskon pelastamiseen ja pakenemiseen paikan päältä. Ennen piilopaikan oven sulkemista kuitenkin Ezio vaihtaa sanasen yksisilmäisen thiefin kanssa, joka ilmoittaa menevänsä auttamaan vielä muita. Ezio nyökkää ja sulkee oven thiefin mennessä ja juoksee portaat alas.

Varsinaisestihan aina tähän asti voisi lukea, että tämä olisi sitä prologia ennen pelin alkua. En varsinaisesti itse sanoisi kuitenkaan niin, mutta sekin vain sen takia, että jo tuossa pätkässä päästin tappelemaan oikein urakalla, opettelemaan kanuunoiden käyttöä ja kiipeilemään. Ja muuta mukavaa, mitä Assassin’s Creedeiltä saattaisi odottaa.

Kaikki tiet vievät Roomaan

Tällä kertaa seikkaillaan Roomassa, täysin yhdessä kaupungissa, joka on laaja. Itse Roomassa saattaa nähdä kuuluisia maamerkkejä, kuten Colosseumin. Colousseumin rintaa päästääkin kiipeämään muutamaan otteeseen, ainakin jos ei hae tähystyspaikkaa samalla kertaa kun kiipeää sinne tehtävän muodossa. Itse kuitenkin koin Rooman kaupungin turhan isona, varsinkin kun oli vielä mahdollisuus kunnostaa sitä Monteriggionin tapaan, tällä kertaa hoidettavana oli tosin koko suuri kaupunki.

Roomaa piti hallussa Rodrigo Borgia, jolla oli valtaa useammilla alueilla. Nämä vallatut alueet näkyivät punaisella, joten Ezio oli herkemmin huomattavissa niillä alueilla, jopa siinä vaiheessa vaikka vartijat eivät kiinnittäisikään häneen muuten huomiota. Borgiatowerit oli kuitenkin eliminoitavissa, jos tappoi alueella valtaa pitävän kenraalin. Tämän tapettuaan piti enää kiivetä torniin ja polttaa se. Kuulostaa helpolta eikö?

Kartoissaan kuitenkaan Rooma ei voita, omaan makuuni Rooma ainoana kaupunkina oli liian laaja. Vaikka Assassin’s Creed 2 kartat olivat laajoja, oli ne jaettu kätevästi pienempiin osiin, tarkalleenkin seikkailua käytiin useammassa eri kaupungissa, mikä teki pelistä huomattavasti mielenkiintoisemman. Toisaalta, vaihtelu virkistää, ainakin yleensä, muttei todellakaan tässä tapauksessa.

Pienten näperrysten paratiisi

Ongelmahan ei vielä ole se, että Brotherhoodissa on kaikkea pientä vaan lähinnäkin se, että sitä on liikaa. Pientä näperrystä löytyy ties mistä, aina kauppojen avaamisesta salamurhatehtäviin ja Romuluksen aarteen hakemiseen. Tekemistä on ihan liikaa, ja aivan liian vähän aikaa.

Minulla on ollut aina paha tapa pelata koko ajan tarinan mukaan, meni henki tai ei. En itse siis varsinaisesti suorittanut muita tehtäviä, vaikka mahdollisuus olisi ollut. kuitenkin pienten näperrysten paratiisi on vain karttaa täyttävä, joka on jo huolestuttavaa. Kun mietitään että minullakin on se 24” näyttö ja kun kartta avataan koko näytölle on se edelleen täynnä. Pikkukartassa tätä ongelmaa ei ole, se oli tarpeeksi lähelle suunnattu, näytti kuitenkin hienosti vartijoiden paikat.

Pientä näperrystä oli liikaa, vähempikin olisi oikeasti riittänyt. Voi myös olla että Ubisoft ei ollut miettinyt asiaa tarpeeksi pitkälle ja vaan luonut Assassin’s Creed 2 pohjalta Roomalle samanlaisen idean kuin Monteriggionissa oli. Tässä kohtaa se ei kuitenkaan ole yhtä toimiva, totta puhuakseni. Enemmänkin ärsyttävä -, ja tuplasti kalliimpi.

