May 25, 2015

Storytime #5



Se ei ollut mun vika, että se talo sytty tulee.

Mut ne kaikki tapahtumat johtu kyllä musta, mut se, että se talo syttys.. C'mon, ei se musta johtunu.

On asioita, jotka kaikki tietää musta, mutta samalla kukaan ei tiedä niitä. Ne on asioita, joista ei vaan puhuta, asioita, joista tulis pysyy vaiettuna ikusesti. Mut sitte on niitä, jotka on vaan kaikkien tietoudessa ja ne puhuu siitä koko ajan. Niiku, literally 247.

Valitettavasti mä olin just niitä ihmisiä, joista puhuttiin kirjaimellisesti paskaa selän takana. Mä tiesin sen jo siinä vaiheessa, kun tulin kaapista - sehän nyt oli yksinkertaisesti synti. Mua ei oltu muutenkaan hyväksytty porukoihin sitten vuoden 2001. Tosin, en mä niihin kaivannukkaa jos ihan totta puhuttiin. Se oli aika liki yks ja sama missä mä istuin, joka tapauksessa mä olin yksin.

Mut palatakseni siihen taloon, joka sytty palamaan, se kaikki alko pari vuotta sitten ja edelleen oon nille idiooteille katkera, et ne ees kehtas syyttää mua. Totuus oli, että mun mutsi oli ollut itsetuhone siitä asti, masennuksen ja kaiken muun paskan lisäks siis, siitä asti, ku tulin ulos kaapista. Ei se sille helppoo ollu, eikä ollu mullekkaa, mut kaikki asiat kärjisty siihen, ku ne riiteli faijan kanssa. Se tapahtu pari vuot sitte ja mutsi vaan katos pariks päiväks. Se tuli kuitenki takas, et ei siinä mitään, se oli vaan plussaa. Ne ei kuitenkaan saanu sovittuu faijan kanssa, et se oli tosi huono juttu.

Kylhän mä sen tajuan, et se on tosi raskasta kuulla et oma poika onki homo. Varsinki jos on yhtä kristilline ku mun perhe. Mut kasvatettiin siihen, et Jumala on ainoo ja oikee, homous on synti ja sitä rataa. Eh, ehkä hieman hassua et just sen tyyppinen poika sanoo olevansa homo, ja ehkä hieman kliseeki, mut en mä seksuaalisuudelleni mitään voi. Tai niin mä ainakin uskon.

Täs on vaa se ongelma, et koko samperin pikkukylä on nii täynnä itteään ja Jumalan pelkoa, et ei ne mua uskois. Homoushan on synti, ainakin täällä. Emmä muusta maailmasta tiiä, koska multa on ihan oikeesti pimitetty paljon enemmän tietoa ku mä saatoin edes uskoa.

En mä koskaan ees varsinaisesti uskonu Jumalaan. En, vaikka mulle oli pienestä asti sitä tuputettu. Enemmänki se satutti, että mutsi alko eka kieltää sitä. Se kohteli mua ku aina ennenki, eikä se haitannu, mut se, miten se alko rajottaa mun elämää aina viikkojen kuluessa, se oli ahistavaa. Se oli sitä, mitä mä en hyväksyny, enkä tuu koskaan hyväksyyn. Tiiän, etten voi koskaan hommata omia lapsia, mut oon sen päättäny, et mä en koskaan, koskaan tuu antaa ittestäni huonoo kuvaa maailmalle.

Ainakaan teoriassa.

Mut palatakseni oikeesee aiheeseen, ni mä en todellakaan polttanu sitä taloa. Vaikka tästä kaupngista niin uskookin lähemmäs sen 50%. Emmä tiiä ees miten siinä kävi näin. Oikeestihan se ei ollu ees mun vikani. Olin ihan normaalisti sinä yönä ja PUM, se tapahtu.

Mä jopa tiiän oikeen syyllisen. Mut ei kukaan mua usko. Mä oon aina ollut tosi avoin, mut homous sai mut sulkeutumaan. Jo pienenä mulla oli paljon kavereita, suurin osa tyttöjä, mut veikkaan et neki oli mun kanssa vaan sen takia, et ne sai multa pukeutumisvinkkejä. Ja ne sai raahata mua kaupungille niide kanssa. Ei sillä, ettenkö olis siitä nauttinu tai mitään, mut olisin kai kaivannu jonku jätkän seuraa. Mulla ei ollu sisaruksia, eikä paljoo muutakaa -, ehkä sen takia mutsi vetikin kaameet kilarit, ku sai kuulla oikeesti mun suusta et oon homo, sori, ei tuu isoja häitä, sori, et saa koskaan lapsenlasta tai sori, et tuu saamaan ihanaa miniää, jonka kanssa lähteä shoppailemaan?

Mä en oikeesti tiiä, mut olisin oikeesti voinu valita kertomisen ajankohdan paremmin. Se on tosiasia, et mutsi sairastu masennuksee ku kuuli mun olevan homo. Faija taas otti vähä perinteisemmä sairaude haltuunsa, alkoholisimin. Tokihan tää edestautti hiema mutsin masennukse etenemistä, mut olin kuitenkin pääsyy siihen. Tai niin ainaki sain kuulla päivittäin. Ulos ne ei kuitenkaan mua heittäny, mikä oli ihme.

Mä olin kuitenkin päättäny, et muutan mahollisimman äkkii pois täst pikkukylästä, mut sit tapahtu tää tulipalo. Mun porukat kuoli siinä, mut se ei todellakaan ollut pienin mun murheista -, se sattu oleen just se päivä, jollon mä olin poissa kotoota. Ja tietenki nää valopäät keksi syyttää mua tuhopoltosta. Hups.

Ei sillä kuitenkaan ollut niin paljoa merkitystä joutuisinko vankilaan vai en. Se, että mä tiesin olevani syytön, tuskin veis mua vankilaan. Huoh, en mä tiiä. Ehkä mun olis pitäny vaan aikanaan kadota mahdollisimman kauas täst paikasta, esimerkiks sillon ku mä olin poissa.

Mut se oli varmaa, et se talon syttyminen ei ollu mun vika.

Se oli kokonaan mutsin vika. Kerroin siit pari vuotta myöhemmin kun olin päässy ulos sielt vankilast. Ne oli vaan heittänyt mut sinne koska niil ei ollu parempaakaan tekemistä eikä niit kiinnostanu tarpeeks. Emmä tiiä, oon tavallaa katkera niille mut loppupeleissä ei sillä oo merkitystä. Kaikkeen tottuu. Sitä paitsi, tällä hetkellä mä asun Ranskassa mun ihanan poikaystäväni kanssa, eikä sillä oo paskaakaan merkitystä mitä mieltä mun sukulaiset on musta.

Eikä tää ees ollu mun elämän traagisin kokemus, loppupeleissä siis.




No comments:

Post a Comment

Kyllä, kommenttien valvonta on käytössä. Ja ei, älkää lähettäkö viestiänne montaa kertaa. Kyllä, luen kaikki kommentit, vaikken niihin vastaisikaan.

Kiitos.