Huom. Koulun peliarvosteluksi tarkoitettu, kirjoitettu 21.1.2015 © emilia

 Ikuinen sota Tempeliherrojen ja Salamurhaajien välillä

Itse aiheena en kuitenkaan koe, että Assassin’s Creedien aihe olisi millään tavalla kulutettu. Vaikka kaikki pelaamani osat tuntuvat jossain määrin käyttävän samaa kaavaa kaikki, juoneltaan ne eroavat suurestikin. Vaikkei Brotherhood olekaan jatko-osa Assassin’s Creed 2, ainakaan tavanomainen sellainen, on siinä samoja piirteitä kuin Assassin’s Creed 2. Ikuinen sota jatkuu, ajoittain ehkä selkeämmin kuin toisessa hetkessä. Merkittävimpänä muutoksena kuitenkin itse pidän suhteessa Assassin’s Creed 2 sitä, että ikuinen sota on jotenkin merkittävämmässä roolissa Brotherhoodissa kuin aikaisemmassa osassa. Todennäköisesti tämä johtuu siitä, että nyt mukana oli vallattuja alueita Borgiatowerit.

Muissa peleissä (esim. Assassin’s Creed: Liberation) en ole sen pahemmin huomannut  Temppeliherrojen ja Salamurhaajien sotaa, vaikka puolen vaihtoja ja juonta sekaannuttavia on tapahtunut sitäkin enemmän.

Veljeskunnan kokoaminen oli kuitenkin helpottava tekijä. Tämä ei ollut ongelma, vaan pidemminkin mukavampi homma kuin niiden Borgiatowereiden tuhoaminen. Lisäksi veljeskuntaan liittyneistä sai apua tehtäviin, mikäli siis apua kaipasi. Nämä kuitenkin tuntuivat helpottavan tehtävää liiaksi, toisaalta se oli hyvä juttu siinä vaiheessa kun Eziolta loppuivat lääkkeet paranemista varten.

Viva la Roma!

Rooma on vapautettu ja Ezio pääsee jatkamaan elämäänsä, ilman veljeksuntaa. Leonardo da Vincille hän sanoikin, että hän teki veljeskunnan kestämään hänen kanssaan tai ilman häntä. Siinä Ezio oli oikeassa, Rooman veljeskunta tulisi kukoistamaan.

Omaksi onnekseni peli oli juurikin sitä mitä saatoin odottaa. ostin itse pelin Steamin joulualeista, enkä kadu päätöstäni. Muulla saralla kuin sillä, että olisi pitänyt ottaa ”Special edition” –paketti, kuten tein Revelations osalla.

Arvosanaksi kuitenkin antaisin 9/10, pienien näpertelyjensä vuoksi. Ne lähinnä haittasivat pelikokemusta, vaikkei ihan niinkään uskoisi. Itsellä kuitenkin on aina ollut se linja, että enemmän tarinaa kuin sivutehtäviä, joka päti Brotherhoodissakin, vaikkei se oikein ollut mikään paras vaihtoehto – kartasta kun ei meinannut saada mitään selvää. Tyylilllisesti ja grafiikoiltaan olen kuitenkin tyytyväinen, pelattavuudesta puhumattakaan. Toisaalta, eihän vuoden 2010 peliltä voi odottaa samaa kuin vuoden 2015 peliltä?

Huom. Koulun peliarvosteluksi tarkoitettu, kirjoitettu 21.1.2015 © emilia

Ajatuksia

Mä luin tossa pari päivää sitten yöllä blogia. Mä eksyin yhä syvemmälle sinne blogiin ja löysin postauksen, jossa puhuttiin suhteista, sitoutumisesta ja kommenteissa oli juttua lapsista. Ja ei, mulla ei ole enää mitään hajua mikä sen blogin nimi oli tai mitään.

Alon ite oikeesti kelaamaan, että haluunko koskaan lapsia. Kyllä, mä olen nuori, kyllä, mä ymmärrän että mun mieli voi vielä muuttua, mutta äh. Mulla on muutenkin sellanen tunne että joku tulee kontrolloimaan mun elämää ja paljon, kuten kävi miu rippijuhlissa. Surullista, jos ihan totta puhutaan.

Mä myös tajusin tänään taas vaihteeksi, että oon ihan liian kiltti. Ihmiset harvemmin oikeesti huomioi mua sillai kunnolla, ei nyt en tarkota kehuja, palataan niihin myöhemmin. Miten mä tän selittäisin. Niitä ei kiinnosta mitä mä ajattelen ja jos pyydän jotai ni niitä ei kiinnosta tehä sitä mun kanssa tai muuta vastaavaa. Toisena tulee mielee se että vedetään koulussa mun koneesta piuhoja irti, siihenkin tottuu ajan myötä, tai oikeastaan turtuu.

Mulla oli tänään siinä.. Kahen yhen aikaan ahistava fiilis, kun oikeasti musta tuntus et mun pitäs vaan kuolla. Mun olis tehny mieli mennä sinne käytävälle itkemään, vaikka toisaalta.. Ei se olis ollu hyvä vaihtoehto. Vessa olis varmaankin ollu parempi. Tauolla kuitenkin menin käymään vessassa - ja tajusin kuinka sairaalta näytän. En  sen takia, että olisin laiha, vaan sen takia että silmät seiso päässä, kaameat silmäpussit sekä kasvot näytti jotenkin hirveiltä, hiuksista puhumattakaan..?

Monet sanoo että on ihan liian itsekriittinen ja oon ihana just sellasena ku mä olen, mutta se on oikeesti aika masentavaa ku henkilä x kehuu sua enemmän ku henkilö y. Emmätiiä, tälläsenä kirjotelmana se kuulostaa varmaan ihan simppeliltä ja silleen. Kai.

Ulkonäköpaineet on muutenkin kaameen korkeella aina välillä. Ihmiset olettaa et näytän 247 hyvältä ja mulla ei oo niitä huonoja hiuspäiviä, vaikka niitä on joka päivä. Mä haluaisin pitää mun hiuksia enemmän auki, mut mä en pysty.

Mä en haluais kuunnella masentavaa musiikkia, mut mä en osaa olla kuuntelematta sitä. Mä haluaisin olla ilonen ja positiivinen, mut mä en osaa.

Vuoden eka, vuoden vika?

Kuuntelen semimasentavaa musiikkia, en saanu uudenvuoden pusua, en tehny lupauksia. Olin kuitenkin todella tyytyväinen uuteenvuoteen, vaikka vietettiinkin se taas vaihteeksi poissa salosta, oltiin nimittäin porissa, yyterin kylpylässä. Jotenkin hassua, olisin toisaalta ollut mielummin Tynskän kainalossa nukkumassa, tai jotain.

Ei toi reissu silti mennyt hukkaan - oli tosi kivaa loppupeleissä, vaikka 31.12.2014 itkinkin sitä, etten halua lähteä, ei, mä jään tänne. Toisaalta, jos en olis lähtenyt, en olisi saanut miljoonaa ja yhtä kuvaa auringonlaskusta, jotka nyt sitten tännekin raiskaan. Ainakin melkein.

Kuitenkin, oltiin siellä porissa sitten joskus ennen kuutta, ainakin uskoakseni ja muistaakseni, jonka jälkeen majoituttiin ihanan pieneen huoneeseemme, joka oli perhehuone, ja lisäsänky oli patja lattialla. Sain lattiapaikan, nukuin todella huonosti ja valvosin uudenvuoden yönä neljään. Ja herätys oli kasilta, köh.

Torstaina sitte oltiinkin innolla menemässä jo kylpemään. Sitä ennen kuitenkin käytiin kävelemässä tuolla meren rannalla, jossa oli ihan helvetin sumusta siihen aikaan ja ehkä joku vartti sen jälkeen, kun oltiin päästy takaisin huoneeseen oli ihan kirkasta. Noh, illemmalla mentii sitte vielä kattomaan ja sillon sainkin olevinaan parempia kuvia, auringonlaskusta, miten luovaa.

Perjantaina sitten lähettiinkin jo, syötiin aamupala ja pakattiin. Käytiin porissa, ihan siellä kaupungissa asti, ja sitte kauppakeskuksessa nimeltä Puuvilla. Siellä oli NewYorker josta olisin saanu yhen paidan, mutta totesin kuitenkin ettei se olekaan ihan mun tyylinen.. Kadun sitä etten ottanukkaa sitä. Ähhhh. 

Kotopuolessa sitte oltiinkin jossain kuuden viiden aikoihin. Siitä noin kakskytminuuttia ni lähettiin äidin kanssa käymään Cubuksella vaihtamaan mun joululahja, tohon ylläolevaan takkiin, neuleeseen jos ihan tarkkoja ollaan, ja olen muuten tyytyväinen. 

Kummitädiltäkin tuli tänään joululahjat ja sieltä paljastus tollane ihanan pehmeä aamutakki♥ Rakastuin.

Nyt kuitenkin suljen nettiselaimen ja avaan rakkaan uplayn, joka toivottavasti toimii. Kjeh, pitäkää hauska loppuloma - miten kauan se teillä sitten kestääkään.

EDIT// kuvat vaihtuivat sekä niiden koko. Kaiketi, toivon mukaan,